Jo kuukausien ajan olen käyttänyt ihon puhdistukseen kookosöljyä sekä itsetehtyä kasvovettä. Kookosöljy on niin ikään toimittanut myös yövoiteen virkaa. Viime aikoina alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että iho kaipaa jo öljytöntä vaihtoehtoa. Talven aikainen kuivuus oli kadonnut ja iho kaipasi kevennystä -myös puhdistustuotteissa.
Tähän saumaan olikin erityisen mukava päästä testaamaan Cattier Paris -luonnonkosmetiikkasarjaa viiden eri ihonhoitotuotteen muodossa. Kuten nimestäkin saattaa päätellä, Cattier Paris on ylellistä ranskalaista luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet ovat Ecocert -sertifioituja ja useita kansainvälisiä palkintoja keränneitä.
Sain Biodelly.fi :stä testiin Cattier Paris -sarjasta matkakokoiset tuotteet:
Viikon käyttökokemuksen jälkeen voin todeta tuotteiden sopivan iholleni todella hyvin. Etenkin puhdistusvaahto, misellivesi ja anti-age voide pääsivät heti suosikkituotteideni listalle. Cattier Paris Puhdistusmaito ja Puhdistusvaahto hoitivat tehtävänsä juuri niin kuin pitikin, ja käytön jälkeen iho tuntuikin puhtaalta. Puhdistusvaahtoa olen tykännyt käyttää erityisesti sen pumppupullon ja helposti levitettävän ja vaahtoutuvan ominaisuuden ansiosta.
Misellivedestä kerrotaan sen sisältävän mm. ihoa rauhoittavaa ja kosteuttavaa ruusuvettä, sekä virkistävää ja pehmentävää aloe veraa. Herkälle iholle tuote on aivan nappi valinta, koska kiristävän ja kuivan tunteen sijaan iho on pehmeä ja raikas. (Tarkempia tietoja tuotteesta löydät TÄÄLTÄ )
Cattier Paris Anti-age voidetta olen käyttänyt iltaisin yövoiteen tapaan. Muun muassa arganöljyä, merifenkolia, pyökkipuun silmu-uutetta, ruusuvettä ja muita öljyjä sisältävä voide tekee ihosta tasaisen ja hehkuvan oloisen.
Normaalille ja sekaiholle tarkoitettu Cattier Paris Päivävoide on yllättävän kosteuttava. Se riittää mainiosti kosteuttamaan pintakuivan ihoni. Voiteen sisältämä jojoba-uute myös tasapainottaa ihon talineritystä. Kookosvoi ravitsee ja puhdistaa ihoa. Käytön jälkeen iho on pehmeän ja ravitun oloinen.
Cattier Paris -luonnonkosmetiikkaa myy mm. Biodelly.fi, josta löytyykin kattava valikoima luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita. Biodelly.fi:ssä on myös ilmainen toimitus, mikä on ihan huippujuttu, koska usein toimituskulut lohkaisevat ison siivun tilauksen loppusummasta.
Vinkkinä muuten vielä teille, jotka ette vielä ole luonnonkosmetiikkaa kokeilleet, mutta haluisitte jostain aloittaa: Biodellyn valikoimasta löytyy mukava valikoima luonnonkosmetiikkaa matkakokoisissa pakkauksissa tämän linkin alta.
Vinkkinä muuten vielä teille, jotka ette vielä ole luonnonkosmetiikkaa kokeilleet, mutta haluisitte jostain aloittaa: Biodellyn valikoimasta löytyy mukava valikoima luonnonkosmetiikkaa matkakokoisissa pakkauksissa tämän linkin alta.
Tällainen uusi luonnonkosmetiikka tuttavuus siis tällä kertaa. Joko te olette kokeilleet?
En ole kokeillut, mutta täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa, luonnonkosmetiikka kiinnostaisi, mutta olen arka kokeilemaan uusia juttuja, varsinkin kun ihoni tuntuu nykyään reagoivan milloin mihinkin kummallisella punoituksella ja kutinalla.
VastaaPoistaMinullakin aiemmin iho reagoi vaikka mihin, mutta luonnonkosmetiikkaan siirtyessä tilanne helpotti ja ihokin on rauhallisempi. :) Sama juttu on tuoksujen kanssa: synteettiset tuoksut ärsyttävät nenää, luomutuoksut ei. :)
PoistaLisäsin tuohon postaukseenkin linkin matkakokoisiin luonnonkosmetiikkapakkauksiin. Uskoisin niillä olevan helppo aloittaa tutustumisen. :) Luonnonkosmetiikka on niin valloittava maailma, että helposti jää koukkuun!
Itse olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan pikku hiljaa, eli aina jonkin loppuneen tilalle hankkinut vastaavan tuotteen luonnonkosmetiikkasarjasta. Se on aika kätevä tapa. :)
VastaaPoistaOlen tehnyt kasvovettä vihreästä teestä ja kamomillateestä. Tässä yksi ohje: http://pikku-bambin.blogspot.fi/2015/04/keittiokosmetiikkaa-itse-tehty.html. Kannattaa kokeilla, se on nimittäin helppo, nopea ja edullinen juttu. :)
Kookosöljyn jälkeen iho tosiaan on aika rasvainen ja siksi olenkin käyttänyt kookosöljyä yövoiteen tapaan, niin se yön aikana ehtii imeytyä ja hoitaa. Minulla tosin on aika kuiva iho, ja kaikille ihotyypeille ei välttämättä öljyt sovi. Vartalovoiteenakin olen sitä käyttänyt talvella. Hyvää viikon alkua Taru ja kiitos kommentista! :)
Niin, ja se piti vielä sanomani, että matkakokoiset pakkaukset ovat käteviä, jos luonnonkosmetiikka on vielä vierasta. Niin ei tarvitse heti investoida normikokoisiin pakkauksiin, ja kokeilemalla löytää itselle sopivimmat tuotteet. Lisäsin linkin Biodellyn matkakosmetiikkaan tuohon postaukseenkin. :)
VastaaPoistaMä en ole tätä merkkiä kokeillut, vaikka moni on esimerkiksi savinaamioita kehunut. Ja hinnatkin ovat aika edulliset. Voisinkin kokeilla näytekokoisia pulloja ensin :)
VastaaPoistaOmalle ihollenikin nämä on olleet oikein hyvät. :) Eikä tosiaan ole hinnalla pilattuja, etenkään noiden matkakokoisten tuotteiden kohdalla. :)
PoistaEn ole kokeillut mutta olen tätä sinun blogiasi seuratessa ruvennut kiinnostumaan myös näistä luonnonkosmetiikka versioistakin ;) Hiuksiani just tuossa katselin ja niille täytyisi tehdä talven jäljiltä jokin piristävä hoito ;)
VastaaPoistaHei, ihana kuulla, että luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan! <3 Minullakin on ollut hiusnaamiot nyt kovassa käytössä. Mitä ihmettä näille hiuksille tapahtuu talven aikana? :D
PoistaTäällä yksi vannoutunut luonnonkosmetikka fani! Tosin Cattier Parisin tuotteita en vielä ole kokeillut, ehkä jossain vaiheessa voisikin kokeilla kun muut tuotteet käytetty loppuun :)
VastaaPoistaItsekin yritän käyttää edellisiä pois, ennen kuin hankin uusia, mutta se tuntuu olevan aika mahdotonta. :D Luonnonkosmetiikka on kyllä <3.
Poista