lauantai 26. maaliskuuta 2016

Arvonta: 2 lippua Lapsimessuille

Mukavaa pääsiäistä! Miten teillä siellä menee? :) Meillä pääsiäinen on alkanut hyvän ruoan, rennon ja kotoisan olemisen merkeissä. Tällä hetkellä uunissa kypsyy suklaapiirakka ja tuoksu on, mitäpä muutakaan kuin houkutteleva. 2-vuotias leipuri odottaa vieressä, joko päästään koristelemaan. Illaksi olen suunnitellut vastapainoksi herkuttelulle juoksulenkkiä.
 
Sitten mukavaan pääsiäisylläriin, eli Lapsimessujen lippuarvontaan. Messut ovat Helsingissä Messukeskuksessa 15-17.4.2016. Yhden lipun arvo on 18 euroa, ja se oikeuttaa Lapsimessujen lisäksi käyntiin muihin saman aikaisiin tapahtumiin: OutletExpo, Kädentaitotapahtuma ja Model Expo (pienoismallitapahtuma). Lisää Lapsimessuista voit lukea TÄÄLTÄ, mistä löytyy koko runsas ohjelmatarjonta.
 
Arvontaan voit osallistua perjantaihin 1.4.2016 klo 21.00 saakka. Koska arvottavana on kaksi lippua, on myös voittajia kaksi.
 
Mukaan arvontaan voi lähteä yhdellä tai kahdella arvalla:
  • Kommentin ja sähköpostiosoitteen jättämällä saat yhden arvan
  • Toisen arvan saat, mikäli seuraat Kuiskauksia-blogia joko Bloggerin, Instagrammin, Facebookin tai Blogipolun kautta.
 
Onnea arvontaan!
 
 
 
 
* Liput on saatu blogin kautta.

46 kommenttia:

  1. Mukaan kahdella arvalla! :) (FB tykkäys)
    sari.lamminpaa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun arvontaan kahdella arvalla (blogger-lukija=

    heli (at) kasvuntaika.fi

    VastaaPoista
  3. Yksi arpa, kiitos =)
    m.k85 (at) luukku.com

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukaan :)

    jennihasalo(a)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana.
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukaan yhdellä arvalla. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  7. Kahdella kokeillaan. Muksut odottavat kovasti jo messupäivää. :) piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana kahdella arvalla! :) Seuraan instassa :) nina.klemetti@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana kahdella arvalla! Instassa seuraan. (Sinikka.nyyssonen@ Gmail.con)

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla mukana! :) missaonnion@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla. Jahasveros@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana. jasmina.palin@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukana! :) Ekaa kertaa ja yksin messuille menisin!
    laskuvarjokukka @ gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana.
    Tuulia.andersson@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana.
    Tuulia.andersson@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa, seuraan myös facessa :) kihti9@yahoo.com

    VastaaPoista
  17. 1 arpa kiitos
    leijona-85 (a) luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana (y)
    johanna.ansonen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana :)
    anniina_salin(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla kokeilen onneani :)
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana. :)
    sari.linsen(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. yksi arpa. rossitacarla@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. yksi arpa. rossitacarla@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella toivottavasti erittäin onnekkaalla arvalla mukana ❤ jennialsen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana kahdella arvalla. Terhi.kaunisto@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Bloggerlukijana kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Bloggerlukijana kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Toki tahtoisin olla mukana kevään kivoimmassa viikonlopussa ja arvonnassa myös :)
    tnvkstrm(a)gmail.com

    VastaaPoista
  30. mukana kahdella arvalla!
    paulajojala@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ehdottomasti mukana yhdellä arvalla.
    visunen@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukaan :)
    embe-embe@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana! Instagramissa olen seuraajana ☺
    mirkkuliini gmail com

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana!:)
    milla_091@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana yhdellä arvalla :)
    valontuike@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana. paivit14@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla marika20@suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. Mukaan kahdella arvalla, instassa seuraan! :)
    ennuska-89@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Olisi ihana päsätä messuille, yhdellä mukana :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana bloggerlukijana

    juulilindroos@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana kahdella arvalla (fb)
    maturosa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Arvontaan mukaan yhdellä arvalla :)
    jantune@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Arvontaan mukaan yhdellä arvalla :)
    jantune@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana :) sonja.patana(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!