perjantai 14. lokakuuta 2016

Ihan parhaat kasvissämpylät



Tänään 14.10 vietetään Maailman hedelmä- ja kasvispäivää. Päivän tarkoitus on kannustaa ihmisiä kasvispainotteisempaan suuntaan ostosvalintoja tehdessään. Terveytemme ja maailman hyväksi.

Yhtään en liioittele, kun sanon, että tänään oli PAKKO leipoa sämpylöitä. Tuoreet porkkanasämpylät ovat olleet mielessä varmaan koko alkuviikon ja aamulla saatuani puhelimeen muistutuksen Maailman hedelmä- ja kasvispäivästä, päätin että tänään on SE päivä. Se päivä, kun ihan aikuisten oikeasti vihdoin leivon.

Aamupäivä hujahti mukavasti ulkoillen. Kun tähän liitetään vielä hyvä seura, hyvät jutut, kahvi ja tuore pulla, on ihmisellä asiat melko hyvin. 

Koska päivän alkuosassa on ollut komponentit kohdallaan, voi kepein mielin lähteä iltapäivällä jatkojalostamaan ajatusta porkkanasämpylöistä. Päätin raastaa taikinaan myös kesäkurpitsaa, omenaa ja silputa tuoretta koriateriakin, tämän teemapäivän innoittamana.

Sämpylät onnistuivat paremmin kuin leipomani sämpylät aikoihin. Kannatti soveltaa! Tälle illalle suunnitellut juuressipsit jäivät haaveilun asteelle, mutta onhan tässä viikonloppu aikaa.





Parhaat kasvissämpylät


n. 1 kg vehnäjauhoja
1pss kuivahiivaa
1 rkl merisuolaa
6 dl vettä
2 rkl tummaa siirappia
5 dl kasviksia raastettuna
öljyä


Jätä muutama desi vehnäjauhoista syrjään. Sekoita toiseen osaan kuivahiiva ja merisuola. Lisää vähitellen kädenlämpöinen vesi. Lisää sitten siirappi ja loraus öljyä. Lopuksi lisää vielä raastetut kasvikset ja alusta taikinaa kymmenen minuuttia. Kohota taikinaa liinan alla, vedottomassa ja lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia.

Vaivaa kohonnutta sämpylätaikinaa parin minuutin ajan. Jos taikina tuntuu liian löysältä, lisää vielä jauhoja. Leivo taikinasta jauhotetulla alustalla pyöreitä sämpylöitä. Kohota pellillä liinan alla noin 20 minuuttia. Jos haluat, voit sivellä pintaan öljyä. Paista sämpylöitä 250 asteessa kymmenen minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Tuoreet itsetehdyt sämpylät on niin parasta. Itse teen sämpyläni aina mustatuntuu ohjeella. Paiskon mitä kaapista löytyy mutta vakio raaka-aine on porkkana ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse puolestaan noudatan sämpylöissä melkein pilkuntarkkoja ohjeita, koska olen liian usein syönyt valmistamiani litsahtaneita leipiä, mitä ei enää sämpylöiksi ole voinut kutsuakaan. :D Mutta kasviksia ja yrttejä olen alkanut lisäilemään melko mielivaltaisesti, niistä tulee niin ihanasti kuohkeutta ja makua. <3

      Poista
  2. Porkkanasämpylöitä tulee usein tehtyä. Oih kun rupesi tekemään mieli tuoreita sämpylöitä. Parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreet sämpylät on ihania! <3 Ne ei myöskään paljon muuta tarvitse, voi ja maitolasi riittää. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!