keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Helppo arkiruoka: broilerrisotto uunissa

 
Tänään oli tarkoitus tehdä kasvispaellaa, mutta broilerrisoton reseptin nähtyäni suunnitelmat muuttuivat lennossa. Kesä ja valoisuus ovat antaneet ihan uutta inspiraatiota uusien reseptien testailuun. Aika monta uutta ohjetta on omassa reseptipankissa odottamassa testailua.
 
Tämän uunirisotto on nyt ihan ykkösjuttu. Sen lisäksi, että se on nopea ja helppo, valmistustapa on kätevä. Nopean valmistelun jälkeen risotto laitetaan uuniin 40 minuutiksi, jonka aikana kerkeää hyvin siivota keittiön ja kattaa pöydän. Mausta puhumattakaan: tämä resepti on maukas, testatkaa vaikka. :)
 
Uunibroilerrisotto
 
300g maustamatonta broilerin fileesuikaleita
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl öljyä
3 dl risottoriisiä
1 rkl sitruunamehua
8 dl kanalientä
loraus ruokakermaa
1 dl pakasteherneitä
2 dl mustia oliiveja
2 rkl parmesaani (muukin käy) juustorastetta
tuoretta timjamia
 
Paista broilersuikaleet öljyssä. Nosta ne sivuun. Silppua sipulit ja kuullosta öljyssä. Lisää joukkoon riisi ja sitruunamehu, sekä herneet ja oliivit.
Lisää 7 dl kanalientä ja kiehauta. Laita seos uunivuokaan ja lisää mukaan broilersuikaleet, timjami ja vähän kermaa. Paista uunin keskitasolla 40 minuuttia, tai siihen asti kunnes riisi on kypsää ja nestettä haihtunut tarpeeksi. Risotto ei saa kuitenkaan olla liian kuivaa.
Kun olet ottanut risoton uunista, voit tarvittaessa lisätä vielä jäljellä olevaa kanalientä tai kermaa, jotta risotto on kosteaa ja koostumus hyvä. Lisää lopuksi vielä juustoraaste.
 
 
 
Meillä on kuulkaas siivottu ja tuunattu paikkoja. Otin projektiksi saada vähän uutta ilmettä kotiin pikkurahalla ja niillä tarvikkeilla mitä jo on. Yllättävän hyvin on edistynyt ja budjetti pysynyt pienenä. Päivät menee askarrellessa, mutta kivaa tämä vaan on. Kirjoittelen lisää tänne blogin puolelle, kun alkaa olemaan valmista. :)
 
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Nam herkulliselta näyttää tämäkin ohjeesi ❤️pitääkin kirjoittaa ylös itselleni :) Leppoisaa torstai iltaa ❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!