perjantai 17. kesäkuuta 2016

Projekti lastenhuone

Ponitalo on muisto omasta lapsuudesta. Huomaatko muuten kuvassa virheen? :D



Eilisessä postauksessa mainitsinkin, että meillä kotona puhaltaa muutoksen tuulet ja sisustellaan. Täytyy ihan erikseen mainita, etten ole mikään sisustajatyyppi. Huonekalut voivat olla samoilla paikoillaan vuodesta toiseen, en haikaile uusiempien trendituotteiden perään, eikä verhotkaan vaihdu joka sesonki. Jos on kivaa, siistiä ja toimivaa, niin miksi sitä muuttamaan, kun kerta ollaan tyytyväisiä.



Jotain pientä aina välillä hankin: tyynyliinoja, astioita, muita tekstiiliä ja joskus huonekaluja. Välillä toki minullakin tulee tarve uudistua ja kaipaan jotain piristystä. Ostan myös käytettynä ja Facebookin kirppisryhmät ovat toimineet hyvänä kanavana. Sinne laitan kiertoon omiakin tarpeettomaksi jääneitä esineitä.

Tuolta kyseiseltä kirpparilta löytyi myös tyttärelle Ikean Minnen-sänky, jonka hankkimista ehdin miettimään tovin. Pyörittelin mielessä useampaa eri vaihtoehtoa, ja edullisen Minnen-sängyn tullessa vastaan tartuin tilaisuuteen. Minnen-sängystä on tullut jo niin haluttu klassikko, että uskon saavani sängyn nopeasti kiertoon, mikäli se osoittautuukin hutiostokseksi.



Meillä on nyt siis koti hyrskyn myrskyn. Osa huonekaluista vaihtaa paikkaa, on purettavaa, on koottavaa ja on tuunattavaa. Toisesta makuuhuoneesta on vihdoinkin tarkoitus saada oikea lastenhuone. Kolmen vuoden aikana huone on palvellut leikkihuoneena, vierashuoneena ja työhuoneena, mutta useimmiten ylimääräisen tavaran säilytyshuoneena. Projekti on vielä vähän kesken. Tällä hetkellä tuunaan pinnasängystä pientä sohvaa.




Hyvä tästä kuitenkin tulee. Visio nätistä ja toimivasta tytön huoneesta on koko ajan niin kirkkaana mielessä, että unohdin jopa ahdistua tästä keskeneräisyydestä. :D Mukavaa viikonloppua! <3

8 kommenttia:

  1. Meillä on myös tytöllä Ikean Minnen-sänky ja tykkään kyllä siitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänky on kyllä osoittautunut hyväksi hankinnaksi. :) Ja tosi kätevää, kun pituutta voi säätää!

      Poista
  2. Olipas kiva kurkistaa lastenhuoneeseen. Minäkin haluaisin tuon Ikean Minnen-sängyn meidän neidin huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira-Marie! Olemme olleet sänkyyn tyytyväisiä, etenkin tytön huoneeseen se on kivan siro ja koristeellinen. :)

      Poista
  3. En huomaa virhettä kyllä, mutta ihana lapsuuden muisto. Mahtavaa kun lapsuuden leluja on säästetty, sillä omasta lapsuudesta ei lapsille löytynyt mitään muistoja. Paitsi toki kirjoja. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on edes kirjoja. <3 Minusta on ihana lukea tyttärelle niitä samoja tarinoita, mitä minullekin luettiin. Virhe löytyy tuosta nurin kurisesti liimatusta ponitalon tarrasta. :D Kivaa sunnuntai-iltaa Tiia! <3

      Poista
  4. Huomasin Little My Ponyn ja tuttu talo lapsuudesta! <3 Ihanaa sunnuntaita Niina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, sehän se: uniikki Little My Pony -talo! :D Mukavaa illan jatkoa Katja! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!