lauantai 13. tammikuuta 2018

Pienet ilot





Päivät soljuu mukavasti lasten kanssa. On kerhoja, leikkejä ja touhuja. Omia juttuja en tällä hetkellä juurikaan ehdi hommailla, se on selvä se. Välillä toki neulon muutaman rivin tai luen mielenkiintoisen artikkelin. Tähän viikkoon mahtuu kuitenkin ennätysmäärä omaa aikaa: ostosreissu, leffailta ja ravintolatapaaminen. Kiitollinen niistä. Joko olette nähneet Solsidan -elokuvan? Jos ette, menkää ja katsokaa! Vieläkin hykerryttää. 

Liikuntaa onneksi saan hyötymuodossa ja isomman siskon kanssa yhdessä harrastaessa. Tänään avattiin hiihtokausi, ja voiko päivä siihen ollakaan upeampi? Mikä ihana pikkupakkanen! Huomenna verestämme taitoja luistelun parissa. Hassua, että minä, joka tähän saakka suorastaan karsastin luistelua ja hiihdin lähinnä sen vuoksi, että olisi joku talvinen harrastus, nykyään suorastaan pidän kummastakin lajista. Ikä, lapset, elämänmuutokset... Kaikkea ne saakin aikaan. ;)

Sisällä jatkuu pelit ja leikit. Pienillä omansa, isommalla omansa. On poneja, kirjoja, pelejä. Pienillä pienten juttuja, helistimiä ja puruleluja. Näillä jatketaan, elämän pienillä iloilla




6 kommenttia:

  1. Teidän arkihan kuulostaa vallan ihanalta. Ja näyttää, vaikka onneksi koittaa sekin aika kun ulkolelut eivät ole jäässä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla. <3 Tavallista arkea meillä on, mutta sehän se on sitä ihaninta aikaa. <3

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa pienet jutut ja niistä hyvän löytyminen. Toivottavasti viikkoja, minne omaa aikaa sujahtelee enemmän on tiedossa useita tänä vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet ilot on niitä parhaita. <3 Kun kiinnittää huomion positiivisiin juttuihin, alkaa nähdä niitä yhä enemmän ympärillä, uskon näin. :)

      Poista
  3. Tuo aika alkaa meidän perheessämme olemaan takana päin ja toisaalta se kyllä surettaa. Aika menee ihan liian nopeaa ja se tuntuu välillä jopa pelottavalta. Omaa aikaa saat nopeammin kuin huomaatkaan. Välillä huomaan olevani yksin kotona, ketään ei näy eikä kuulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, lasten kanssa aika menee todella nopeasti. Eilen juuri miehelle sanoinkin, että muistaako vielä kun muutama vuosi sitten joskus aika jopa mateli ja mietittiin, että mitenhän saisi ajan kulumaan... :D Nyt se on toista. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!