sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Sinisiin hetkiin (+arvonnan voittaja)



Vaikka olen pääasiassa ollut klassisten ja nudejen sävyjen käyttäjä, joskus pieni irtiotto edes kynsilakan muodossa tekee hyvää. Murrettu mustikan sininen sävy sulautuu hyvin myös vaatekaappini värimaailmaan. Kas kummaa, alun epäilyistä huolimatta, olen tuntenut oloni ihan kotoisaksi sinisten kynsien kera. Siniset kynnet kuuluvat elämääni siis jatkossakin.




Huhtikuussa kerroin edellisestä kynsilakkakokeilustani tässä postauksessa: Jotain punaista. Myös tämä sininen lakka löytyy Bohon valikoimasta ja on vegaanista sekä ekologista kosmetiikkaa. Tuotteet on valmistettu Ranskassa ja niillä on Cosmebio sertifikaatti. Kynsilakoista on poistettu kaikkein haitallisimmat ja allergisoivat ainesosat. Niiden raaka-aineina on käytetty mm. villaa, perunaa, vehnää, puuvillaa ja maniokkia. Ympäristö on huomioitu mahdollisimman pitkälle myös pakkausmateriaaleissa: lasia, pahvia ja saarnipuuta.

Pigmenttinsä puolesta Bohon kynsilakka on erinomainen. Jo kahdella kerroksella saa aikaan täydellisen peittävyyden. Eikä huolta, että edellisen lakkakerroksen kuivumista joutuisi odottelemaan kyllästymiseen asti. Lakka nimittäin kuivuu nopeasti. Ja on vieläpä lähes tuoksuton. Plussaa siitäkin. Tämä sinisen sävyinen lakka on nimeltään Street Style. Pidän myös lakan kiiltävästä pinnasta

Kestävyydeltään lakka on melko hyvä ja näin tummassa sävyssä jokainen kauneusvirhe näkyy helposti. Muutaman päivän aikana kauneusvirheet ja lakkauksen kuluminen näkyi kynnenpäissä, mikä on tyypillistä pidemmän mallisille kynsille. Tämä korjaantui paikkaamalla osumat pienellä määrällä lakkaa.




Jos ette ole tutustuneet vielä Bohon luonnonkosmetiikkaa, suosittelen sen tekemään. Tuotteista löytyy  ihania värisävyjä ja laadultaan ne ovat erittäin hyviä, runsaspigmenttisiä ja kestäviä.

Bohoa myy verkkokaupoista ainakin Hyvinvoinnin Tavaratalo ja maahantuojan sivuilta löydät loputkin jälleenmyyjät: www.4dream.fi/.

Ja onneksi olkoon Marja-Liisa, voitit Hyvän elämän reseptit -arvonnassa. <3 Olen lähettänyt sinulle sähköpostia.





Kynsilakka saatu blogin kautta. Sisältää mainoslinkkejä.

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvän värinen tuo lakka! Sininen on aika räväkkä väri kynsissä, mutta oikea sävy on kyllä tosi hieno! Itsekin ostin vasta turkoosin sävyisen lakan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, sävyllä on kyllä merkitystä! Vaikka tämänkin lakka on sininen, on se silti kauniin murrettu ja hillitty. :) Turkoosi kuulostaa ihanalta, kesäiseltä lakkasävyltä! <3

      Poista
  2. Todella kaunis sävy! Mulla on toinen sininen sävy juuri Boholta kynsillä ja en voi muuta kuin tykätä! Oli muuten hauska kun laitoin pohjalle ja päälle "normaalia" alus/päällyslakkaa miten se kärytti mutta nuo bohon ei. Nyt siis etsinnässä sopiva kirkas lakka, joka olisi myös ehkä hieman luonnollisempi ja hajuttomampi versio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boholla onkin lakkoja valtava määrä, ja suurin osa sävyistä oli sellaista, joista voi vaan pitää. <3 Nyt tosiaan huomaa eron, kun on käyttänyt näitä hajuttomia lakkoja, miten nuo tavalliset lakat juurikin käryää! :/

      Poista

Kiitos kommentistasi!