maanantai 24. heinäkuuta 2017

Retkiruokaa: Täytetyt pitaleivät





Uskon, että monessa muussakin kodissa valmistetaan kesäisin helppoja ja nopeita, mutta kuitenkin suhteellisen terveellisiä ruokia. Koska osa aterioista nautitaan meillä ulkona, puistossa tai piknikillä, omiin muistiinpanoihini olen kategorioinut osan helposti mukaan otettavina tai paikan päällä valmistuvina aterioina nimellä retkiruoka.

Tänäänkin nautimme helppoa ja maukasta retkiruokaa, vaikkakin omassa kotikeittiössä. Täytetyt pitaleivät valmistuvat nopeasti, täytteet voi valita täysin itse ja leipäkin lämpenee nopeasti vaikka leivänpaahtimessa. Aikaavievin osuus meidän pitaleivissämme oli kasvisten pilkkominen ja juuston kuumennus pannulla, joihin ei kovin montaa minuuttia uppoa. Vihreää salaattia, paprikaa, tomaattia, kurkkua, halloumjuustoa ja kermaviilikastiketta. Toimii.




Arkemme kahden pariviikkoisen ja yhden 3-vuotiaan kanssa on hyvin hektistä, joten pikaisesti valmistuvat ja suurella varmuudella maistuvat ruoat ovat nyt suosiossa. Hyvä suunnittelu ja esivalmistelut ovat tällä hetkellä avainsanoja: ruokalistan laatiminen, suunnitelmallinen kaupassa käynti ja mm. kasvisten pilkkominen valmiiksi rasioihin auttavat paljon. Tämä taitaakin kuulostaa tutulta lapsiperheen puuhalta?





Koska sinappinen kermaviilikastike yllätti positiivisesti. Tässä sen ohje:

Kermaviilikastike

1 prk kermaviiliä
1 rkl vahvaa sinappia
1 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
1/4 tl suolaa

Sekoita raaka-aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.





14 kommenttia:

  1. Sulla on siellä pienten kanssa paljon puuhaa,joten nopeat ja helpot ruoat tarpeen.Minä pilkon vihanneksia myös isompia määriä jääkaappiin,saa esim.salaatin kätevästi valitsemalla vaan astioista mitä ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valmiiksi pilkotut vihannekset ovat todella käteviä! Niistä rakentuu vaikka salaatti ja valmis vihannesrasia on helppo napata mukaan vaikka evääksi. :)

      Poista
  2. Voin vaan kuvitella, että puuhaa riittää. Läheltä olen seurannut kaksosten äitejä (jopa yhdet kolmosetkin on) ja aina sitä vaan katselee, että miten ihmeessä he kaikesta selviävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa kyllä riittää. Onneksi tämä kaikki on kuitenkin niin palkitsevaa ja vauva-aika loppujen lopuksi lyhyt, niin kaikesta kyllä selviää. :)

      Poista
  3. Aijai ja nam ja tuo kermaviilikastike lähtee kokeiluun <3 Ihania retkipäiviä teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3 Kermaviilikastike on paras tähän mennessä testaamistani, todella maukasta. :)

      Poista
  4. Pitaleivät kuuluu meidänkin suosikeihin, helppoja ja monipuolisia kun ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolisuus on pitaleivissä juuri se juttu, niitä saa tuunattua niin moneen makuun. :)

      Poista
  5. Mulla on tehnyt jo niin monta päivää mieli syödä täytettyjä pitaleipiä, eikä sun postaus kyllä nyt yhtään helpota asiaa :D Mun pitää vältellä kuitenkin vehnää, niin siksi varmaan jäänyt. Täytyykin heti googlata gluteenitonta pitaleipävaihtoehtoa ja tehdä annokset huomenna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko gluteenittomia tuotteita yleensä helposti saatavilla? Ainakin ns. tavallisessa ruokakaupassa en muista koskaan nähneeni esimerkiksi gluteenittomia pitaleipiä.

      Poista
  6. Nam nyt tuli nälkä kun tän postauksen näin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!