Siitä lähtien kun nyt vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen Pikku-Bambimme alkoi syömään aamiaisenaan puuroa, siirryin leivän sijaan puuroon itsekin. Mielestäni on luonnollista, että koko perhe syö samaa, terveellistä kotiruokaa.
Puuron kanssa meillä tarjotaan useinmiten marjoja pakastimesta. Myös banaani ja erilaiset hedelmäsoseet ovat tuttuja juttuja. Näiden lisäksi omalta puurolautaseltani löytyy vielä kookosöljyä, raejuustoa ja pähkinöitä. Vaikka vaihtoehtoja olisikin paljon, niin tarpeeksi usein käytettynä kaikkeen kyllästyy. Kaurapuurosta en kuitenkaan halua luopua, koska terveellisyyden ja vatsaystävällisyyden lisäksi se on helppo ja nopea aamiainen.
Tehdessäni tilausta Suomen Luontaistukkuun, mietin mitä vaihtoehtoja sieltä löytyisi edellä lueteltujen kaurapuuron lisukkeiden lisäksi. No, löytyihän sieltä. Kuten arvata saattaa, vaihtoehtoja oli paljon, jo aikamoinen viidakko asiaan tarkemmin perehtymättömälle. Päätinkin lähestyä asiaa siltä kantilta, että ensiksi poimin ostoskoriin kavereiden kehumia, ja pikkaisen tutumpia tuotteita.
Jo reilun viikon ajan onkin puurolautaseltani löytynyt puuron lisäksi myös Goji-marjoja ja auringonkukan siemeniä. Goji-marjoja olin aiemmin kyllä maistellut ja auringonkukan siemenetkin olivat tuttu tuote, mutta unohtuneet vain pitkäksi aikaa.
Goji-marja onkin yksi tämän päivän suosituimmista superfoodeista. Se sisältää runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita ja on myös erinomainen proteiinin lähde. (Tarkemmin ja enemmän pääset lukemaan goji-marjasta Luontaistukun sivuilta tästä linkistä ) Suositeltu päiväannostus on pari ruokalusikallista, eli aamupuuron aika sopiva annos. Olen liottanut kuivattuja marjoja pienessä määrässä vettä ennen syömistä, jotta ne pehmenevät.
Goji-marjoja voi aivan hyvin napostella sellaisenaankin rusinoiden tapaan. Vaikkapa makean nälkään tai välipalan yhteydessä. Maultaan tämä marja on aika mieto ja makeahko. Ehkä aavistuksen verran hapan, hyvällä tavalla. Maistuu varmasti lapsille ja aikuisille. Olin nimittäin vähän sitä mieltä, että pientä taaperoamme ei mitkään goji-marjat kiinnosta. Mutta niin vain pieni käsi eksyi äidin puurolautaselle. Hyvin maistui. :)
Auringonkukan siemenet ovat varmaan aika monelle tuttu juttu. Olen iloinen, että löysin tämän tuotteen taas uudelleen. Terveellisten rasvojen lisäksi ne sisältävät runsaasti proteiinia, jopa enemmän proteiinia, kuin liha. Myös mineraalien ja vitamiinien puolesta tämä pieni siemen on aikamoinen terveyspommi. Lisää, tarkempaa tietoa, löydät täältä.
Puuron lisäksi olen käyttänyt auringonkukan siemeniä salaatissa sekä pasta-annoksen päällä. Ihan mukava lisä vaikka aivan tavalliseen salaattiin. Onpa niitä napsittu sellaisenaankin. Myös leivonnassa nämä ovat mukavia vaikka sämpylöiden päälle ripoteltuna.
Blogin lukijana saatte muuten ensimmäisen tilauksenne yhteydessä 10% alennuksen SUOMEN LUONTAISTUKUSTA koodilla PIKKUBAMBINBLOGI. Energistä viikon jatkoa kaikille! :)
*Yhteistyöpostaus
Gojimarjoja on meilläkin,en ole hoksannut et voin laittaa niitä nyös puuroon!
VastaaPoistaSopii puuroon kyllä tosi hyvin! Enää en ole niitä edes liottanut, koska lämpimässä puurossa ne pehmenevät nopeasti. :)
PoistaNää pitää itsekin kokeilla aamupuurossa :) Gojimarjoja joskus kokeillut mutta ne on unohtuneet :( Leppoisaa helatorstaita ❤️
VastaaPoistaSuosittelen kokeilemaan! Ovat niin maukkaita ja terveellisiä. :) Aurinkoista viikon alkua!
PoistaSyön aina puuron sellaisenaan, mutta olisikohan aika jotain vaihtelua siihenkin keksiä. Kaikki näyttää niin herkulliselta. Tänään nukuin pitkään ja voisin skipata puuron ja syöksyä suoraan tuon herkullisen salaatin kimppuun. :)
VastaaPoistaMukavaa helatorstaita <3
Minä taas en meinaa saada puuroa alas sellaisenaan ja siksi lisäänkin siihen kaiken maailman höysteitä. Samalla siihen tulee täyttävyyttä ja nälkä pysyy pois kauemmin. :)
PoistaIhanaa viikon alkua! <3
Meilläkin puuron joukkoon laitetaan useimmiten pakastemustikoita. Gojimarjoja voisikin kokeilla joskus kun mustikat alkavat tympiä. Myös tuorepuurot ovat kivaa vaihtelua kun peruspuuro tökkii. Tuorepuuron joukkoon heitän myös auringonkukansiemeniä, joita meillä viljellään kyllä muutenkin kovasti erilaisissa yhteyksissä.
VastaaPoistaMinulla on tuorepuuro vielä kokonaan kokeilematta. Kiitos vinkistä siis, sitä taidan valmistaa seuraavaksi! :)
PoistaAi kun on hyvän näköistä! Pitääpäs kokeillä goji-marjoja. Olen kasvissyöjä, joten etsin jatkuvasti vaihtoehtoisia proteiinin lähteitä.
VastaaPoistaSillä minäkin näihin tuotteisiin ihastuin, kun liha ei oikein uppoa. Näissä on todella hyvin proteiinia. :)
PoistaMinä olen kokeillut myös kurpitsansiemeniä ja proteiinijauhetta ja ja... Meidän lapset ei valitettavasti syö enää puuria muuten kuin vaahterasiirapin kanssa :-/
VastaaPoistaNo joo, kaikki ei oikein ole puuron ystäviä. Minä tykästyin puuroon oikeastaan uudelleen monen vuoden tauon jälkeen. :)
PoistaEipä ole tullut mieleen, että auringonkukansiemeniä voisi laittaa puuroon! Mun täytyy myöntää, että olen meidän perheestä ainoa, joka ei syö puuroa aamuisin, mutta olen pienen tauon jälkeen innostunut siemenistä juurikin salaatissa ja pastan kaverina. Olipa kiva lukea, että ne ovat noin terveellisiä! :)
VastaaPoistaYritän vähän keksiä kaikkea kivoja höysteitä puuroon, ettei vaan kyllästytä. :) Minullakin oli tauko noiden siementen käytössä. Nyt onnekseni löysin ne uudelleen ja niitä on alkanutkin löytyä vähän joka sapuskasta. :D
Poista