lauantai 20. elokuuta 2016

Naturado, luonnonkosmetiikan tuotesarja Ranskasta





Jo alkukesästä sain testattavaksi The Butik -verkkokaupasta ranskalaisen luonnonkosmetiikkamerkin Naturadon tuotteita. Naturado on sekä Cosmebio että Ecocert -sertifioitu tuotesarja (savijauheita lukuun ottamatta) ja itselleni tuore tuttavuus luonnonkosmetiikan mielenkiintoisesta maailmasta.




Saamistani tuotteista eniten käyttämäni on tähän mennessä ollut Naturado Misellivesi. Tuote on The Butikin verkkokaupassa saanut arvosteluissa täydet viisi pistettä -en lainkaan ihmettele miksi! Misellinveden avulla olen saanut puhdistettua ihon kokonaan meikistä tai vaihtoehtoisesti käyttänyt sitä kasvoveden tapaan viimeistelemään ihon puhdistuksen, sekä aamuisin ennen päivävoiteen levitystä. 100 ml pullo on myös sopivan kokoinen kuljettaa mukana ja se onkin toiminut luottotuottena kesän matkoilla.

Naturado Misellivesi sopii hyvin minunlaisilleni herkkäihoisille. Puhdistavan ominaisuuden lisäksi tuote kosteuttaa ja hyaluronihappo saa ihon tuntumaan kimmoisalta. Raikastuoksuinen misellivesi sisältää mm. ruusu- ja ruiskukkavesiä.




Kaikista saamistani tuotteista Karite perusvoide on ollut koko perheen tuote. Kuivaihoiselle lapselle se on toiminut hyvänä perusvoiteena kosteuttavien ja rauhoittavien ominaisuuksiensa ansiosta. Itse olen käyttänyt sitä yövoiteen tapaan, kun iho on kaivannut tuhdimpaa kosteutusta. Karitevoide on myös hyvä täsmätuote mm.kesän karhentamille käsille, kuiville kynsinauhoille ja hoitoa kaipaaville kantapäille.

Lapsen atopiaan taipuvalle iholle olen silloin tällöin karitevoihin sekoittanut vielä tilkan hoitavaa öljyä mukaan, jolloin voide on vieläkin kosteuttavampi, mutta helposti levittyvä ja imeytyvä (lapsen ihoa rasvatessa nopeus on valttia! ;)) Karite perusvoide on 100% luonnontuote ja sisältää kaakaovoita, sheavoita, viinirypälesiemenöljyä ja mustaherukanlehtiuutetta.




Paketin ehdottomasti jännittävin tuote on kuitenkin Valkoinen savijauhe, jota käytin nyt ensimäistä kertaa. Valkoinen savi sopii niin ihon, kuin hiusten ja hiuspohjankin hoitoon, erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Saven käyttökin on helppoa: 1 osa jauhetta sekoitetaan samaan määrän vettä ja annetaan tekeytyä viisi minuuttia. Tämän jälkeen seos levitetään halutulle alueelle ihoon tai hiuksiin ja annetaan vaikutta naamion tapaan 5-10 minuuttia.

Eräästä luonnonkosmetiikan kirjasta (postauksen teoksesta voi lukea täältä. ) löysin muutamia kasvonaamio-ohjeita, joissa valkoista savea oli käytetty yhdessä mm. ananaksen kanssa, joten tästäkin tuotteesta voi kehitellä erilaisia variaatioita. Savinaamion käytön jälkeen iho on tuntunut selvästi pehmeämmältä ja kimmoisalta. Hiukset puolestaan helpommin harjattavilta.





Ihonhoitotuotteiden lisäksi pääsin testaamaan myös värikosmetiikkaa: Naturadon BB-voidetta sävyä Rose sekä Sable. Sävytetyt kosteusvoiteet ovat varsin hoitavia ja ne sisältävät mm. hyaluronihappoa, jolla on ihoa kosteuttava ja kiinteyttävä anti age-vaikutus. Voide vaikuttaa hyvin juoksevalta, mutta levittyy kuitenkin iholle hyvin ja tasaisesti. Se myös häivyttää ihon pienet virheet ja hieman päivettyneelle kesäiholle on sopivan peittävä. Iho jää mattapintaiseksi, mutta luonnollisen heleäksi. Iho näyttää tasaiselta, muttei meikatulta.  Kumpikin sävyistä on sopinut omalle iholleni yllättävän hyvin, eikä Sävy Rose olekaan liian punertava, vaikka aluksi niin epäilin.




Vielä tämän postauksen kuvien ottamisen aikaan sää oli varsin kesäinen. Nyt on jo havaittavissa hienoisia syksyn merkkejä, mutta näissä hämärtyvissä illoissa ja kauniissa syysväreissä on sitä jotain. <3 Tervetuloa syksy.


Naturadon tuotteita voi ostaa suoraan maahantuojan verkkokaupasta tai valikoidulta jälleenmyyjältä.


Ovatko Naturadon tuotteet teille tuttuja entuudestaan?




Tuotteet saatu

8 kommenttia:

  1. Minun on pitänyt testata tuo misellivesi jo moneen kertaan, mutta aina joku muu on tullut väliin :D Ehkä seuraavaksi olisi jo sen vuoro ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpimästi suositella tuota misellivettä. :) Sillä irtoaa viimeisetkin meikin rippeet ja ihon jää erittäin miellyttävä tunne. Luonnonkosmetiikan varjopuolia on se, että mielenkiintoisia tuotteita on niin paljon, että kaikkia on mahdoton ehtiä testata! :D

      Poista
  2. Sarja on ihan outo itselle. Olen kyllä kiinnostunut kaikesta luonnonkosmetiikasta. Kokeilin Madaraa, mutta kasvovesi ei ollut riittävä omalle iholle. Hienoa, että luonnon omat jutut ovat suosittuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pätevää luonnonkosmetiikkaa on tänä päivänä markkinoilla niin paljon, että valinnanvaraa riittää. :) Kiva kuulla että olet kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, ja toivottavasti löydät juuri sinulle sopivat tuotteet. :)

      Poista
  3. Tämä sarja onkin mulle uusi tuttavuus vaikka rakastankin luonnonkosmea <3 Kiitti vinkistä :--)

    http://lauraheinikki.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkosmetiikka on tullut viime aikoina markkinoilla niin suuret määrät, etten ihmettele lainkaan, jos jokin jää huomaamatta. :) Ole hyvä, kiva jos postauksesta oli hyötyä. <3

      Poista
  4. Minullekkin sarja on uusi tuttavuus, mutta kiitos vinkistä.
    Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ja oikein ihanaa tätä viikkoa myös sinulle. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!