torstai 10. joulukuuta 2015

ONE POT -pasta eli arjen pikaruokaa



 
Viime viikolla oli mukavasti aikaa kampaajakäynnin puitteissa nautiskella kahvia ja selata läpi iso pino naisten lehtiä. Aika automaattisesti hakeudun aina sinne ruokaohjeiden pariin, ja tälläkin kertaa otin ylös pari reseptiä, jotka vaikuttivat kokeilun arvoisilta.
 
Tänään testattavaksi pääsi ONE POT -pasta, joka onkin arjen pikaruokaa parhaimmillaan. Arvostan todella paljon maukkaita, nopeita ja terveellisiä arkiruokia, ja aina tilaisuuden tullen nappaan soveliaat reseptit talteen. Tämän ohjeen taisin napata Trendi-lehdestä.
 
 
Pastan juju on siinä, että itse pasta ja kastike valmistuvat melko nopeasti samassa kattilassa. Kaikki raaka-aineet vain muhimaan samaan kattilaan ja pian onkin valmista. Kätevää, eikö totta? Nestettä lisätään mukaan hiljalleen, jottei pastasta tule liian vetistä. Lopuksi raaka-aineet vielä sidotaan yhteen juustoraasteella.
 
Poikkesin alkuperäisestä reseptistä aika reippaasti, mutta tässä kuitenkin minun ensimmäinen versioni One Pot-pastasta.
 
ONE POT -kasvispasta
  • oliiviöljyä
  • sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/2 kesäkurpitsa
  • tomaatti
  • pala kiinankaalta
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 7-8 dl kasvislientä
  • 1 dl parmesaaniraastetta
  • 400 g täysjyvä pennepastaa
  • kurpitsan siemeniä
  • voita
Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi. Kuutioi kesäkurpitsa ja tomaatti, suikaloi kiinankaali. Valmista kasvisliemi ja raasta parmesan. Esivalmistelujen jälkeen kuullota sipulit oliiviöljyssä. Lisää kesäkurpitsa, sitten tomaatti ja tämän jälkeen kiinankaali. Hauduttele miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia. Mausta.
 
Lisää kattilaan pasta ja 7 dl kasvislientä. Anna kiehua hiljalleen kannen alla ja sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää kasvislientä tai vettä. Kun pasta on al dente, ota se pois liedeltä. Lisää joukkoon nokare voita ja sekoita. Ripottele valmiin annoksen päälle vielä kurpitsan siemeniä ja raastettua parmesaania.
 


 
 
Oliko tämä tapa valmistaa pastaa entuudestaan tuttu? Mitä piditte?

2 kommenttia:

  1. Kaikki arjen nopeutus kiinnostaa ja pasta on aina hyvää ja parmesan kruunaa komeuden. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeus ja helppous on arkena valttia! Ja parmesan aina yhtä maukasta. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!