tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kahvikuorintaa ja kaakaohetkiä



Pitkän ja haasteellisen odotusajan jälkeen moni asia tuntuu melkoisen hyvältä. Ihan tavallisetkin asiat tuottavat mielihyvää: näkee taas omat varpaansa, pystyy noukkimaan vaikka lattialle tipahtaneen lelun ja nukkumaan huolettomammin niin kylkiasennossa, selällään kuin vatsallaankin.

Samalla, kun olen kaksosten syntymän jälkeen nauttinut siitä, että oleminen on taas helpompaa, olen alkanut tavoittelemaan kadonneita ihonhoitorutiineita ja suonut itselleni pieniä hemmotteluhetkiä. Millä muulla itseäni hemmottelisinkaan, kuin luonnonkosmetiikalla? Tällä hetkellä muutama ylimääräinen minuutti suihkussa jonkun hyvän kosmetiikkatuotteen parissa tuntuu ylelliseltä. Tietenkään unohtamatta kaakaohetkiä hyvän kirjan parissa  -mitä enemmän suklaapaloja ja vaahtokarkkeja, sen parempi. ;)

Jokin aika sitten testattavaksi Optiat-kahvikuorintavoiteen. Kahvikuorinta on minulle entuudestaan tuttua itse tehdyn kosmetiikan muodossa, joten oli mielenkiintoista päästä testaamaan valmista tuotetta. Optiat tuotteet valmistetaan käsin arabica-kahvinporoista. Kierrätystä parhaimmillaan siis! Kahvinporot kerätään lontoolaisista kahviloista.




Vaikka kahvikuorinta iholla saattaa tuntua rakeiselta, on se kuitenkin hellävarainen, pehmeä ja luonnollinen. Etenkin verrattaessa niihin muovirakeisiin, joita useat synteettiset kuorinta-aineet sisältävät. Kuorinta-aine on helppo levittää ja värin ansiosta myös huomaa, mikä kohta ihosta on vielä vailla käsittelyä. Käytön jälkeen iho on samettisen pehmeä ja raikas. Tämä on juuri se juttu, mitä kahvikuorinnassa rakastan!

Karkean tuntuisesta koostumuksesta huolimatta, tohdin käyttää kahvikuorintaa myös kasvoille. Myös kasvojen iho tuntuu taas puhtaammalta ja sileämmältä, ja on aika selvää, että voiteet ja muut hoitavat tuotteet imeytyvät ihoon paremmin. Ihan kuin olisin kuorinut viikkojen väsymyksen pois kasvoiltani, koska iho on selkeästi kirkkaampi.

Mouthwatering Mandarin sisältää kahvinpurujen lisäksi myös muita laadukkaita ainesosia, kuten nimensä mukaisesti appelsiinin eteeristä öljyä. Kahvin ja mandariinin tuoksu yhdessä on mielenkiintoinen, mutta hyvin miellyttävä. Pakkaus kehottaa kuorimaan oloni herkulliseksi ennen tärkeitä treffejä. Nautin kuitenkin jo pelkästään kotiloissa siitä, että ihoni taas raikkaampi ja virkeämpi.



Tuote saatu.


4 kommenttia:

  1. Pienetkin kauneudenhoitojutut saavat arkeen luksusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja ne pienet jutut on juuri niitä tärkeimpiä! <3

      Poista
  2. Rakastan ihon kuorintaa, se vaan tuo niin hyvän tunteen iholle.
    Muistan kun lapset olivat vauvoja niin noi rauhalliset hetket suihussa olivat enemmän kuin luksusta <3
    Miten teillä on lähtenyt arki kulkemaan kaksosten kanssa? TYökaveriltani olen vuosien saatossa kuullut kaksosten kanssa elämisestä ja tuo vauva-aika kuulosti olevan aika vaativaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorinnan jälkeen on niin ihanaa, kun kosteusvoiteetkin imeytyvät paljon paremmin ja iho tuntuu kuulaammalta. <3
      Kaksosten kanssa vauva-arki on totta kai vaativaa, mutta kuitenkin "helpompaa" kuin odotin. Rytmit ja rutiinit on kaiken a ja o, niistä kiinni pitämällä kaikki päivän askareet tuntuu sujuvan jouhevammin. Ainakin toistaiseksi. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!