perjantai 29. huhtikuuta 2016

Arvonta: Lippupaketti Ti-Ti Nallen Taloon!

Kuva Ti-Ti Nallen sivuilta
 
Meillä asuu 2-vuotias Ti-Ti Nalle fani. Nalleperheen pehmoiset jäsenet kuuluvat jokapäiväisiin leikkeihin. Ti-Ti Nallen musiikkia kuunnellaan päivittäin ja sen tahdissa lauletaan ja tanssitaan. Lähes joka päivä katsomme myös muutaman jakson Ti-Ti Nallea, joista musiikin lisäksi löytyy paljon opettavaista ja hyödyllistä sisältöä.
 


 

Muistan Ti-Ti Nallen jo vuosien takaa, jo omasta lapsuudestani. Tuolloin Ti-Ti Nallen syntymän aikaan olin kuitenkin jo sen ikäinen lapsi, että laulavat nallet tuntuivat liian lapsellisilta. Siitä olen kuitenkin hyvin iloinen, että tytär on nyt tykästynyt tähän lempeään ja hyväntahtoiseen Nalleperheeseen.
 

 
Kesälomasuunnitelmiimme kuuluu vierailu Ti-Ti Nallen talossa Ikaalisissa. Kaunis vanha hirsitalo sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja talosta löytyy monta huonetta eri teemoineen. Esimerkkeinä mainittakon Äitinallen taiteilijahuone, Isänallen nikkarointi huone, Turvallisuushuone ja Musiikkihuone. Ti-Ti Nallen taloon pääset tutustumaan paremmin tästä linkistä.
 
Ja sitten siihen ihanaan arvontaan: sain blogiini arvottavaksi perhelippupaketin eli neljä lippua Ti-Ti Nallen talolle! Liput oikeuttavat vapaaseen sisäänpääsyyn Ti-Ti Nallen taloon ja ovat voimassa 13.08.2016 saakka. Talon aukioloaikoihin voit tutustua TÄÄLTÄ.
 
  • Arvontaan pystyt osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen. Näin saat yhden arvan.
  • Toisen arvan saat olemalla Kuiskauksia blogin seuraaja Bloggerin/ Instagrammin/ Facebookin kautta.
  • Vielä kolmannen arvan saat jakamalla tätä arvontapostausta joko Facebookissa tai omassa blogissasi.
 
Arvontaan voit osallistua sunnuntaihin 8.5.2016 saakka. Kerrotahan, kuinka monella arvalla lippupakettia tavoittelet ja jätä myös sähköpostiosoitteesi.
 
Onnea arvontaan ja hauskaa Vapunaikaa! :)
 
Kuva Ti-Ti Nallen sivuilta
 

33 kommenttia:

  1. Mukana yhdellä! millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. Aivan täydellinen arvonta meille :)
    2 mukana! Nede93@windowslive.com

    VastaaPoista
  3. Vein tuonne viime kesänä 3-vuotiaan kummityttöni ja hän oli iki-onnellinen. Ihana paikka perheen pienimmille.
    Yhdellä mukaan,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ihana arvonta! Kahdella arvalla mukana. telluk ♡ gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella mukana, olisi ihanaa viedä pari pientä fania katsomaan Ti-Ti Nallea perheineen :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella mukaan. Tyttöni oli pienempänä hillitön fani,monet konsertit kierrettiin mutta täällä jäi käymättä. Olisi mieluinen meidän pojillekin. Syvalta.Sanna@Gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan kahdella arvalla (FB tykkäys)
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Hennajenniina
    Yhdellä arvalla mukaan, meillä on myös 2 vuotias Ti-Ti Nalle fani.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Voi. Tuonne haluaisimme kovasti :) 3-vuotiaamme on aivan haltioissaan eikä kyllä.jätä 1-vuotiastakaan kylmäksi vaan kovasti jytkytellään paikoillaan ja nauretaan kun jaksoja katsotaan :)! Yhdellä arvalla mukaan, heinitiitti@hotmail.com.

    VastaaPoista
  10. Kolmella arvalla mukana!Ti-ti nallen paikkavon todella käymisen arvoinen paikka!Suosittelen!

    VastaaPoista
  11. Kolmella arvalla mukana!Ti-ti nallen paikkavon todella käymisen arvoinen paikka!Suosittelen!

    VastaaPoista
  12. Airiina
    Yhdellä arvalla tavoittelen palkintoa joka tulisi tarpeeseen.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  13. Kummityttö on myös kunnon Ti-Ti Nalle fani. Tykkää tanssia ja laulaa nallejen mukana. (:<3 Yhdellä arvalla mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Moikka ja kahdella arvalla tosi mieluisan lippupaketin arvontaan mukaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kolmella arvalla mukana, tykkään ja jaoin Fb:ssa nimelläni Elise H.. Lukijana myös Bloggerissa. Hauskaa vappua! :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Osallistun kivaan arvontaan yhdellä arvalla :)
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Titi-Nallen taloon pääsy olisi huippujuttu meidän perheen pikkuisille :) Kahdella arvalla mukaan arvontaan, bloggerin kautta seurailen. riiti81( at )gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan arvontaan.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  20. Peppinen
    Yhdellä arvalla, olisi onnen täyttymys lähteä nallemaailmaan josta meillä puhutaan jatkuvasti.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla peukut pystyssä! :)

    saija.schultz@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukaan mahtavaan arvontaan! Meilläkin asuu pieni Titi-fani =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukaan mahtavaan arvontaan! Meilläkin asuu pieni Titi-fani =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Meillä asustelee myös 2v Ti-ti Nalle -fani, joten kahdella arvalla mukaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Seuraan kaikilla kolmella kanavalla ja jaettu Facebookissa, siispä kolme arpaa. =)

    Ois kiva viedä Aksu kesällä kattoon nalleja. <3

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana yhdellä! Meillä myös 2v titi-fani <3
    marjaana.alander@hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. Mukana 3 arvalla. Kommentoin, oon lukija mm. Bloggerissa ja jaoin Facessa :-)
    Meiltäkin löytyy 2 pientä Ti-ti nalle fania :-)

    milla.torittu@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Täällä 2 pientä fania myöskin��2.konrestissa käyneet kans.mukana 2 lasta ja 1 aikuinen arvalla.

    Sininenenkeli80@suomi24.fi

    VastaaPoista
  29. Täällä 2 pientä fania myöskin��2.konrestissa käyneet kans.mukana 2 lasta ja 1 aikuinen arvalla.

    Sininenenkeli80@suomi24.fi

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukana!
    Isomman kanssa on käyty tuolla joskus vajaa 10 vuotta sitten ja kiva paikka oli! :)
    Colouroutsidethelinesblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  32. 1 arvalla mukana :-) Vitsit on kiva arvonta, pikkusisko 3v on hirmuinen nallefani ja olisi varmasti mahtava yllätys hänelle päästä kesälomalla moikkaamaan nalleperhettä!

    nooraah@outlook.com

    VastaaPoista
  33. Mukana täydellä sarjalla eli kolmella arvalla! :>

    oranssiablogi(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!