torstai 3. tammikuuta 2019

Ihana munajuuston ohje ja vuodenvaihteen katselmus


Tytön pipo diy, haalari Ticket to Heaven.




Hei ja hyvää vuotta 2019! Sekä terveiset blogitauolta, täällä ollaan taas. :) 

Vuosi onkin vaihtunut ja alkanut lumisissa merkeissä. Aattoillan suunnitelmat vaihtuivat lennosta kotoiluun hurjan kelin takia. Noutopizzaa, kokoperheen elokuva, leikkejä lasten joululahjaleluilla ja kokkailua. Myöhäisillalla kävimme 5-vuotiaan kanssa katsomassa vielä ilotulitusta. 

Illalla esivalmistelin munajuuston, jonka paistoin Uuden vuoden päivän brunssillemme. Aiemmin olen itse tehnyt leipäjuustoa, ja munajuusto oli kokeilussa ensimmäistä kertaa. Eikä todellakaan viimeistä! Tästä pitivät meillä kaikki, ja alhaisen suolamäärän vuoksi tätä pystyi huoletta antamaan myös lapsille. Kun itse tekee, tietää tarkalleen mitä mikin sisältää. Juuston valmistus kotona ei ole lainkaan niin vaikeaa, kun saattaisi luulla. (Munajuuston ohje löytyy postauksen lopusta)

Toivon, että vuosi jatkuu yhtä iloisesti kuin alkoikin. Vuoden ensimmäisenä päivänä jo aamupäivästä meillä avattiin hiihtokausi, tehtiin huikea lumiukko ja naurettiin. Paljon.



Kypärähattu Breden, haalari äp 2013, kengät Kuoma



Tälle(kään) vuodelle en tehnyt lupauksia. En aio aloittaa elämäntapamuutosta, karkkilakkoa tai fitnessruokavaliota. Liikunnan määrää olen sentään ajatellut lisääväni ja panostavani tiettyihin juttuihin, kuten sanomaan heipat iänikuiselle hätäponnarille. ;) Elämä jatkuu tällaisenaan, vieden itse sitä toivomaani suuntaan.

Aion täyttää vuoden iloisilla asioilla ja suunnata ajatukset hyvään. Karikoilta ei tulla koskaan elämässä välttymään, mutta melko varmasti hyvät jutut voittaa ne ikävät. 
Asetin muutamia tavoitteita ja aion luoda uusia toimintatapoja helpottamaan arkeani. Kun on tietyt päämäärät kirkkaana mielessä, asiat lutviutuvat melko lailla itsestään. Pohdin myös mennyttä vuotta ja voin todeta sen olleen hyvä. Saavutin tietyt asiat, inspiroiduin ja oivalsin paljon uutta. Opeteltiin uudenlaista arkea, tuplavauva-aikaa, eleltiin vähillä unilla, tutustuttiin uusiin ihaniin ihmisiin ja pidettiin yhtä niiden jo elämässä entuudestaan olleiden kanssa. Muistelisin, että kaikkien haasteiden keskellä hymyilinkin ja olin tyytyväinen.






Mutta, näihin talvisiin tunnelmiin. Mitä kuuluu sun vuoteen 2019? Lupasitko jotain? Onko jotain, mitä haluat saavuttaa?


Tässä vielä se munajuuston ohje. Alkuperäinen on Marttojen sivuilta ja oma versioni on siitä muokattu. 

Munajuusto

1,5l täysmaitoa
0,5l piimää
3 kananmunaa
0,5tl suolaa

Kaada maito kattilaan ja kuumenna lähes kiehumispisteeseen. Sekoita kananmunat piimän joukkoon. Lisää seos lähes kiehuvaan maitoon. 

Kuumenna seos jälleen lähes kiehumispisteeseen. Nosta pois liedeltä. Anna seistä noin 30 minuuttia. Kerää massaa reikäkauhaa käyttäen ja nostele sideharsolla vuorattuun siivilään. Painele heraa pois kevyesti. Sekoita massaan vielä suola. 

Laita massan päälle kevyt paino, esimerkiksi lautanen. Nosta massa jääkaappiin ja anna kiinteytyä yön yli. 

Kumoa juusto uuninkestävään astiaan. Voitele munalla. Paista uunissa 220asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea. 





1 kommentti:

  1. Ihanalta kuulostaa suunnitelmasi tälle vuodelle. Ja kuten sanoit, karikoilta ei voi välttyä, mutta onneksi niitä hyviä ja ihania asioita elämässä on paljon. Hyvään keskittyminen ja sen vaaliminen kannattaa aina. ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!