keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Lavera Firming Night Cream ja Illuminating Eye Cream (+vinkki tarjoustuotteista!)

 
Jokunen postaus aiemmin kerroin jo kolmesta hiljattain käyttämästäni laveran ihonhoitotuotteesta. Ihonpuhdistustuotteiden lisäksi viimeisen reilun kuukauden ajan on testattavana ollut Firming Night Cream sekä Illuminating Eye Cream, jotka sain laveran maahantuojalta. Kumpikin voide on NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Yövoiteella on nimensä mukaisesti kiinteyttävä vaikutus ja se on suunniteltu tällaiselle aikuiselle, 30+ iholle. Voide sisältää reilun kaupan luomu valkoista teetä, luomukaranjaöljyä ja hyaluronihappoa, jolla on kosteutta sitova vaikutus. Voiteen kerrotaankin kosteuttavan ja ravitsevan ihoa, tehden siitä pehmeän ja tukevan ihon uudistumisprosessia yön aikana.
 
 
Ihoöljyihin tottuneelle yövoiteen  koostumus tuntuu ensin paksulta. Voidetta saa taputella ihoon hetkisen, ennen kuin se on täysin imeytynyt. Tämän jälkeen iho kuitenkin tuntuu hyvin pehmeältä -vielä aamullakin. Viikkojen käytön jälkeen täytyy myöntää, että oma aikuinen ihoni on kaivannut yöksi täyteläistä voidetta, eli muutakin kuin kauneusöljyn.
Voiteessa on vinha tuoksu, joka houkuttelee avaamaan purkin jo pelkän tuoksuttelun vuoksi. Olen haistavani jotain raikasta ja jotain teemäistä, ehkä jopa jotain kukkaistakin.
 
 
Illuminating Eye Cream on nimensä mukaisesti helmiäishohteinen silmänympärysvoide. Sen sanotaan häivyttävän tummia silmänalusia, väsymyksen merkkejä ja pieniä juonteita. Voide sisältää luomukofeiinia, joka tasoittaa ja kiinteyttää ihoa silmän ympärillä.

Voide on kätevässä tuubissa, joten annostelu siitä on helppoa. Ohuen koostumuksen ansiosta voide levittyy helposti ja imeytyy nopeasti. Päiväkäytössä silmänympärysvoide on hyvä, koska se ei jätä silmien alle rasvaista tunnetta tai vaikuta meikin pysyvyyteen. Pidän myös helmiäishohteesta, koska se selkeästi raikastaa katsetta ja taittaa tummuutta silmien alla. Vaikutus on selkeästi huomattavissa ja tummien silmänalusten peittämiseen tarvitaan nyt vähän vähemmän meikkiä.  Iho silmien alla tuntuu myös tasaisemmalta, kuin ennen voiteen levitystä.
 
 
Omalla kohdallani laveran silmänympärysvoide toimii hyvin päiväkäytössä. Yöksi tykkään levittää kuivalle iholleni jonkin paksumman tuotteen, joka saa yön aikana vaikuttaa iholla ilman huolta rasvaisista silmänalusista. Laveran Illuminating Eye Cream on  muuten valittu Cosmopolitan Beauty Awards 2016 parhaaksi luonnonkosmetiikan tuotteeksi!

Osa laveran ihonhoito- ja vartalotuotteista näytti juuri nyt olevan tarjouksessa Hyvinvoinnin tavaratalossa. Esimerkiksi aiemmassa postauksessani esillä ollut herkän ja kuivan ihon puhdistusmaito löytyy hintaan 8 euroa, hellävarainen kasvovesi samaan 8 euron hintaan ja tämän postauksen Firming Night Cream 20 euroa. Mielenkiintoisina tuotteina huomasin myös Honey Moments ja Orange Feeling -lahjapakkaukset, jotka ovat nyt tarjouksessa 12 euroa. Hyvinvoinnin Tavaratalossa myynnissä olevat laveran tuotteen näet tämän linkin alta.
 
Postaus sisältää affialate-linkkejä.

11 kommenttia:

  1. Tarvitsen tymäkämpää voidetta, kun on tuota atooppistakin ihottumaa. Mutta jostain blogista luin, että tuo toimii valovoiteena ja kappas ihan mieletön siihen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, voihan tuota silmänympärysvoidetta tosiaan käyttää myös valovoiteen tapaan muuallekin kasvoissa! Itsekin tarvitsen yökäyttöön jotain täyteläisempää voidetta, mutta päiväkäytössä tämä on sopiva. :)

      Poista
  2. Hohtava silmänympärysvoide on kyllä mielenkiintoinen tuote. Muidenkin blogeissa näkyneiden kuvien perusteella se on tehokas kirkastaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä yllätti erittäin positiivisesti ja katse kirkastuu takuuvarmasti. :)

      Poista
  3. Pakko päästä kokeilemaan tuota silmänympärysvoidetta :).

    VastaaPoista
  4. Tuo silmänympärysvoide odottelee mulla vielä testaamistaan, mutta odotukset on hyvin korkealla! Laverasta kun tykkään muutenkin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laveralla löytyy ihan helmituotteita ja tämä silmänympärysvoide on yksi niistä. <3 Innolla odotan päästä lukemaan myös sinun kokemuksistasi. :)

      Poista
  5. Olen käyttänyt tuosta testerin ja tykkäsin kyllä. Se johto oli aika kiva. Saatan hankkia sen seuraavaksi, jahka tuo mun 30 millin sy-voide joskus loppuu. Siinä voi vielä kestää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että nykyään ei malta käyttää mitään tuotetta loppuun, kun aina tulee niin mielenkiintoisia uutuuksia. :D

      Poista
    2. Niinpä! Liikaa vaihtoehtoja, vaikka luonnonkosmetiikkaan olen kiinnostukseni rajannut!

      Poista

Kiitos kommentistasi!