keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Terveellinen ja vaivaton banaani-puolukkamousse

 
Erilaiset smoothiet ja mousset kuuluvat tällä hetkellä vahvasti meidän välipala- ja jälkiruokavalikoimaamme. Vaikka en ole mikään sokerista kieltäytyjä tai "terveysintoilija" kokoan ne melko terveellisestä raaka-aineista. Tämän tyylisiä herkkuja voi nauttia siis huolettomammin pitkin viikkoa. Makeutta näihin terveellisiin välipaloihin löytyy erilaisista hedelmistä, marjoista ja vähän terveellisimmistä makeuttajista, kuten hunajasta tai kookosöljystä.
 
 
Muutama päivä sitten valmistin moussea, jossa yhdistyy kivasti hapan ja makea. Härkäpapurouheen ja banaanin ansiosta herkku on melko täyttävää, joten se toimii hyvin välipalana ja makeutensa ansiosta myös jälkiruokana. Tällä ohjeella tulee pari valmista annosta.
 

Banaani-puolukkamousse

 
2 kypsää banaania
1/d dl härkäpapurouhetta
2 rkl kookoshiutaleita
1/2 dl puolukoita
1 rkl hunajaa
(loraus vaahterasiirappia)
 
Soseuta raaka-aineet sauvasekoittimella. Jäähdyttele moussea jonkin aikaa jääkaapissa. Tätä ei toki ole pakko tehdä, mutta omasta mielestäni mousse maistuu paremmalta hyvin viilennettynä. :) Jaa se annoskulhoihin ja halutessasi koristele jäisillä puolukoilla, kookoshiutaleilla ja vaahterasiirapilla. Toistan ehkä itseäni, mutta: nopeaa ja helppoa!
 
 
Kuuluuko mousset ja smoothiet teidän ruokavalioon, vai nautitteko hedelmät ja marjat mieluiten sellaisenaan? Meillä on huomattu, että näiden ansiosta lapset ja aikuiset nauttivat helposti paljon enemmän kasviksia ja marjoja, kuin muulloin. Salaatitkin taipuu helposti vihersmoothieksi. :)
 
 

6 kommenttia:

  1. Nam, kuulostaa herkulliselta! Laitetaan muistiin :)

    VastaaPoista
  2. Hitsi ku mie oon ihan surkea tekemään mitään smoothieita, pitäisi kyllä tehdä tässä asiassa parannus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt joku smoothiekausi, toivottavasti into ei lopahda. :D

      Poista
  3. Oi nam, näyttääpäs hyvältä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!