tiistai 12. huhtikuuta 2016

Vitamiineja, vitamiineja.


 
Viime viikkojen aikana olen taas tankannut vitamiineja smoothien muodossa. Huomasin, että monipuolisten ja ruokaisien salaattien teko on jäänyt meillä melko valjuksi, joten smoothiet saavat toimia ensiapuna siihen saakka, kun innostukseni tuota salaattiasiaa kohtaan puhkeaa taas. Smoothieita meillä meneekin niin jälkiruokana kuin välipalanakin. Vielä pitäisi hankkia sopiva pullo, jossa sitä kuljettaa tarvittaessa myös mukana, koska se toimii mainiosti myös eväänä.
 
 
Sain melkein päähänpinttymän valmistaa raikkaan ja kauniin vihreä smoothie. Muutama kokeilu eri raaka-aineilla ja mittasuhteilla, ja niin se vain onnistui. Oikea väri, oikea maku. Raikasta, vähän makeaakin. Paljon vitamiineja. Resepti on tässä, olkaa hyvät:
 
1 banaani
1 kiivi
1 avokado
1 tl kookosöljyä
2-3 dl maustamatonta jugurttia
 
 
Muutama viikko sitten sain testattavaksi UltraCollin Beauty kapseleita, eli merikollageenia, jota olen siitä lähtien nauttinut kaksi tablettia päivässä, suosituksen mukaan. Kyseessä on luonnonmukainen ravintolisä, joka elävöittää hiuksia, kynsiä ja ihoa. Olen kirjoitellut kollageenista täällä blogissani aiemminkin ja kertonut nauttivani sitä purkista, kuten muutamaa muutakin vitamiinia ja ravintolisää.

Kollageenin lisäksi kapselit sisältävät hyaluronihappoa, jota käytetään paljon myös kosmetiikassa. Hyalurinihappo sitoo itseensä vettä ja kosteutta, tehden näin ihosta kimmoisemman, kiinteämmän ja elastisen. Kyseistä happoa on käytetty pistoksen muodossa myös nivelten hoitoon. Ikääntyessä myös hyalurinihapon määrä kehossa vähenee.
 

Myös kollageenin tuotanto vähenee iän myötä ja mielestäni ravintolisän avulla on ihan kätevää tukea mm. ihon ja nivelten hyvinvointia. Toivon tästä olevan apua etenkin hiusteni hyvinvointiin. Tätä ja kaikkia muitakin ravintolisiä käytetään siis monipuolisen ruokavalion tukena, joka on kuitenkin ensisijainen lähtökohta hyvinvoinnille. Lisätietoa UltraCollin merikollageenista löytyy tämän linkin alta.
 
 
Täällä meillä paistaa aurinko, mutta hetken satoi ihan kaatamalla. Sekään ei haittaa. Heippa hei katupöly ja tervetuloa kevät! :)
 

4 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Mä olen tähän asti onnistunut välttämään smoothiet ja muut tehojuomat, mutta ehkä pitäisi vihdoinkin kokeilla. Sitä huomaa, että itselläkin jää usein päivän kasvisannos vähän minimaaliseksi, joten tuollainen lasillinen vitamiineja kompensoisi tilannetta kivasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minun oma vihannesten ja hedelmien kulutus on ihan selkeästi noussut smoothien myötä, ja niitä tuleekin tässä muodossa nautittua yllättävän paljon. Salaatinkin surautan joskus juotavaan muotoon, ja se vasta onkin kätevää. :)

      Poista
  2. Näyttääpä hyvällä! Minäkin olen innostunut smoothieista. Voisin kokeilla tätä seuraavaksi. 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Avokado ja banaani antaa tähän tosi kivasti myös vatsan täytettä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!