tiistai 21. kesäkuuta 2016

Rahua: luonnollista ja ylellistä hiustenhoitoa



Blogini on pitänyt matalaa profiilia sen suhteen, mitä tulee luonnonkosmetiikan hiustenhoitoatuotteisiin. Muotoilutuotteista ja tehohoitojen puolelta olen löytänyt melko monta toimivaa tuotetta, mutta shampoot ja hoitoaineet ovat usein tuottaneet pieniä pettymyksiä.

Kokeilemissani luonnonkosmetiikan shampoissa on tähän mennessä ollut pari hyvää ja muutama ihan hyvä tuote, mutta useimmiten tuotteiden pesuteho ei ole ollut riittävä tai hiukset ovat jääneet epämiellyttävän lattean ja tahmaisen tuntuisiksi. Hiustuotteiden kohdalla varsinkaan ihan hyvä ei riitä, koska mikään ei ole niin tympeää, kuin olla tietoinen siitä, että hiukset on laittamisesta huolimatta h u o n o s t i .

Suurimmassa osassa luonnonkosmetiikan hoitoaineita ei puolestaan hoitoteho ole ollut riittävä. Lukuisien kokeilujen jälkeen olen taas pidemmän aikaan käyttänyt synteettisen kosmetiikan hiustuotteita luonnonkosmetiikan rinnalla.


Jokin viikko sitten sain Bangerheadilta paketin, jonka sisältö oli kaksi hiustenhoitotuotetta Rahuan luonnonkosmetiikkasarjasta. Samalla tulin tutustuneeksi ja yllättyneeksi Bangerheadin luonnonkosmetiikan valikoimasta. Kategoria EKO:n alta löytyi vaikka mitä, mm. Estelle & Thild, Burt's Bees ja Weleda.


Rahuan shampoo, kuten muutkin sarjan tuotteet, on 100% luonnonmukainen ja vegaaninen, eikä näin ollen sisällä mitään synteettisiä ainesosia, sulfaatteja tai parabeeneja. Rahuan tuotteiden teho perustee ylelliseen Rahua-öljyyn, josta merkin nimikin juontaa.

Shampoon kerrotaan hoitavan, tekevän hiuksista helpommin hallittavat ja rauhoittavan hiuspohjaa. Se soveltuu kaikille hiustyypeille ja erityisesti värjätyille hiuksille. Tuote sisältää mm. aloe veraa, lehtiuutetta, vihreää teetä ja quinoaa.


Tuuheuttava hoitoaine korjaa vaurioituneita hiuksia, kosteuttaa, ja ravitsee. Sen sisältämä vihreä tee ja sitruunaöljy antavat hiuksille volyymia poistamalla hiuksista ylimääräisen rasvan. Tämänkin mainitaan erikseen soveltuvan myös värjätyille hiuksille.

Ainakin yhdessä tämä kaksikko toimii erittäin hyvin. Shampoo vaahtoaa kevyesti, mutta riittävästi, niin että se on helppo levittää kauttaaltaan hiuspohjaan jättäen puhtaan tunteen. Yksi vaahdotuskerta on riittänyt pesemään hiukset hyvin. Shampoossa on erikoinen, vähän yrttinen ja makea tuoksu.

Hoitoaine tuoksuu miedosti eukalyptukselle ja laventelille, joita se sisältää. Koostumukseltaan se on sopivan notkeaa ja helppo levittää. Liian juoksevilla hoitoaineilla tuntuu olevan tapana valua pois, mutta tämä jää hiuksiin hyvin.

Tuotteiden käytön jälkeen hiukset ovat olleet siloiset ja helposti kammattavat. Ne tuntuvat hoidetuilta, mutta eivät raskailta. Suurin yllätys on ollut volyymi: hiukset ovat tuntuneet tuuheammilta jopa ilman föönausta, muotoilutuotteita tai muita tukikäsittelyjä. Illalla olen mennyt nukkumaan kosteilla hiuksilla, ja aamulla saanut kietaista ne harjaamisen jälkeen tuuhean näköiselle ponnarille. Tuuheus on juuri se, mitä kaikkien hiustenlähtöjen ja rakennevaurioiden jälkeen kaipaan.


Ulkoasultaan tuotteet ovat pelkistetyt ja elegantit, oikein loistavat Rahua-öljyn mukanaan tuomaa ylellisyyttä.

Parin viikon kokeilun jälkeen tuotteet tuntuvat varsin hyviltä ja omille, raidoitetuille, hiuksilleni juuri sopivilta. Annan luonnonkosmetiikalla mahdollisuuden loistaa myös hiustuotteissa. <3

Mielenkiinnosta ajattelin seurata hiuksiani tarkkaan ja kirjoitella lisää vielä muutaman testiviikon jälkeen.

Onko Rahua teille entuudestaan tuttu? Millaisia kokemuksia teiltä löytyy luonnonkosmetiikan hiustuotteista?

Tuotteet saatu Bangerheadilta. Sisältää mainoslinkkejä.

8 kommenttia:

  1. Ei ole tuttu, voisipa testata :)

    Frantsilan shampoo ja hoitoaine ovat nyt minun suosikkeja :) Finncolin shampoosta tykkäsin myös, hoitoaine jätti hiukset liian raskaiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, Frantsilaakin voisi joskus testata! Tuo taitaa olla se yleisin ongelma, että hiukset jäävät raskaan oloiseksi. :/ Rahuasta tuli kertaheitolla oma suosikki. Jännä seurailla, pitääkö teho tulevien viikkojen aikana. :)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä tuotteita! Ei ole entuudestaan tuttuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kauniit pakkaukset. <3 Pelkistetyt, mutta ylelliset.

      Poista
  3. Rahuan tuotteita olisi kiva testata, mutta ovat vähän tyyriitä makuuni. Kotimaisen Ole Hyvä-sarjan tuotteissa on mielestäni myös hyvin peseviä shampoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta, hinta on korkeampi, kuin monella muulla tuotteella. Se onkin tässä ainoa miinuspuoli. :D Noihin Ole Hyvä -tuotteisiinkin pitäisi joskus tutustua paremmin, kiitos vinkistä Maija! :)

      Poista
  4. Rahua on ihan uusi merkki mulle, en ole aiemmin kuullutkaan. Itse olen testannut luonnonkosmetiikasta ainoastaan Santen shampoota (hyvä tuoksu ja ainakin mun hiuksissa toimi hyvin). Blogissani on juttuakin ko. shampoosta.
    http://elinamaista.blogspot.fi/2016/06/luonnonkosmetiikkaa-testissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on joskus ollut Santen hoitoainetta ja se oli hyvä tuote. :) Tykkään myös tuoksuvista tuotteista, kunhan ainesosat ovat luonnollisia. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!