torstai 26. toukokuuta 2016

Menovinkki ja arvonta: Hiiulihei - lastenlauluja kolmelle sukupolvelle

Kuva Nina Huisman

Kuva Ville Suhonen


Jyväskylän Kesä -festivaalit ja Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis järjestävät täällä Jyväskylässä Hiiulihei - lastenlauluja kolmelle sukupolvelle konsertin lauantaina 16.7. klo 14.   Viime vuonna konsertti oli loppuunmyyty, ja onneksi tänä vuonna tapahtumalle on järjestetty isompi teltta: katsojia konserttiin mahtuu jopa 1000. Konsertin kesto on 90 minuuttia ja tähän sisältyy väliaika.

Kuva Ville Suhonen

Jyväskyläläisen Loiskis-lastenorkesterin lisäksi esiintymässä ovat Pentti Rasinkangas, Satu Sopanen ja Tuomo Rannakari. Tilaisuuden juontaa varmasti monelle tuttu hahmo, ihana Katti Matikainen.

Erityisesti Loiskis-yhtye onkin meidän perheellemme ennestään tuttu ja olemme pitäneet konserteista kovasti. Ja mikä tärkeintä, tytär on viihtynyt Loiskiksen musiikin parissa loistavasti! Uudemman tuotannon lisäksi konsertissa tullaan kuulemaa kappaleita vuosikymmenten takaa -niitä ihania klassikoita, jotka ovat tuttuja usealle sukupolvelle.


Täällä odotellaankin jo tulevaa kesää innostuneena. Vaikka kerhot ja muut harrastukset ovat tauolla, kaupungissa on aina jotain meneillään. Esimerkiksi Jyväskylän Kesän aikana on monenlaista tapahtumaa, joten some-kanavia kannattaa seurailla, niin et vahingossaa missaa mitään. :)

Loiskis-orkesterin Facebook-sivut löydät täältä. Tuolta voit käydä kurkkimassa tulevia tapahtumia sekä tutustumassa Loiskiksen musiikkiin. Myös Jyväskylän Kesällä on omat Facebook-sivunsa täällä ja sinne mm. päivittyy tietoa tulevista Jyväskylän Kesän tapahtumista -kannattaa tutustua!

Niin, ja se arvonta! Arvonta käynnistyy Facebookissa. Kuiskauksia-blogin tykkääjien kesken arvotaan kaksi lippupakettia Hiiulihei -konserttiin. Yksi paketti sisältää kaksi lippua ja arvoltaan se on 35 euroa. Paketteja arvotaan siis kaksi, joten kannattaa vinkata kaverillekin. Tarkemmat ohjeet löytyy Kuiskauksia -blogin Facebook-sivuilta. Onnea arvontaan! Toivottavasti tavataan konsertissa sitten heinäkuussä. :)


P.S: Loiskis_orkesteri, jyvaskylankesa ja kuiskauksiablogi löytyvät myös Instagrammista!

4 kommenttia:

  1. Tänne olisimme suunnanneet, mikäli ei olisi häät tiedossa. Haastoin sinut blogissani, mut ei oo pakko jos ei taho :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä sattuu aina ihania tapahtumia päällekkäin. Kesähäät ovat kyllä jotain! <3 Kiitos haasteesta, Sanna kyllä vaan tahdon mukaan. :)

      Poista
  2. Ihanaa uutta viikkoa Niina <3 Blogissani olisi sinulle pieni, vähän syvällisempiä ajatuksia herättävä haaste, löydät sen täältä: http://takeabreathblog.blogspot.fi/2016/05/starlight-blogger-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos haasteesta Susanna! <3 Haasteet on ihania, ilman niitä jäisi moni asia miettimättä ja kirjoittamatta. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!