tiistai 2. helmikuuta 2016

Raikas aurinkosalaatti

 
Tällä hetkellä meillä luetaan paljon. Aikuiset lukevat ja lapsi lukee. Luetaan lehtiä, tietokirjallisuutta, romaaneja ja oikeastaan kaikenlaisia kirjoja. Tähän lukeutuu myös keittokirjat, ja Aku Ankan keittokirja on yksi 2-vuotiaamme luetuimmista kirjoista. Hauskaa, koska tuo kirjahan on vuodelta 1986 ja ollut jo omassa lapsuudessani. Mielestäni on kiva, että lapsella on kiinnostusta ruokaan ja ruoanlaittoon. Vaikka noin pieni ei tietenkään varsinaisesti ruokaa valmista, on hän kova auttamaan keittiössä. Keittokirjojen avulla myös uudet ruokalajit ja tuotteet tulevat tutummaksi ja helpottavat tutustumista uudenlaisiin makuihin.
 
 
 
Eilen tytär halusi valmistaa Aku Ankan keittokirjan Aurinkosalaattia. Raastettu aurinkosalaatti olikin loistava idea, koska raasteita tulee tehtyä liian harvoin. Myös kaikki raaka-aineet, eli valkokaali, porkkanat ja omenat, ovat tällä hetkellä hyvin edullisia ja ravinnerikkaita: niitä kannattaa hyödyntää. Tässä resepti suoraan keittokirjasta sellaisenaan. Tuunatahan sitä voi kukin oman makunsa mukaan. :)
 
Aurinkosalaatti
 
Lohko valkokaalia
3 porkkanaa
2 omenaa
1 dl rusinoita
1 dl appelsiinimehua
3 rkl sitruunamehua
 
Kuori porkkanat ja omenat. Raasta sitten kaali, porkkanat ja omena karkeaksi raasteeksi. Sekoita ne kulhossa. Lisää mukaan rusinat, sitruuna- ja appelsiinimehut. Sekoita jälleen. Raastesalaatti on parhaimmillaan, kun se on saanut tekeytyä tovin jääkaapissa.
 



 
Seuraavaksi teemme kuulemma Pelle Pelottaman Herkkulihapullat ja Mummo Ankan Supertäytekakun. Lihapullista uskon selviytyväni, mutta täytekakku... Siitä en vielä lupaa kuvallista postausta. ;)

8 kommenttia:

  1. Meiltäkin löytyy tuo sama kirja ja siitä ollaan jotain keksejä leivottukin. Hauska kirja koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjassa onkin monta käyttökelpoista reseptiä. On myös hauskaa, kun niihin liittyy jokin pieni tarina. :)

      Poista
  2. Oi mikä kirja! Raastesalaatit on huippuhyviä, täytyykin tehdä ensi tilassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yllättynyt, että kirja sai meillä niin suuren suosion: :D Raasteen tosiaan ovat hyviä, ja niistäkin saa paljon eri variaatioita.

      Poista
  3. Ihanan raikas ja värikäs raastesalaatti ;) Nam :) Tätä voisi itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makukin on hyvä! :) Raasteen muodossa tulee syötyä vähän kaikenlaisia kasviksia lähes huomaamatta.

      Poista
  4. Onkohan niin, että samassa kirjassa on resepti mummoankan teeleiville? Muistan lapsena leiponeeni niitä ystäväni kanssa juuri tuon näköisestä kirjasta 😊
    Löysin blogiisi muutama viikko sitten keittiökosmetiikan kautta. Jäinpä seurailemaan blogiasi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeleipien ohjetta en tuosta kirjasta löytänyt, mutta mielestäni Akun Ankan keittokirjoja on myös toinen, vähän uudempi versio. Ehkäpä tuo teeleipien resepti on siinä? :)
      Kiva kun löysit blogiini! Tervetuloa, toivottavasti viihdyt! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!