perjantai 15. tammikuuta 2016

Vitamiinit talteen helposti

 
Eilen ja tänään täällä Jyväskylässä ainakin on ollut aivan loistokeli. Vihdoinkin pääsimme tyttären kanssa kunnolla pulkkailemaan ja tarpomaan hangessa. Ja sanonpahan vaan, että jos joka aamu kulkuväylät olisivat auraamattomina ja tuossa kunnossa kuin eilen, olisin bikinikunnossa nopeammin kuin uskottekaan. Pienen painolastin perässävetäminen tuo ulkoiluun oman haasteensa, mutta otan sen hyvän hyötyliikunnan kannalta, joka omalla kohdallani tulee enemmän kuin tarpeeseen.
 
 
 
Nyt kun kaikki joulusuklaat on vihdoin saatu tuhottua (tosin löysin vielä itseltäni piilottamani suklaajoulukalenterin keittiön yläkaapista) on taas aika keskittyä hyvinvointia lisäävään ravintoon. Vaikka muulloin suosin salaatteja myös ateriana, pakkasilla kaipaan tuhtia ja lämmittävää ruokaa. Siksi meillä huristellaankiin suuret määrät hedelmiä ja vihanneksia sileäksi, ja nautitaan paljon smoothieta.
 
Tässä on myös helppo keino antaa uusi mahdollisuus niille kasviksille, joille ei enää muuta käyttöä keksi: hienonnettuna kaikki maut sulautuvat yhteen ja sopivat toisiinsa. Lorauksella kookosöljyä ja hunajaa saa viherpirtelöstäkin makean. Voiko olla helpompaa tapaa nauttia suositusten mukaiset annokset kasviksia?
 
 
Tämän viikon teema onkin ollut vitamiinit talteen. Olen nimittäin toipumassa pitkittyneestä flunssasta ja kaikki energiaa tuovat keinot ovat nyt sallittuja. Kun viikkojen jälkeen jaksaa liikkua, syödä ja happea tuntuu riittävän normaalisti, kaikki muukin tuntuu erityisen mukavalta. Ja vinkkinä myös teille, jotka kärsitte mysteeriflunssasta, jolle ei löydy selitystä: ihan viattoman näköiset ja tututkin huonekasvit voivat altistaa allergialle.
 
 
Tänä iltana aioin rentoutua ja aloittaa uuden käsityön. Villasukkalankoja olisi neulojaa vailla ties kuinka paljon, mutta toisaalta vanha keinutuolikin kaipaisi virkattua mattoa alleen... Mitähän näistä suunnitelmista seuraakaan? Jotain kivaa, kenties. :)


 

4 kommenttia:

  1. Meiltäkin löytyy vielä joulusuklaita mutta olen päätöksessäni hienosti pysynyt ettei enää herkkuja. Syksyllä haalin mukaani turhia lisäkiloja eikä päälleni enää mahdu monikaan vaate. Mielummin nipistän herkuista kuin että menisin ostamaan uusia vaatteita. Vaikka kivaa puuhaa se sekin on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulusuklaat ovat niin petollisia -kun ottaa yhden ne vievät mennessään! Hienosti olet pysynyt päätöksessäsi ja itse toivonkin, että olisi löytynyt enemmän selkärankaa... :) Juurikin vaatteita soviteltaessa huomasin, että ei ehkä olisi kannattanut. :D

      Poista
  2. Mä innoistuin taas neulomaan ja muutama pari villasukkia on ilmestynyt nurkkiin. :D Ajattelin tehtailla niitä oman aikani, missiona olisi oppia muistamaan, miten kantapää tehdään ilman ohjetta. Tuntuu hyvältä pienen tauon jälkeen pidellä käsissä taas puikkoja ja saada jotain konkreettista aikaiseksi. Se on niin terapeuttista. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että neulomisella on vähän sama vaikutus, kuin tuolla värityskirjahypetyksellä. Kaikki muu unohtuu ympärillä, kun oikein keskittyy. <3 Olen neulonut villasukkia 20 vuotta, mutta silti joudun joka ikinen karta tarkistamaan, kuinka kantapää tehtiinkään! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!