sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mikä ihmeen CAMELINA?

Syksyn harmaus tekee sen, että monipuolisen ravinnon lisäksi alkaa kaipaamaan jotain vitamiinilisää. D- ja B-vitamiineja nautin purkista säännöllisesti ympäri vuoden. Muita vitamiineja ja hivenaineita sitten tarpeen ja tuntemuksien mukaan.

Myös joka-aamuinen puuroni kaipasi vaihtelua. Päädyin Ekoloon tutustumaan ruokaan lisättäviin jauhe- ja rouhevalikoimaan. Viime käynnistä oli jo aikaa ja pistin merkille, että vaikka minkälaista tuotetta oli tullut lisää. Ensin tutkiskelin tyrni-ja karpalorouheita, mutta mielenkiinto kohdistui eksoottiselta kuulostavaan camelinarouheeseen.  Päädyin ostamaan rouheen mielenkiinnon vuoksi, sekä sen siksi, että se sisältää runsaasti omega 3-rasvahappoja. Ekolon sivuilla kerrotaan, camelinarouhe on valmistettu ruistankion, eli kitupellavan, siemenistä.



Eilen lisäsin camelinarouhetta rahkan sekaan pähkinöiden lisäksi. Tänään nautin camelinarouhetta kaurapuurossa kookosöljyn, banaanin ja raejuuston kanssa. Näiden settien seasta nyt on vaikea erottaa mitään yksittäistä makua, mutta camelinan maku on yllättävänkin voimakas ja erikoinen, muttei kuitenkaan paha.

Samalla reissulla löysin Stadiumista ihanat jumppapöksyt. Vinkkinä siis niille, jotka uusia treenivaatteita ovat hankkimassa, että valikoima oli hyvä ja hintakin pöksyillä alle 20€.

1 kommentti:

  1. Mäkin olen ruvennut käyttämään tuota camelinaa, tosin öljyn muodossa. Kiinnitin myös huomiota tuohon runsaaseen omega 3 happojen määrään. Todella hyvää vielä kaiken lisäksi ja sopii esimerkiksi salaattiin todella hyvin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!