perjantai 23. maaliskuuta 2018

Appelsiinirahka







Appelsiinien edullisesta kilohinnasta innostuneena aloin eilen etsiskelemään appelsiinireseptejä ihan toden teolla. Kunnes, mistä lie tulikin mieleeni niin nostalginen appelsiinirahka-jälkkäri. Tämä on vähän kuin tuulahdus 80-luvulta (coctailhedelmiä sokeriliemessä ohella), mutta raikasta ja helppoa syötävää. Reseptin vaikeudellakaan ei pääse haastamaan.

Appelsiinirahka

2 dl kuohukermaa
sokeria
vaniljasokeria
200g rahkaa
2 appelsiiniä

Vaahdota kuohukerma ja mausta sokerilla. Sekoita keskenään paloitellut appelsiinit ja rahka. Lisää joukkoon kermavaahto. Siinäpä se.





Tänään perjantaina onkin ollut loistopäivä. En aamukuudelta herätessäni arvannut, että voisi olla feng shuit näin kohdallaan. Kauniin kelin lisäksi matkan varrelle on osunut timanttisia tyyppejä, eväsretki ja virpomisoksien askartelua. Joskus on hyvä antaa elämän vaan viedä. Eipä mulla muuta. Nautitaan viikonlopusta ja ollaan kuulolla. <3

P.S: Sain blogini lukijoille alekoodin Jotexin verkkokauppaan.   *
Koodilla JOTEXLOVESYOU saat 25% alennuksen kaikista huonekaluista ja matoista. Koodin on voimassa 25.3. asti. Valikoimaan tutustumaan pääset tästä linkistä. *

*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!