Syksyllä ihoni alkaa aina enteilemään talven tulosta. Pintakuivuutta, kuivempia kohtia ja sellaista elottomuutta. On niin ikävä kesäistä, vähän päivettynyttä ja terveemmän näköistä ihoa. Ajattelin sitten iltapuhteena tehdä tuolle ihoasialle jotain. Kokeilin hoitaa ja kuoria ihon kookosöljyn (Siitä kirjoitin aiemmin jo TÄSSÄ POSTAUKSESSA ) ja käytettyjen kahvinpurujen seoksella.
Kokeilun tulokset olivat positiiviset, vaikka tiesinhän minä, että ei näillä aineilla epäonnistuta. Kuorinnan kanssa kannattaa kuitenkin olla aika varovainen ja levittää seosta hellävaraisesti ja mahdollisimman vähän hangaten. Kasvoille kahvinpurut ovat aika kovia. Tuoksu tässä kuorinta-aineessa on kuitenkin mitä mahtavin!
Tuloksena on kirkas iho. Hoidettu ja pehmeä iho on paljon helpompi meikatakin, kuin kuivuuttaan hilseilevä. On muuten aika kätevää, kun monet ihonhoitotuotteet löytyy nykyään suoraan keittiöstä. Kylpyhuoneen kaappeihinkin on alkanut tulla tilaa, kun purkkien määrä on pienempi.

Ai että tykkään tälläisistä jutuista. Ihana vinkki ja ihana iloinen sinä siellä kuvassa <3
VastaaPoistaIhanaa päivää sinulle :)
Mukava kuulla, ja kiitos Tiia! Näitä tämän tyyppisiä postauksia on tulossa lisääkin. :)
Poistakuulostaapa kivalta. pitäisköhän uskaltaa kokeilla! :)
VastaaPoistaUskalla vaan Ruut! Tässä on niin herkullinen tuoksukin! :)
PoistaEgyptissä ollessani sain tällaisen kokovartalokuorinnan kihlajaislahjaksi mieheltä. Toisi varmasti ihania muistoja takaisin, kiitos muistutuksesta! :) täytyy kokeilla kotioloissakin.
VastaaPoistaVoi että, ihana lahja! Varmasti ollut hieno kokemus, ja on kokeilemisen arvoinen kotonakin. :)
VastaaPoista