maanantai 29. elokuuta 2016

Helpompi kotiruokaviikko



Syksyn alkaessa päätin panostaa kesää enemmän tavalliseen kotiruokaan. Kesä meni ruoan suhteen melko vapaasti ja paljon tehtiin eväsretkiä. Vaikka tietyistä periaatteista, kuten terveellisyydestä ja säännöllisyydestä pidettiin kiinni, pidempi jänteinen suunnitelmallisuus ja vaihtuvuus puuttuivat.


Jo pitkään olen suunnitellut viikonloppuisin tulevat ateriat seuraavalle viikolle tai kahdelle. Suunnitelmallisuus on hyvä juttu ja auttaa todella paljon arjessa: säästää aikaa sekä kukkaroa, kun tulee vähemmän heräteostoksia. Kuitenkin huomasin, että samat ruoat kiertää pitkälti viikosta toiseen. Meillä ollaan ihan sekasyöjiä, mutta kaikki ruoat valmistetaan hyvin kasvispainotteisiksi, joita täydennetään erilaisilla lisäkkeillä. Itselleni ei punainen liha oikein uppoa, joten saatan valmistaa itselleni samaa ruokaa pienen satsin lihattomana.




jokin aika sitten etsin netistä kuuden viikon kiertävän listan, jota olen alkanut käyttämään pohjana omaan viikkosuunnitelmaan. Lista on meillä suuntaa ja ideoita antava. Vaikka tämäkin viikko kävi aikamoisen muokkauksen läpi, on lista silti äärimmäisen hyödyllinen. Niin lapselle kuin aikuiselle tulee tutuksi erilaisia ruokalajeja ja makuja, ja olen saanut ihan valtavasti uusia ideoita.




Eilen kävin hankkimassa raaka-aineet viikon ensimmäiselle kolmelle päivälle, ja hyvin suunniteltu lista teki pienemmän loven rahapussiin, kuin usein summamutikassa kauppareissun aikana tehdyt päätökset. Tuoreita kasviksia, leipää, maitoa ja muuta tarvittavaan ostetaan sitten pitkin viikkoa, totta kai.

Meidän listamme on suunniteltu niin, että arkisin syömme yhdessä koko perheen kanssa yhden aterian, jonka pyrin valmistamaan niin, että minulle ja tyttärelle jää siitä vielä yhdelle aterialle. Tämä sen vuoksi, että mies syö päivän toisen aterian töissä ja me tytöt kaksi ateriaa kotona. Listasta luonnollisestikin puuttuu myös välipalat, aamiaiset ja iltapalat. Meilläkin syödään kuitenkin se viisi kertaa päivässä.




Ensimmäisessä kuvassa onkin meidän perheemme ruokalistan tälle viikolle. Miltä näyttää? Onko tuttuja ruokia? Saitko ideoita itsellesi? Lauantain ja sunnuntain kohdat ovat tyhjänä, koska itse olen viettämässä viikonloppua ystävien kanssa naisporukalla. Kotiruokaa saa tällä kertaa miettiä joku muu. ;)



4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja tuttuja ruokia löytyy ;) Kasvispastakeittoa, en ole kyllä ikinä testannut. Meillä pyörii aikalailla samat ruoat viikosta toiseen, varsinkin jauhenlihakastiketta (tomaattipohjainen) on meillä usein ja makaroonilaatikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on usein tomaattipohjaista kastiketta ja makaronilaatikkoa broilerin jauhelihasta, ja nyt olenkin vähän kehitellyt niihin uusia variaatioita. Niinhän se on, että samat ruoat tuntuu toistavan itseään, etenkin jos ne ovat sellaisia takuuvarmoja, mistä kaikki pitävät. :D Pastakeitto on meillä ylittänyt odotukset ja maistunut lapsellekin hyvin!

      Poista
  2. Tämän suunnittelun idean nappaan kyllä itselleni, aina perjantaisin mietin viikonlopun ruoat ja samalla seuraavan viikon torstaille asti, mutta samat ruoat tuppaa kiertämään vähän turhan usein, joten tämä pidempi suunnittelu voisi olla hyödyksi tässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tykännyt tästä ratkaisusta! Meillä se on todettu toimivaksi ja sen lisäksi tulee kokeiltua ihan uusia reseptejä ja ruokalajeja. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!