torstai 2. lokakuuta 2014

Ihanat Valkosuklaiset Kuppikakut


Eräs 1-vuotispäivillä tarjoilluista makeista leivonnaisista oli valkosuklaiset kuppikakut. Jos leivon enemmän tarjottavaa juhliin, yksi komponenteista on lähes poikkeuksetta kuppikakut. Niillä saa kivasti näyttävyyttä kattaukseen, mausta puhumattakaan. Varsinkin pienen tytön synttäreillä on kiva söpöstellä. <3



Valkosuklaa-kuppikakut

125 g suolatonta voita
1,5 dl hienoa sokeria
2 kanan munaa (kevyesti vatkattuna)
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
75 g valkosuklaata hienonnettuna
1 rkl maitoa

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Asettele paperiset kuppikakkumuotit muffinssipellille.
Sekoita keskenään voi ja sokeri, kunnes seos on ilmavaa ja kevyttä. Lisää vatkatut munat ja vaniljasokeri. Sekoita hyvin.
Siivilöi jauhot kulhoon ja lisää seokseen. Sekoite mukaan myös valkosuklaa. Jos seos tuntuu liian kuivalta lisää mukaan ruokalusikallinen maitoa.
Täytä muotit seoksella niin, että 1/3 muotista jää vajaaksi. Paista 12-20 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä muutama minuutti ennen siirtämistä pois muffinssipelliltä. Ennen koristelua kuppikakkujen tulee olla täysin jäähtyneitä.


Kuorrutukseen käytin Dr. Oetkerin valmista kuppikakkukuorrutetta, johon lisäsin vain maitoa ja punaista elintarvikeväriä. Yleensä olen valmistanut kuorrutteen tuorejuustosta tai rahkasta, mutta pidin tästä kevyemmästä ja helpommasta versiosta. Kuorrutuksesta saisi kauniimman, jos käytössä olisi kunnolliset työvälineet... *Huokaus*



Pientä ipanaamme on muistettu viikon mittaan monin tavoin. Lahjapakettien paras osuus on ollut lahjanarut, joita vaalitaan kuin kalleinta aarretta. Tuntuu kivalta, kun ystäviä on poikennut kylässä ja olemme saaneet onnitella ja herkutella useana eri päivänä. Huomenna taas on jotain erityistä luvassa: lastenteatteria. Jännittävää!



 

4 kommenttia:

  1. Ihania nuo kuppikakut! Mä leivoin joskus paljonkin, mutta nykyään on niin paljon vähemmän vapaa-aikaa, että leipominen on jäänyt. Toisaalta ruuanlaitto on tullut tilalle. Se on ollut mulle sellainen "opeteltava" juttu. Olen aina ollut parempi leipomaan, kuin laittamaan ruokaa :D Mutta kaikkea oppii, vaikka ei aluksi uskoisikaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Minullakin on, ikävä kyllä, leipominen vähentynyt juurikin ajan puutteen vuoksi. Itse en aiemmin koskaan (muka) osannut leipoa yhtään mitään makeaa, mutta nyt kun näitä perhejuhlia on vuosien mittaan ollut, olen jotain alkanut oppimaankin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!