keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

100% luonnollinen hampaidenvalkaisu: Warpaint




Eilen mainitsinkin jo, että tulossa olisi luonnolliseen hampaidenvalkaisuun liittyvä postaus. Vuosien saatossa olen yrittänyt valkaista hampaitani ja poistaa tummentumia ties millaisin keinoin ja saaden aikaan luultavasti enemmän vahinkoa, kuin hyvinvointia hampaille. Monet valkaisuun käytettävät aineet nimittäin tekevät hallaa vähintään hammaskiilteelle ja ovat kaikkea muuta kuin luonnollisia. Luonnollisuus on juttu, jonka puolesta liputan tässäkin asiassa.

Tähän mennessä 100% luonnollista ja turvallista hampaidenvalkaisumenetelmää ei ollut tullut eteeni. Koska vähemmän suora hammasrivistö ei ole koskaan ollut ylpeydenaiheeni, olen sitäkin suuremmalla syyllä halunnut sen edes muuten näyttävän hyvältä ja terveeltä. Säännöllisen harjauksen lisäksi rutiineihini kuuluu xylitolin nauttiminen ja hammasvälien puhdistus. Tätä suosittelen muillekin, koska sen ansiosta suu pysyy raikkaana ja puhtaana.



Reilu viikko sitten sain Joliesta pakkauksen Warpaintia. Kyseinen hampaidenvalkaisujauhe on saavuttanut esim. Australiassa ja Amerikassa valtavan suosion, ja käsittääkseni Suomessakin on tuote välillä ehtinyt jo loppumaan. Warpaint on 100% luonnollinen ja vegaaninen tuote, eikä sitä ole testattu eläimillä. Sen valkaisuteho perustuu kookoksenkuoresta valmistettuun aktiivihiileen ja sen huokoiseen rakenteeseen, joka imee itseensä muita materiaaleja ja näin jättää hampaiden pinnat vaaleammiksi ja puhtaammiksi. Hiili on hiottu niin hienoksi, ettei se vahingoita hampaiden kiillettä.

Warpaintissa on kookoksenkuoresta saadun hiilen lisäksi bentoniittisavea, joka vahvistaa ikeniä ja hampaita sen vitamiini- ja mineraalirikkaan koostumuksen ansiosta. Samalla se poistaa myrkkyjä, puhdistaa ja kiillottaa hellävaraisesti, vahingoittamatta kuitenkaan hampaan kiillettä. Muita Warpaintin ainesosia ovat piparminttu, sitruunamyrtti ja luomulaatuinen appelsiinin kuori, jotka raikastavat suuta samalla ehkäisten tulehduksia.



Warpaintia voi käyttää niin usein kuin haluaa. Sillä voi korvata hammastahnan, käyttää tavallisen tahnan lisänä, pestä hampaita sen jälkeen, kun on syönyt/juonut jotain värjäytymiä aiheuttavaa.
Yllätyksenä purkin avatessa ilmeni, että Warpaint on väriltään mustaa -aivan, se hiili! Jauhe toimii kastamalla siihen puhdas ja kostea hammasharja (pieni määrä riittää), ja harjaamalla hellästi pyörivin liikkein pari minuuttia.

Warpaintin mustan värin vuoksi suu kannattaa pitää mahdollisimman suljettuna harjatessa, koska roiskuessaan se saattaa värjätä. Tämän jälkeen Warpaintia voi pitää suussa vielä muutaman minuutin ajan, jos haluaa lisää valkaisutehoa.

Jotkut kuulemma ovat huomanneet tuloksia heti, jo yhden käyttökerran jälkeen. Omassa käytössäni Warpaint on ollut viikon ajan. Päivittäin olen harjannut sillä hampaani kerran tai kaksi. Olen jatkanut normaalin hammastahnan käyttöä ja Warpaint on toiminut sen lisänä. Tuloksia on jo huomattavissa: etenkin etuylähampaat ovat valkoisemmat ja raikkaamman näköiset. Alla kuvissa siis lähtötilanne ja tulokset viikon kokeilun jälkeen (kuvia ei ole käsitelty millään tavalla). Tuote myös jättää hampaat todella puhtaan oloisiksi.
Lisää Warpaintista voit lukea Jolien omilta sivuilta TÄÄLTÄ.

