sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Täydellinen sunnuntai

Kellojen siirto tuntui tuovan meidän perheelle tällä päivälle monta ylimääräistä tuntia. Tämä päivä on ollut täynnä toimintaa, mutta samalla, ah niin rento!

Aloitin päivän skippaamalla jumppatunnit. Mieli ja keho kaipasivat iisiä sunnuntaita, ja silloin tulee toimia sen mukaan. Mikä onkaan mukavampaa, kuin lukea sunnuntain sanomalehti ilman hosumista ja nauttia samalla ylimääräinen kuppi kahvia?

Tänään meille tuli tutuksi Seikkailupuisto Peukkula , jossa vietettiin avoimien ovien päivää. Paikka oli aika tupaten täynnä. Totta kai, koska varmasti jokainen kynnelle kykenevä lapsiperhe halusi hyödyntää maksuttoman sisäänpääsyn, ihan niin kuin mekin. Aika nopeasti kuitenkin totesimme olevamme paikkaan liian pieniä (tai no lähinnä tytär...) ja menon liian raisua. Emme kuitenkaan säikähtäneet tämän yhden kerran perusteella. Kokeilemme jokin toinen päivä Peukkulaa taas uudelleen.



Ikuisuusprojektini Pikku Bambin Huone edistyy. Sitä edistymistä on odoteltu jo reilu vuosi. Pikku hiljaa huone muuttui varaston omaiseksi luolaksi, missä en enää mielelläni edes piipahtanut päivän valossa. Tällaiset huoneet pitäisi lailla kieltää.

Nyt tarvittiin vain yksi pieni tekijä ja päivämäärä, ja alkoi hihat heilumaan. Maalaaminen on jotain aika terapeuttista puuhaa. Oikein jo odotan huomista, että pääsen pensselin ja maalitörpön kimppuun. Inspiraatiota tytön huoneeseen hain jo kesällä asuntomessuilta. Siitä kirjoitin tämän postauksen: Pikku Bambin Huone.


Päiväkahvin aikaan mieheni lahjoi minut suklaalla. Tietenkin olin vähän vihjaillut "Tuo mulle kaupasta tummaa suklaata"-tyylisesti. Tämä Maraboun tumma suklaa oli taas uusi tuttavuus. Ja vieläpä 86% prosenttia kaakaota! Oletteko maistaneet?



Bonuksena tämän kaiken päälle, ehdin päivällä tuijottaa puolisen tuntia TV:tä ilman mitään kiirettä tai sohvalta nousemista. Mitäs seuraavaksi? Linnoittaudun sohvalle kasvonaamion ja punaviinilasin kera. Joskus elämä vaan on niin luksusta. <3

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!