torstai 28. maaliskuuta 2019

DIY kasvismandala

Mandala

Mandala


Kaikenlainen näpertely on aina ollut minun heiniäni. Oli sitten kyse käsitöistä, piirtämisestä, tuunauksesta tai melkein mistä vaan, tykkään paneutua ja keskittyä yksityiskohtaiseen ja pikkutarkkaankin hommaan. Kun siihen saa yhdistää omaa luovuutta, ollaan jo melko lähellä täydellistä. 


Joskus ruoan parissakin heittäydyn. Rakennan kauniita annoksia, teen lasten lautasille hassuja hahmoja ruoalla, koristelen kakkuja ja asettelen ruokien komponentit houkuttelevan näköisesti. Niin kuin nyt tämä hedelmistä ja kasviksista koottu mandala.


Kasvismandala


Eräänä päivänä päivällisen jälkeen lapset katselivat Pikku Kakkosta ja omat puuhani keittiössä olivat niin hyvällä mallilla, että ehdin käyttää vähän enemmän aikaa pilkkomiseen ja sommitteluun. Kuten arvata saattaa, lasten toimesta lautanen hupeni hyvin nopeasti. 


Tämän kasvislautasen kokoaminen oli niin koukuttavaa puuhaa, että mandalavärityskirjani sai nyt kovan kilpailijan. 



sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Lasten suosikki: pinaattivohvelit (resepti)

Pinaattivohvelit resepti


Meillä yksi lasten suosikkiruokia on pinaattiletut, ja tämä sama pätee varmaan monessa muussakin perheessä. Toisinaan pinaattiletut tehdään itse, joskus ostetaan valmiita. Itsetehtyihin saa vaihtelua valmistamalla pinaattiletun vohveliksi. Omaan aikuiseen makuuni vohvelivaihtoehto tuntuu kivammalta kuin lettu. :)

Näihin pinaattivohveleihin käytin yhtenä raaka-aineena Karviaistentilan härkäpapujauhoa, jotka antavat ruokaan mukavasti rakennetta ja vatsantäytettä. Letut voi toki valmistaa tuoreesta pinaatistakin, mutta tällä pakastepinaatilla mentiin meillä nyt.





Pinaattivohvelit (8kpl)

2 kananmunaa
4 dl maitoa
1 dl härkäpapujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl öljyä
2 dl pakastepinaattikuutioita


Sulata pinaatti. Riko kulhossa kananmunien rakenne. Lisää maito ja sitten muut raaka-aineet hyvin sekoittaen, viimeisenä pinaatti. Anna taikinan tekeytyä 15-30 minuuttia. Paista kuumalla vohveliraudalla. 



Pinaattivohvelit


Meillä kattilat kolisee tiuhaan, kun 1-vuotiaat ovat innostuneet keittiöleikeistä. Leikkihella taitaakin monessa perheessä olla lasten kestosuosikki. 






perjantai 22. maaliskuuta 2019

Vohvelirautatoast ja hyviä ajatuksia


Itse tehty toasta


Eilisen aamupäivälenkin matkan varrella kahvilasta tulvahtanut taivaallinen tuoksu sai ajatukseni keskittymään vain_ja_ainostaan lämpimään toastiin. Onneksi kotoa sattui löytymään pussillinen paahtoleipää, tomaatteja, juustoa ja vohvelirauta. Sekä vasta ostettu lehti, ulkoilmassa sopivasti virkistyneet hyväntuuliset lapset ja suosikkijuomani kahvi. 


Elämässä on asioita, joihin on mahdotonta vaikuttaa. Enemmän kuitenkin on asioita, joihin voi vaikuttaa. Eniten omiin ajatuksiin. Keskittymällä hyvään ruokit sitä, ja sen myötä kaikki hyvä ympärilläsi lisääntyy. 


Lämmin toast


Meidän viikonlopusta piti tulla ihan toisenlainen. Sitten tuli näitä juttuja, mille ei oikein itse mitään mahda, kuten sairastumisia. Mutta näillä mennään nyt. Hetken sulattelun ja pohdiskelun jälkeen etsitään tilanteesta hyvät puolet ja nautitaan niistä. Lepäämisestä, viikonlopun tv-tarjonnasta ja hyvistä kirjoista. Kenties saatan loppuun aiemmin aloittamani kepeän homman.

Mitä kuuluu sun viikonloppuun?


keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Vaniljaiset kahvikehrät (resepti)

kahvikehrät resepti


Vaniljaiset kahvikehrät on parasta pullaa, mitä itse olen leiponut! Kuvittelin, että tämän tyyppisen pullan valmistaminen vaatii paljon raaka-aineita, työvaiheita ja kokemusta, mutta väärässäpä olin. Tämä pulla on helppo.

Muutenkin pullaleipurina olen ollut tosi arka. Tuntuu, että lopputulos on yleensä ollut vähän sinne päin, ja harvoin riittävän hyvä. Sellainen, että voisi vilpittömästi olla tyytyväinen.

Viikonlopun alla aloimme totuttuun tapaan 5-vuotiaan kanssa leipoa sämpylöitä. Määrätietoinen tyttö kuitenkin ilmoitti, että hän haluaa leipoa pullaa. Niinhän siinä sitten kävi, että iltapäivällä meillä oli vinot pinot sämpylää ja pullaa.


kahvikehrät resepti



Vaniljaiset  kahvikehrät

6 dl vehnäjauhoja
150 g pehmeää margariinia
1 dl kädenlämpöistä maitoa
50 g hiivaa
2 kananmunaa
2 rkl sokeria

Täyte

100g pehmeää voita
2 tl vaniljasokeria
100 g tomusokeria


Nypi keskenään vehnäjauhot ja margariini. Lisää hiiva maitoon ja tämä seos rasva-jauhoseokseen. Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää edelliseen. Annan taikinan tässä vaiheessa nousta hetki.

