sunnuntai 13. elokuuta 2017

Melko täydellinen sitruuna-juustokakku ilman liivatetta





Onko teitä muita, jotka rakastavat juustokakkuja, mutta jostain syystä yhteistyö liivatteen kanssa ei suju ja näin ollen juustokakkujen valmistaminen onnistuneesti on vieläkin haave vain?

Edellisen kerran liivatteella juustokakkua tehdessäni tavoitteena oli heleän pinkki hedelmäkakku, ja kuitenkin lopputulos muistutti enemmän My Little Ponyn vatsan sisältöä kuin kaunista kakkua. Mutta, onneksi hätä ei ole tämän näköinen: juustokakun voi valmistaa myös hyydyttämällä tai jäädyttämällä. Ohje juustokakkuun jäädyttämällä löytyy tämän linkin takaa. Tämän tuoreimman sitruunajuustokakun ohjeen ilman liivatetta nappasin Suklaapossun blogista.




Tämän juustokakun tekeminen on melko helppoa. Työvaiheita ja raaka-aineita ei ole liikaa ja ajatus pysyi koossa, vaikka kolme jälkikasvun edustajaa vaati samalla huomionsa. ;) Koostumus tässä kakussa on pehmeä ja silkin sileä. Silti se hämmästyksekseni pysyy erinomaisesti koossa -melko täydellistä siis!




Valmistin kakun halkaisijaltaan noin 20 cm:n, voideltuun, irtopohjavuokaan.

Sitruuna-juustokakku ilman liivatetta

Pohja
75g valkosuklaata
15 Marie-keksiä

Täyte
2.5 dl Flora Kuohua
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
4 rkl sitruunan mehua
Yhden sitruunan kuori raastettuna

Hienonna Marie-keksit esimerkiksi muovipussin sisällä ulkoapäin puristellen ja painellen. Lisää murska sulatetun valkosuklaan joukkoon ja taputtele seos vuoan pohjalle.

Vatkaa Flora Kuohu vaahdoksi. Lisää siihen notkistettu tuorejuusto, sokeri, sitruunan mehu ja raastettu kuori. Nostele ja levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään. Hyytymiseen tarvitaan ainakin kuusi tuntia. Itse annoin kakun hyytyä yön yli. Mikä loistava alku olikaan sunnuntaille, kun jo aamutuimaan sai nauttia edellisiltana valmistettua kakkua. <3

Kakun alkuperäinen ohje on täällä: Järistyttävän hyvä sitruuna-juustokakku



6 kommenttia:

  1. Meillä syötiin tänään lapsen juhlissa mansikka juustokakkua. Liivatteen kanssa minulla ei yleensä ole ongelmaa mutta mansikkakastike ei oikein halunnut olla yhteistyöhaluinen ihan muista syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakut on niiiin hyviä! Itselläni kyllä kesti, että aloin niistä pitämään. Sen jälkeen se olikin menoa. :D

      Poista
  2. Oi nam! Näyttää ihanalta :) Mä en ole koskaan ollut mikään suurensuuri juustokakkufani, vaikka makeaa ja kakkuja oon aina rakastanutkin ;) Muistan silti ne pari kertaa, kun on tullut maistettua niin hyvää juustokakkua, että oon ollut ihan äimistynyt, kuinka hyvää se voikaan parhaimmillaan olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kesti, että aloin pitämään juustokakuista. Itseasiassa vasta viime vuosina tykästyin niihin näin kovasti. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!