torstai 7. syyskuuta 2017

Egyptian Magic, luonnollinen monitoimivoide




Muutamia kuukausia sitten sain kokeiltavaksi mediassa paljon huomiota saaneen Egyptian Magic monitoimivoiteen. Tällaisia vähän kaiken kattavia monitoimivoiteitahan löytyy markkinoilta usealta eri merkiltä. Egyptian Magic on kuitenkin puhdasta luonnonkosmetiikkaa ja ihan oikeasti toimii melko monessa asiassa.

Egyptian Magic purkin käteeni saadessani se ei ihan vakuuttanut. Pakkaus näyttää mielestäni muulta kuin luonnonkosmetiikalta ja on jopa vanhanaikaisen näköinen. Siitä viis, ulkonäkö hämää ja onneksi lähdin testaamaan tuotetta.




Tuotteen kerrotaan perustuvan 100% luonnollisiin raaka-aineisiin, joita jo Kleopatra käytti kauneudenhoidossa. Suurin osa ainesosista onkin ahkerien mehiläisten ansiota: voide sisältää vain hunajaa, siitepölyä, kuningatarhyytelöä, mehiläisvahaa, mehiläsivahakittiä ja oliiviöljyä. Ei lainkaan esimerkiksi vettä, säilöntäaineita tai hajusteita.

Koostumukseltaan voide on sopivan notkeaa, eikä liian tahmaista, vaikka tuhti voide onkin. Tuoksu on hyvin mieto, lähes olematon, ja muistuttaa mielestäni lähinnä mehiläisvahaa.




Egyptian Magic on täydellisenä täsmätuotteena useaan eri käyttötarkoitukseen. Esimerkkeinä omasta kokemuksesta mainittakon:

  • Kuivat ja rispaantuneet kynsinauhat
  • Karheat kantapäät
  • Yövoiteena pari kertaa viikossa
  • Kasvonaamion tapaan
  • Silmänalusvoiteena
  • Lapsen  (ja oman) ihon kuiviin kohtiin ja karheumiin
  • Huulivoiteena
  • Hyönteisten puremiin
Täsmätuotteena ihon kuiviin kohtiin tehokkuutensa lisäksi Egyptian Magic on erinomainen tahmaamattomuutensa ansiosta. Se pehmentää niin kynsinauhat kuin kantapäätkin. Pikahuoltoa kasvoille voide on tuonut naamion tapaan käytettynä. Yövoiteena se takaa freesimmän ilmeen seuraavaksi aamuksi.

Testasin voidetta muutaman päivän ajan myös herkälle silmänympärysiholle, jonne tavallisesti laitan vain siihen suunnattuja voiteita, niitäkin varovaisesti. Kokeilu kannatti, ja kuivalta silmänalusiholta sain Egyptian Magicin ansiosta taltutettua jopa pari itsepäistä miliumia!

Egyptian Magic -voide tepsi lapsi karhealla iholle ja punoittaviin kohtiin jo yhdellä käyttökerralla. Monikäyttöisyyden lisäksi se soveltuu koko perheelle.

Se kuinka Egyptian Magic toimii pörröisiin hiuksiin, on seuraava tutkimuskohteeni. Kosteat syyskelit ja luonnontaipuisat hiukset... Tiedätte kai mitä tarkoitan?




Voide saatu blogin kautta


4 kommenttia:

  1. Rakastan juuri tällaisia tuotteita joita voi käyttää suurin piirtein peräpukamista palovammoihin saakka. Itse olen ihan hulluna aloe vera geeliin jota tilaan suoraan Saksan tehtaalta. Siinä on tuote jota voi tukkia joka ikiseen haluamaan kohteeseen paitsi ei silmiin. Hiivatulehduksen se karkoittaa hetkessä (en sanonut tätä sitä täällä somessa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monitoimivoiteet on niin huippuja ja käteviä ottaa esim. matkalle mukaan! :) Aloe Vera tuotteita en ole testannut oikeastaan lainkaan, mutta kuulostaa niin hyvältä, että ehkäpä pitäisi. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Suosittelen! Nyt testasin tätä myös kuiviin hiusten latvoihin: toimii! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!