Sillä välin valmista täyte. Sekoita täytteen kaikki aineet keskenään vaahdoksi. 

Kauli taikina suorakaiteen malliseksi levyksi. Levitä päälle täyte. Kierre rullalle, leikkaa parin sentin levyisiksi viipaleiksi ja asettele viipaleet leivosvuokiin. Voitele pullat munalla ja paista 10-15 minuuttia 225 asteessa. 



Millainen on sun suosikkipulla? Löytyykö joku luottoresepti? :)



kahvikehrät resepti

torstai 7. maaliskuuta 2019

Nopea ja helppo perunamunakas




Jos jotain arvostan, niin simppeleitä ja maukkaita arkiruokia. Välillä arki on sellaista hulinaa, että uusia reseptejä tule keksittyä vähän vahingossa, niin sanotusti lennossa, kun jotain ruokaa pitää tehdä niistä raaka-aineista, mitä silloin käsillä sattuu olemaan.

Tämä hätäpäissään tehty munakas osoittautui menestykseksi ja on ehditty valmistaa jo uudemman kerran. Vain muutama raaka-aine ja vähän työvaiheita. Helppoa ja yksinkertaista.


Peruna-sipulimunakas


5dl peruna-sipulisekoitusta pakasteesta
4 kananmunaa
Öljyä paistamiseen

Kuumenna öljy pannulla ja kaada joukkoon peruna-sipulisekoitus. Anna seoksen sulaa ja ruskistua hieman. Sillä välin riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää munien sekaan peruna-sipulisekoitus, sekoittele ja kaada taas kuumalle pannulle. Paista munakasta miedolla lämmöllä kannen alla. Kun munakkaan pinta alkaa kiinteytyä, käännä se kannen avulla ja paista myös toiselta puolelta. 




Annos on suolaton, koska meillä ruokailijoina oli myös kaksi 1-vuotiasta. Oman annokseni päälle ripottelen hieman suolaa ja pippuria.

Kuvissa näkyy myös herkullinen härkäpapu-kasvissämpylä, ja sen resepti on TÄÄLLÄ. 




tiistai 5. maaliskuuta 2019

LUMAn suloiset kylpytakit lapsille


Kaupallinen yhteistyö Kiddexin kanssa






Minusta on mukavaa, kun saa pukea lapset kauniisti hyvältä tuntuviin tekstiileihin. Miellyttävän ulkonäön lisäksi kiinnitän lastenvaatteissa huomiota materiaaliin, eettisiin ja ekologisiin seikkoihin sekä käytännöllisyyteen. On etu, jos vaatteet mätsäävät hyvin lasten muiden tekstiilien kanssa ja kokonaisuus on sopusointuinen. Etenkin kaksosten kohdalla tulee "samisteltua" ja hankittua vaatteita pareittain.


Kiddexiltä saimme pienimmille ihanat LUMAn kylpytakit. Kummassakin hupullisessa kylpytakissa on hauska pesukarhukuvio. Toisen kylpytakin pohjaväri on mintun värinen, toisen hennon vaaleanpunainen -suloisesti toisiinsa sointuvat siis.





Kylpytakit ovat äärettömän pehmoisia. Ne ovat 100% puuvillaa ja valmistettu lapsen herkkä iho huomioiden. LUMAn tekstiilit Öko-Tex -standardisoituja, mikä takaa sen, että tuotteissa ei ole esimerkiksi käytetty haitallisia aineita. 



Sauna- ja kylpypäivinä on illat mukava ottaa raukeasti huilailun kannalta. Kuivatella rauhassa pehmoiseen pyyhkeeseen ja kylpytakkiin kietoutuneena. Etenkin näinä talvipäivinä lämmin kylpy illalla on mukava rauhoittava juttu ennen unten maille siirtymistä. 1,5-vuotiaat ja 5-vuotias myös rakastavat kylpyjä. Kylpyveteen lorautetaan tilkka öljyä ihoa pehmentämään ja mukaan polskimaan pääsevät suosikkikylpylelut. 





Kylpytakkien lisäksi LUMAn valikoimasta löytyy myös muita tekstiilejä sekä kylpyhuone-, wc- ja hoitotarvikkeita. Tuotteet ovat kauniita, yksinkertaisen tyylikkäitä, ajattomia, mutta kuitenkin nykyaikaisia. LUMA on lanseerattu vuonna 2010 ja on osa Ateljer 49:n tuotevalikoimaa. Yritys on valmistanut muovituotteita Euroopassa jo vuodesta 1949. Tuotteet ovat laadukasta kierrätettävää EU:ssa valmistettua muovia, suunniteltu ja tuotettu Hollannissa. Olen niin ihastunut LUMAn kauniin sävyisiin tuotteisiin ja tekstiileihin, että kelpuuttaisin kotiini niistä minkä vain. Unohtamatta ekologista näkökulmaa, jolle annan yhä enemmän painoarvoa uusia hankintoja tehdessä. 





LUMAn valikoima löytyy Kiddexin sivuilta TÄÄLLÄ. Sivuilta löytyy myös tuotteiden jälleenmyyjät.