torstai 24. syyskuuta 2015

Rakkaudesta raitoihin

 
Blogiyhteistyön merkeissä sain valita House of Brandonilta pari vaatetta omaan käyttöön. Täytyy myöntää, että aika pitkään olin mieltänyt House of Brandonin nuorison pintamuodin ostospaikaksi. Kuitenkin muiden blogien ansiosta siihen paremmin tutustuttuani havaitsin valikoimasta löytyvän runsaasti eri tyyppisiä tekstiilejä, monenlaiseen tyyliin ja tarkoitukseen soveltuvaa.
 

 
Ihan aluksi lähdin tutkiskelemaan mekkovalikoimaa, erityisesti silmällä pitäen jotain monikäyttöistä ja tyylikästä. Yllättäen ostoskoriin valikoitui Vero Modan mustavalkoinen raitamekko -ihan oikeasti rakastan raitoja! Samaa mekkoa olisi löytynyt myös valkoisena mustilla raidoilla , mutta pienen pohdinnan jälkeen päädyin tuttuun ja turvalliseen mustaan pohjaan. Tässä mekossa voi helposti kyläillä, käydä kaupungilla ja pitää ihan arkimekkonakin. Koruilla ja huiveilla mekon ilmettä on helppo muunnella.
 

 
Pinkit tennarit tuovat muuten tummasävyiseen asuun kivasti pirteyttä. Sovittelin mekon kanssa myös suurta valkoista huivia. Kivalta näytti sekin yhdistelmä.
 
Pieni kuvaussessio järven rannassa oli loppujen lopuksi ihan hauska. Ilmassa on raikasta syksyn kirpeyttä, kauniita sävyjä ja lämpöä. Vaikka näitä asukuvia blogissani on nähty äärimmäisen harvoin, tämän tyyppiset kuvat on kiva toteuttaa, kun otetaan tilanne rennosti ja luontevasti. Ehkä pieni, kaikki poseerausliikkeet hallitseva kaveri mukana, oli plussaa. ;)
 

House of Brandonin paketissani oli myös toinen tuote: Jacqueline de Yong -paita (raitaa sekin, totta kai!) Tuosta paidasta lisää vielä tulevassa postauksessa.
 
 
Mukavien käyttövaatteiden ja mekkojen  lisäksi kannattaa käydä kurkkaamassa myös sport -osasto, joka onkin hyvin kattava. Jo pelkkiä alaosia löytyy urheiluosastolta lähes 70 kappaletta.
 
 
Löytyykö teistä raitakuosiin hullaantuneita? Vaikka vaatekaapissa raitakuosi näyttäisi olevan vallitseva kuvio, ja vaikka kuinka päättäisi olla hankkimatta enää yhtään raitaa... Raitahulluudesta ei kai voi parantua. :D
 
 

18 kommenttia:

  1. Ihana kuva tuo alimmainen! Raidoista tykätään täälläkin :) House of Brandonista en ole vielä tilaillut mitään, mutta täytyypä käydä tutustumassa nettikauppaan paremmin. Itse tilailen yleensä Booztilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! :) Pitääpä minunkin tsekata myös tuo Boozin tarjonta. Minusta on tullut laiska shoppailija, ja suosinkin nykyään nettikauppoja. :)

      Poista
  2. Raidat vaatteissa on kivoja :) ja juurikin noin päin :) Ihanat valinnat olet tehnyt, tuo mekko päälläsi näyttää todelta hyvältä ❤️Kaunis sinä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun on muitakin raitafaneja! :) Itsekin tykkään mekosta, se kun on sopivan istuvakin, eli ei liian tiukka. Ja kiitos. <3

      Poista
  3. Aivan ihana mekko ja sinä <3 <3 Kauniita kuvia!
    Mä oon myös oikeen raitanainen :D Rakastan raitoja ne on niin raikkaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, raidat on juurikin raikkaita! Ja kiitos Nadja! <3 Taisi olla hyvä kuvaaja, kun kerrankin kuvat onnistui. ;)

      Poista
  4. Täällä toinen raitahullu! Mä en oo tuolta vielä tilaillut mitään, pitäisi kyllä panostaa enemmän myös omaan vaatekaappiin. Oot kyllä kaunis nainen ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä niissä raidoissa onkin, ne vaan viehättää! :) Minusta on tullut nettikauppojen ystävä, kun saa rauhassa katsoa ja harkita. Kiitos, taisi olla kuvausolosuhteet kohdillaan. <3

      Poista
  5. Moikka, mä kanssa yllätyin, kuinka monipuolisesti HOB:lta löytyikään vaatteita!
    Käy hei osallistumassa mun blogissa HBO:N arvontaan! ;)

    http://millakristiinan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla vinkistä, käynpä osallistumassa! :)

      Poista
  6. Tuota raidallista minäkin olen pohtinut, että josko ostaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miniäkin olin tätä jo aiemmin vilkuillut, kannatti siis odottaa. Ja olen tyytyväinen. :)

      Poista
  7. Ihana tuo viimeinen kuva! Raidalliset vaatteet on kyllä sellaisia, joihin en ainakaan minä ikinä kyllästy ja mä tykkään käyttää myös lapsillani raitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meilläkin on tytöllä jonkin verran raitaa, ja etenkin valkoisen ja jonkin muun sävyn raitayhdistelmä on sellainen, mistä pidän erityisesti.

      Poista
  8. Ihania kuvia, huokuu oikein sellainen lämmin syksyinen tunnelma <3 Mulla oli jossain vaiheessa niin paljon raitavaatteita että kyllästyin niihin totaalisesti.. Muiden päällä ne näyttää edelleen upeilta, niin kuin sinullakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3 Tuntuu mukavalta, että olen saanut syksyistä fiilistä kaapattua mukaan näihin kuviinkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!