maanantai 11. syyskuuta 2017

Arkiaamujen pelastajat






Kiireiset aamut on niitä, jotka saavat näkemään punaista. Olen ihan eri tyyppiä kuin ne jotka aamuisin painavat torkkupainiketta nukkuakseen taas yhdet viisi minuuttia. Itse nousen ylös viimeistään silloin kun pitää, koska stressaava aamu voi pahimmassa tapauksessa pilata koko päivän.

Ennen lasten syntymää tykkäsin työaamuinakin herätä hyvissä ajoin. Nautin siitä, että sain syödä aamiaisen rauhassa sanomalehteä lukien ja laittaa hiukseni ilman tulipalokiirettä. Nyt kun perheessä on kolme pientä lasta, samankaltaisista hitaista aamuista saa vain haaveilla.

Sen kuitenkin tiedän, että ennakoimalla ja suunnittelemalla, voi tehdä niistä aamuista tehdä edes helpompia. On kolme asiaa, mitkä teen iltaisin seuraavaksi aamuksi lähes aina: keittiön siivous, aamiaisen valmistelu ja seuraavan aamun vaatteiden esille laitto.

Keittiön siivous siksi, etten aamuisin ensimmäisenä tahdo ärsyyntyä ylimääräisen sotkun vuoksi. On kivempaa aloittaa uusi päivä tavaroiden ollessa paikoillaan ja pintojen siistinä. Tietää, mistä mitäkin löytyy.





Pilkon valmiiksi rasioihin kasviksia ja hedelmiä. Tämä tapa on osoittautunut erittäin hyväksi ja sen avulla me aikuisetkin olemme syöneet enemmän kasviksia. Näitä käytetään aamiaiselle, napataan evääksi ja käytetään osana salaattia. Kätevää, sanon minä.

Omat ja lasten vaatteet seuraavalle päivälle asetan valmiiksi aina. En tahdo tuhrata aikaa kadonneen sukan tai puhtaan paidan etsimiseen. Jos kiireelle antaa vallan ja hermostuu, on peli helposti menetetty. Samalla tulee mietittyä, mitä menoja seuraavana päivänä on ja kuinka niihin kannattaa pukeutua.





Vanhemman tyttären vaatteet ovat esillä hänen omassa huoneessa, vauvojen vaatteet hoitopöydällä meidän vanhempien huoneessa, ulkovaatteet vaunujen päällä. Omatkin vaatteet valitsen valmiiksi, samalla tulee tietoiseksi esimerkiksi mahdollisista puklutahroista puserossa. ;)




Tämä postaus on tulos siitä, kun blogikollega Lauran kanssa haastoimme toisemme postausaiheilla. Lauraan blogiin pääset täältä. Myöhemmin kerron, millä aiheella minä Lauran haastoin.



Mitkä ovat sinun arkiaamujesi pelastajat?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!