Lähtötilanne

Viikon käytön jälkeen

Onko teillä kokemusta Warpaintista tai muusta valkaisumenetelmästä? Viikon kokeilun jälkeen voin todeta Warpaintin toimivaksi sekä suu- ja hammasystävälliseksi tuotteeksi.

Tuote saatu. Sisältää mainoslinkkejä.

28 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen, todella mielenkiintoinen juttu! Vau! Olipas tosi kiva nähdä myös sun ennen ja jälkeen -kuvat! Tämä on ehdottomasti asia, jonka laitan mietintämyssyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Lähdin itsekin erittäin suurella mielenkiinnolla testaamaan tuotetta, ja se kannatti! :)
      Pitkään mietin, kehtaanko julkaista hampaistani tällaisia lähikuvia, mutta koska olen niin tyytyväinen tulokseen, ajattelin että antaa mennä. :D

      Poista
  2. No enpä ole koskaan ennen kuullutkaan, mielenkiintoinen tuote, jota voisi kyllä kokeilla. Ei heti tulisi mieleen, että musta töhnä suussa voisi valkaista hampaita 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hämmennyin tuosta mustasta väristä, mutta niin se vaan toimii! :)

      Poista
  3. Rakastan ton makua. Omassa kämpässä on niin huonot valot, etten oo saanu selville (enkä ehtiny tarkkomaankaan, käyttäny muun lomassa vaan heti kun suomeen tuli), mitä on tapahtunu ja onko, mut jatkan käyttöä hammastahnana ja suunhuuhtojana (purskuttelen vartin, joskus öljyjen kanssa), kunnes pakkaus loppuu ja kuvaan sitten. Jollei tulos tyydytä perfektonistia, meen viimein ja valkasutan kemiallisesti :D WP pitköön jatkossa yllä, koska maku on niin ihana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivan mieto ja neutraali maku on myös tämän tuotteen plussapuolia. Pitäisi itsekin kokeilla tuota purskuttelua, tähän saakka olen vain harjannut perinteiseen tapaan. :) Kiitos vinkistä siis!

      Poista
  4. Enpäs ollut ikinä kuullutkaan tuosta, täytyy laittaa muistiin jos itsekin kokeilisi joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin kokeilla tätä heti, kun tämä tuli Suomena markkinoille ja kyllä kannatti. :)

      Poista
  5. Mielenkiintoinen tuote ja ihan uusi tuttavuus! Tätä on testattava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on turvallinen ja luonnollinen vaihtoehto hampaidenvalkaisulle, joten olen todella iloinen, kun löysin näin toimivan tuotteen. :)

      Poista
  6. Oho! Mielenkiintoista tosiaan ja ihan uusi juttu/tuote minullekin! Kiitos vinkistä, tästä täytyy ottaa selvää enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä saapui Suomeen ihan hiljattain, joten varmaan aika uusi tuote monelle. Olikin mukava päästä näin pian testaamaan tätä ja ilokseni se osoittautui ihan loistavaksi menetelmäksi. :)

      Poista
  7. Uskomattoman hyvä tulos viikossa! Tää menee ehdottomasti kokeiluun :) Kookosöljyllä purskuttelun pitäisi myös hieman valkaista hampaita, mutta kyllä tuon teho on ihan mieletön! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulos yllätti minutkin! Plussaa tietenkin hellävaraisuudesta ja luonnollisuudesta. :) Joskus purskuttelin kookosöljyllä, mutta ihan mahdoton löytää päivittäin siihen tarvittava aika.

      Poista
  8. Näyttääpä tehokkaalta! :) Teitkö tuon viikon aikana mitään muita muutoksia hampaiden värjääntymiseen liittyen, eli vähensitkö samalla kahvin tms juontia tai värikkäiden ruokien syöntiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Join kahvia ja teetä ihan entiseen tapaan, enkä tehnyt muitakaan muutoksia ruokavalion suhteen. Tulos on tosiaan ainoastaan Warpaintin ansiota. :)

      Poista
  9. Tämä oli mielenkiintoinen juttu! Todella kaunis hymy sinulla. :)

    VastaaPoista
  10. Tätä on pakko hankkia että saa antaa keltaisille hampaille kyytiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tämä on kuitenkin helppo ja turvallinen tapa, jos tarvetta on. :)

      Poista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!