perjantai 24. maaliskuuta 2017

DIY: Minitomaatin kasvatusta munankuoressa





Tänä vuonna meillä kokeillaan vähän erilaista ja uutta kevätkylvöä. Erilaisen ja uuden meille tämän tekee se, että A) kasvatamme tomaatteja ja B) kasvatamme niitä kananmunankuoressa. Tällainen minipuutarhurointi on tyttären ja minun yhteinen harrastus. Lapsellekin siinä on tärkeää ja mielenkiintoista puuhaa.




Jossain vaiheessa some-maailma kohisi siitä, kuinka tomaatin kasvatus onnistui kätevästi laittamalla tomaatinviipaleen multaan. Hieman myöhemmin toinen kohinan aihe oli kasvattelu ekologisesti kananmunankuoressa. Päätin yhdistää nämä kaksi kohinan aihetta ja tässä sitä nyt ollaan, mahdollista kasvua seuraillen.

Tomaatin kasvatuksessa viipaleesta sanotaan, että kannattaa suosia kunnolla kypsiä tomaatteja, luomua ja kotimaista. No, itse noudatin näistä ensimmäistä ohjetta, joten tämän kasvattelun vaiheet voidaan ottaa eräänlaisena testinä. Useat tomaattilajit kun saattavat olla risteytyksiä, joten on silkka yllätys mitä meidän tomaateista tulee -jos tulee mitään.




Kananmunan kuoria keräsin talteen parin viikon ajan mm. leipomisen yhteydessä. Tyhjät kuoret huuhtelin huolellisesti ja irrottelin pois sisällä olevaa kalvoa.

Munankuoret siis täytetään mullalla ja pinnalle asetellaan tomaattiviipale. Viipaleen päälle ripotellaan ohut kerros multaa. Kastelu tapahtuu suihkepullon avulla, jottei vettä lorahda liikaa. Pieni viljelmämme on tällä hetkellä peitelty kevyesti muovilla, jotta tasainen kosteus säilyy.





Kunhan mahdolliset taimet ovat tarpeeksi suuria istutettavaksi ruukkuun, käy se kätevästi upottamalla koko munankuori multaan. Ajan kanssa munankuoret hajoavat multaan ja toimivat hyödyllisinä kivennäisaineina. Luonnon oma lannoite siis.

Siementen ympärillä oleva hedelmäliha muuten auttaa siemeniä säilyttämään kosteuden. Vaikka meillä kyllä kastelu ei unohdu: tytär on innokas sumuttelemaan keittiöviljelmäämme suihkepullolla ja vähän joutuu jo toppuuttelemaan. ;)




Tervetuloa seuraamaan minitomaatin kasvatusta. Raporttia viljelyn eri vaiheista on luvassa sitä mukaan kun (tai jos) edistystä tapahtuu. Onko teillä suunnitelmia esimerkiksi keittiö- tai parvekekasvatuksen suhteen?

Aiempina vuosina meillä on mm. rakennettu pikkuinen puutarha pilttipurkkeihin. Muistatteko vielä tämän postauksen: DIY: Minipuutarha pilttipurkkeihin?

10 kommenttia:

  1. Siis WHAT, oikeestiko tuosta kasvaa tomaatti?? Mäkin haluan kokeilla. Laitahan jatkostakin kuvia ja tilanne katsausta pliis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että kasvaa! :D Meilläkin tämä on ensimmäinen kokeilu testimielessä ja väliaikatietoja projektin etenemisestä on luvassa. :)

      Poista
  2. Wau jännityksellä jään odottamaan tomsujen kasvua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä käydään vähän väliä kurkkimassa, onko edistystä tapahtunut. Toistaiseksi on hiljaista, mutta jatkoa seuraa. ;)

      Poista
  3. En oo tälläsestä tiennytkään,tätä pitää itsekin kokeilla!Kiitos vinkistä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielenkiintoista seurattavaa. Toivottavasti pääsen lukemaan myös sinun kasvatusprojektistasi. <3

      Poista
  4. Mielenkiintoinen juttu!
    En ole koskaan kuullutkaan, että noin helposti voi kasvattaa tomaattia.
    Tuota pitää joskus kokeilla.
    Laitoin juuri siemenistä tomaattia kasvamaan. Katsotaan lähtevätkö kasvuun.
    Mielenkiinnolla kyllä seuraan sinun tomaattien kasvua.😀
    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testimielessä laitoin nämä kasvamaan, katsotaan miten käy. Jos ei onnistu, kylvän vielä uudelleen siemenestä tai ostan taimia. Parvekkeemme on kesäisin niin lämmin ja aurinkoinen, että uskoisin sen olevan optimaalinen kasvupaikka juurikin tomaateille. :) Mukavaa viikon alkua!

      Poista
  5. Mielettömän söpöt purkit! Milloinkohan sitä itse saisi aikaiseksi työntää sormet multaan... :P Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä on mukava laittaa kaikenlaista kasvamaan. :) Vielä kun jaksaisi vaihtaa huonekasvien mullat... :/ Mukavaa maanantai-iltaa Katja!

      Poista

Kiitos kommentistasi!