tiistai 14. kesäkuuta 2016

Raikas kiivismoothie


Tämä raikas kiivismoothie valmistuu käden käänteessä ja on kerta kaikkiaan herkullinen! Nyt kiivilaatikoita onkin taas ollut tarjouksessa melko huokeaan hintaan, ja meille niitä on rantautunut laatikko jos toinenkin. Smoothien lisäksi ne maistuvat salaatissa ja välipaloina.

Tänään meillä oli hyvin poikkeuksellinen päivänkulku, koska vietettiinkin aamupäivä kotona. Yleensä lähdemme liikkeelle heti aamutoimien jälkeen; puistoon, kauppaan, kirjastoon, kerhoon, kavereita tapaamaan, milloin minnekin. Tänään kuitenkin tavattiin äiti- ja lapsikavereita lounaspiknikin merkeissä.

Aika aamiaisen ja lounaan välillä meinasi venähtää liian pitkäksi ja ensihätään valmistin meille ruokaisat kiivismoothiet. Maku, koostumus ja jopa värikin on tässä niin kohdallaan, että kyllä kelpasi.




Kiivismoothie


  • 2 kiiviä
  • 1 banaani
  • pari oksaa minttua
  • 1 dl rahkaa
  • 2 dl maitoa
  • 1 tl kookosöljyä
  • tilkka rypsiöljyä
Kaikki raaka-aineet soseutetaan sauvasekoittimella tai blenderissä. Raikas ja herkullinen smoothie on valmista nautittavaksi.




Mitä teidän loppuviikon suunnitelmiin kuuluu? Meillä mm. siivouspäivä kolkuttelee ovella. Mutta miksi, oi miksi, se näin kesäaikaan tuntuu niin vaikealta?


7 kommenttia:

  1. Näitä smoothieita pitäisikin taas alkaa tehdä.Tuo kiiwi vois olla kiva,värikin niin raikas.Blogissani arvontaa,käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli pitkä tauko, ettei huvittanut tehdä smoothieita, mutta näin kesäaikaan ne ovat alkaneet taas maistumaan. :) Kävinkin jo osallistumassa arvontaan, kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Näitä smoothieita pitäisikin taas alkaa tehdä.Tuo kiiwi vois olla kiva,värikin niin raikas.Blogissani arvontaa,käy osallistumassa!

    VastaaPoista
  3. Nam, kuulostaapa hyvältä, täytyy ehdottomasti testata (tosin maidon ja rahkan joutuu vaihtamaan kasvimaitoon). Niin ihanan väristäkin tuo <3 Siivouksen välttely on muuten tullut viime aikoina itselleni tutuksi, jotenkin sitä näin kesäaikaan keksii huomattavasti mielekkäämpää puuhaa vaikka millä mitalla ;) Huomenna olisi kai sadepäivä, ehkä reipastun asian suhteen siis huomenna, tai sitten en :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin aikeissa olikin muuten valmistaa ihan vegaaninen versio soijamaidolla, mutta päädyin sitten "normituotteisiin". :D Tänään sitten saatiin ihan kunnon siivouspäivä, kun on aamusta asti satoi. :)

      Poista
  4. Nam, vaikka kiiville olenkin allerginen. Mutta silti näyttää herkulliselle.
    Rentoa loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!