maanantai 23. tammikuuta 2017

Kevättä ulkona, kevättä kotona

Yhteistyössä Ellos





Aamulla ulos lähtiessä, siinä ennen puolta yhdeksää, oli jo ilmassa selvät kevään merkit. Aamut alkavat olemaan jo mukavan valoisia. Ja tänään oli kuultavissa jotain ihan erityistä, joka sai sydämeni pompsahtamaan: lintujen keväinen sirkutus.

Vaikka kaikissa vuodenajoissa on puolensa ja kaikista pidänkin, on keväässä jotain erityistä. On ihan  kuin uuden, erityisen ajanjakson alku, kun luonto alkaa taas heräilemään.

Kotonakin kevään tulo näkyy, koska paljastaahan aurinko varmaan joka ikisen pölyhiukkasen. On tullut siis tehtyä vähän tarkempaa siivousta. Myös tavaroiden paikkoja on vaihtunut, kirkkaampia värejä päässyt esille ja raskaampia tekstiilejä jo syrjään.




Ellokselta kotiamme tuli piristämään hurmaava turkoosi Orient -ruukku. Mielessäni tiesin kyllä, että ruukkuja meillä piisaa. Mutta pystyinkö vastustamaan tätä raikasta väriä? No en, en niin. Orient -ruukkuja löytyy muissa sävyissä, kuten tämän linkin alta harmahtavana. Olisikin hauskaa sijoitella eri huoneisiin ruukut samalla reliefikuviolla, mutta eri väreissä.




Elloksen torkkupeittovalikoimasta löytyi myös keveä ja pehmoinen, musta-valkokuvioinen torkkupeitto. Paketin avattuani nieleskelin hetken, että onkohan sävy sittenkin liian tumma. Pienen sommittelun jälkeen silmä kuitenkin tottui nopeasti. Tumma täkki tuo muutoin vaaleansävyiseen makuuhuoneeseen sopivasti ryhtiä. Oman kontrastinsa antaa myös turkoosi  Orient -ruukku. Pidän kovasti tästä yhdistelmästä. Entäpä te? :)




Elloksella ale muuten vielä jatkuu. Valikoimaan kannattaa kurkata, koska tuotteita on jopa hyvään 70% alennukseen (koko alevalikoima löytyy täältä).


P.S: Jännityksen ystäville vinkkinä, että ruotsalaisen Anna Janssonin teokset vievät totisesti mukanaan! Maria Wernit ovat tuttuja jo tv:stä, ja nyt palasin näiden jännittävien rikostarinoiden pariin myös kirjojen muodossa. Suosittelen! Nämä koukuttaa! :)

Peitto ja ruukku saatu Ellokselta. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

8 kommenttia:

  1. Ihana toi torkkupeitto. Pitäisi katsella Ellokselta uusia lakanoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torkkupeitto on keveä, mutta todella lämmin. Se kyllä löysi paikkansa kotoamme. Itsekin eilen kahlasin Elloksen vuodevaatevalikoimaa, kun pitäisi hankkia lisää niitä tyttärelle. :)

      Poista
    2. Oliko siellä mitään varteenotettavaa??

      Poista
    3. Juniori-kokoinen valikoima oli melko niukka, mutta aikuisten kokoa löysin useamman kivan setin harmaan ja sinisen sävyissä, kun niihin olen nyt niin ihastunut. :)

      Poista
  2. Ihana ruukku ja torkkupeitto! Ja erityiskiitos kirjavinkistä, uusia kirjailijoita olikin hakulistalla, kun vanhat ei ehdi tuottamaan riittävästi luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Kiva, että kirjavinkki upposi! Itsekin otan niitä aina ilomielen vastaan, juurikin samasta syystä kuin sinä ja kun tuntuu, että olen niin takertunut niihin samoihin kirjailijoihin. :D

      Poista
  3. Kevät on jo antanut lupauksensa!
    Kodikkaan lämmin tunnelma kuvissa.
    Iloista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Kevään merkit on tosiaan jo ihan selkeät. Ihanaa viikon jatkoa! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!