perjantai 8. huhtikuuta 2016

Sadepäivän helpot oliivisämpylät

 
Sadepäivien ilo on se, että voi leipoa. Kaikista suurin ilo on se, kun kaikki tarvittavat raaka-aineet löytyy jo kotoa, eikä tarvitse lähteä edes kauppaan. Niin kuin tänään, meidän alun perin ulkoiluun ja kirjastoreissuun suunniteltu aamupäivä vaihtui keittiöhommiin.
 
 
Tiedän, ettei me sokerista olla ja sää on vain pukeutumiskysymys. Silti valehtelisin, jos väittäisin, että nautin siitä, kun puen lapsen ja itseni sadeasuun, tallustelen sateen keskellä/ odottelen bussia, menen rapaisissa ja märissä vaatteissa sisätiloihin. Kotiin tullessa ei olla yhtään sen kuivempia ja koko eteinen muistuttaa märkää hiekkalaatikkoa. Silti: olen ulkoilmaihminen, vain mukavuudenhaluinen sellainen. Nyt meille paistaa jo aurinko, joten päivällisen jälkeen pääsemme nauttimaan happirikkaasta, sateen jälkeisestä kelistä. :) Ja ihan pientä sadetta en minäkään säikähdä.
 
 
Aamulla siis leivottiin oliivisämpylöitä. Tällä ohjeella pitäisi tulla noin 30 kappaletta normaalikokoisia sämpylöitä, tai sitten ziljoona pienempää, kuten me 2-vuotiaan kanssa teimme. Muotona toimii ihan yhtä hyvin pyöreä kuin muhkura, maku on silti ihana. :) 
 
Mukavaa viikonloppua, nauttikaa ja rentoutukaa! <3
 
Oliivisämpylät
 
5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pussi kuivahiivaa
n. 12 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
2 dl viipaloituja oliiveja
yrttejä maun mukaan (me käytimme basilikaa)
1/2 dl siirappia
 
Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Laita kulhoon vesi, suola ja siirappi. Alusta mukaan jauhot, oliivit ja yrtit. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Kohota noin 15 minuuttia lämpimässä ja vedottomassa paikassa.
 
Leivo taikina sämpylöiksi. Kohota vielä sämpylät pellillä liinan alla. Paista 225 asteessa, uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
 
 

6 kommenttia:

  1. Kyllähän sitä mielummin ulkoilee hyvällä säällä kuin väkisin seisoskelisi sateessa. Kesällä on eriasia kun voi vaan t-paitasilleen mennä ja vaihtaa sitten kuivaa päälle. Täällä on leivottu huomisia myyjäisiä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ihan oma juttunsa, nyt tuo rapaisuus ja pukeutuminen on vähän, sanoisinko haasteellista. :D Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  2. Ompa teillä ihanan näköisiä sämpylöitä! Harmi että mies on oliivi kammoinen (onneksi sentään oliiviöljy käy!) ja joutuisin kaikki syömään yksin. Muhkurat sämpylät voisivat muuten olla aika ihania <3 Ihanaa viikonloppua ja toivottavasti se aurinko tulisi moikkailemaan oikein kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lemmi! <3 Meillä erityisesti tytär ja minä rakastetaan oliiveja: kaikki käy ja ne käy kaikkeen! :) Nämä olivat aika menestys ja meinataan tehdä toistekin. Aurinkoa viikkoosi! :)

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä!
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!