lauantai 2. huhtikuuta 2016

Epäedustava blogikoti ja arvonnan voittajat

 
Kävipä niin, että luin KonMari-teoksen uudelleen. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että KonMari vei minut mennessään jo viime kesänä. Raivattiin, järjesteltiin ja taas järjesteltiin. Etsittiin iloa tuottavia asioita ja koettiin helpotusta siitä, että uskaltaa myös luopua.
 
Nyt uusintakierroksella luin kirjan vielä enemmän ajatuksen kanssa. Löysin uusia näkökulmia ja hienoja ajatuksia. Jotkut ovat järjestelmällisiä luonnostaan ja joillakin aina koti ihan tiptop. Minähän en tähän joukkoon kuulu, joten opeteltavaa riittää. Nyt konmaritetaan huolellisemmin, koska viimeksi prosessi jäi vähän kesken.
 
 
Tähän postaukseen piti tulla bogikotikuvia, kauniita, siistejä ja harmoonisia. Tällä hetkellä meidän koti näyttää aivan päinvastaiselta, koska raivausosuus on vielä ihan vaiheessa. Joten postauksen kuvat ovat myös sen mukaisia. Tänään tyttären huoneesta kannettiin kaikki tavarat ulos, takaisin sisään ja vaihdettiin järjestystä ihan täysin. Muuten koti näyttää temmellyskentältä. Mutta päämäärä häämöttää, joten ei hätää. :)
 

 
Viimeisin arvonta blogissani päättyi eilen. Arvontoihin on ollut osallistujia ihan huikea määrä, kiitos kaikille. <3 Lipun lapsimessuille voittivat Johanna ja Sonja. Onnea voittajille ja mukavaa messupäivää! :) Lähetin teille jo sähköpostia asian tiimoilta.
 
Ja jotta ei ihan siivoiluksi olisi mennyt, nollasin ajatuksia värittämällä. Aikuisten värityskirjat ovat ihania, niihin jää koukkuun! Pari tuntia väritellessä hurahti kuin siivillä. Oletteko kokeilleet?
 
 

16 kommenttia:

  1. Kotiutin eilen kyseisen kirjan ja olen hullaantunut siihen täysin. Meinasi itku päästä muutamankin kerran lukiessa, paljon helpotusta ja ahaa elämyksiä! Vielä pitäisi aloittaa itse projekti, mutta annan sen mennä ensi viikolle ja suunnittelen ensin kunnolla mitä edes haluan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan suunnitella hyvin ja tehdä asiat itselleen selväksi: se helpottaa projektia kummasti! (Itse tein tämän osuuden huolimattomasti ekalla kerralla...)Olen iloinen, että olet löytänyt KonMarin ja toivottavasti pääsen lukemaan siitä myös sinun blogistasi. <3

      Poista
  2. Minun pitäisi saada aloitettua Konmari raivaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjan lukemista. :) Tämä raivausprojekti tuntuu puhdistavalta. <3

      Poista
  3. Enpä olekaan kyseisestä kirjasta kuullut. Pitääpä kirjastosta sitä kysellä. Lukijoita varmasti ilahduttaa katsella aitoja koteja eikä aina niin tip top hienoja kuin isustuslehdissä olevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, jos yhtään kiinnostaa. :) Pidin myös kirjan kerrontatyylistä, joten sitä oli ilo lukea. Meillä harvoin on kaikki ihan toptop, joten täytyypä ilahduttaa näillä kuvilla useammin. :)

      Poista
  4. Meillä on menossa raivaus. Kirjaa en ole tosin lukenut..olisi kyllä kiva saada se käsiin. Rintamamiestalon vintti on ollut turhan kätevä tavaroiden jemmaus paikka. On helpottavaa luopua turhasta. Sen allekirjoitan täysin. Ennen jaksoin raahata tavaraa kirpputorille, mutta ainakin tällä kertaa kannamme kamat suoraan peräkärryyn ja kaatopaikalle. Siistit vaatteet laitoin kierrätykseen. Aina ei vain riitä energia kaikkeen. Intoa sinulle prokkikseen myös ja ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo otolliset jemmauspaikat on niin petollisia! Siivoan parhaillaan ullakkokomeroa, ja voin vain todeta, että kaikkea sitä on säästänytkin... Paljon on lähtenyt kirpparille ja jopa kaatopaikalle. Suosittelen kirjan lukemista, koska itse sain sieltä monta hyvää vinkkiä, vaikken ihan täysillä menetelmää toteutakaan. Aurinkoa myös sinuun kevääseesi ja kiitos kommentista! <3

      Poista
  5. Olen lukenut kirjan, mutta toteutus vielä antaa odottaa itseään, mua kammoksuttaa jo etukäteen tuo työn määrä, nimittäin raivattavaa riittäisi... Kymmenen vuotta on haalittu tavaraa ja nurkat on täynnä, meneeköhän kymmenen vuotta sen hävittämiseenkin??? Mutta minusta on ihana nähdä välillä niitä todellisiakin koteja, ei aina vain siistejä ja siloisia, helpottaa omaa mieltä, kun näkee, ettei se elämä muillakaan ehkä ole aina niin tiptop :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin vähän huolestutti etukäteen, kun tuntui, että raivattavaa on niin paljon. Mutta hyvillä suunnitelmilla ja vaihe vaiheelta etenemällä tämä sujuu ihan mukavasti. :) Kiitos kommentista, rohkenen siis laittamaan näitä kotikuvia toisetekin. :)

      Poista
  6. Teillä näyttää ihanalta <3 Tuo Bambi lumisadepallo, huokailen sitä aina kun bongaan sen täällä. <3 Onnea voittajille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3 Tuosta Bambista minäkin tykkään kovasti, siksi se täällä niin usein vilahteleekin. :)

      Poista
  7. Mun pitää kans tutustua tuohon Konmariin. Jos vaikka löytäisin sen ja tämän loputtoman romun haalimisen väliltä jonkun kultaisen keskitien =)

    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja hyvää alkavaa viikkoa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KonMari on mielenkiintoinen teos ja mielenkiintoinen menetelmä. Itsekin olen hamstraajaluonne, joten teki hyvää lukea tämä. :) Aurinkoa viikkoosi Johanna! :)

      Poista
  8. Onnea voittajille ja mukavaa viikkoa sulle ❤

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!