sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Helposti hyvää: Pinaattivohvelit



Pinaattiletut on yksi meidän perheemme suosikkiruoista. Erityisesti ne ovat kuitenkin 3-vuotiaamme makuun. Kaupan valmiit pinaattiletut ovat pelastus sellaisiin päiviin, kun pitää saada varmasti maistuvaa ruokaa ja mahdollisimman nopeasti. Jos suinkin vain on aikaa, valmistan kuitenkin pinaattiletut itse.

Pinaattiletut on hyvin vaivaton ruokalaji valmistaa. Tänään sunnuntain kunniaksi päätin kuitenkin kokeilla jotain uutta: pinaattiletut vohvelin muodossa.





Vakuuttiko pinaattiletut raadin, kahden aikuisen ja yhden lapsen? Muhkeasta pinaattilettukeosta jäi jäljellä vain rippeitä, joten jotain on pääteltävissä. ;) Aika erinomaiselta ne maistuvatkin perunamuusin, porkkanoiden ja puolukkasurvoksen kanssa. Yksinkertaista ja hyvää.





Alkuperäinen ohje on Ruoka.fi -sivustolta (löytyy täältä). Tämä oma reseptini on omaan makuun muokattu.

Pinaattivohvelit


2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1/4 tl leivinjauhetta
100g rahkaa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
150g pakaste pinaattia sulatettuna
1/2 tl suolaa
Ripaus valkopippuria
1 rkl ruokaöljyä
Rasvaa paistamiseen

Sekoita kulhossa keskenään jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Sekoita toisessa kulhossa vispilän avulla loput aineet ja lisää vielä jauhoseos. Kuumenna vohvelirauta ja kuumenna siinä tilkka rasvaa. Lisää kuumalle raudalle noin desin verran taikinaa ja paista pinaattivohvelit kauniin ruskeiksi.




Onko pinaattivohvelit teille entuudestaan tuttu ruokalaji? Niiden perinteisten vohveleiden lisäksi meillä on tehty myös porkkanavohveleita (resepti niihin on täällä: Koko perheen kasvisruokaa). Suunnitelmissa on ottaa vohvelirauta vielä aktiivisempaan käyttöön ja hyödyntää siinä ohessa muitakin kasviksia. Raportoin sitten tänne blogiinkin, mitä kivaa keksitäänkään. ;)

4 kommenttia:

  1. Herkullinen vohveli ohje ja pinaatilla vohveleistakin saa terveellisiä, me tehtiin kesällä paljon vohveleita ja superhyviä vohveleita tuli, kun taikinaan laittoi Puhtikauraa ;) http://elinamaista.blogspot.fi/2016/07/vinkki-vohvelitaikinaan.html
    Meillä tehdään vohveliraudalla silloin tällöin myös vohveleiden lisäksi lämpöisiä voileipiä (toasteja), niistä tulee tosi herkullisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toasteja meilläkin on tehty muutamaan kertaan. :) Onkin kätevää, kun ei erikseen tarvitse toastrautaa, vaan sekin homma hoituu vohveliraudalla. :)

      Poista
  2. Mä sain synttärilahjaksi vohveliraudan, joten perinteisiä vohveleita on tullut tehtyä ahkerasti. Mutta tykkään myös pinaattiletuista, joten reseptiä voisi ehdottomasti kokeilla. Eikä tullut mieleenkään, että vohvelirauta taipuu myös muihin ruokiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ennen tehtiin ihan niitä perinteisiä vohveleita, ja sitten yhden muunnellun reseptin nähtyäni hoksasin, että vohvelirauta taipuu moneen muuhunkin. :) Lisää ohjeita on siis luvassa. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!