torstai 8. kesäkuuta 2017

DIY: Makeat jugurttijäätelöt



Kesäaikaan meillä kulutetaan jäätelöä, satoi tai paistoi. No paisteella vielä enemmän, mutta kehno keli ei ole mitenkään estänyt jäätelönsyöntiämme. ;)

Itse tehdyt jäätelöt ovat myös kuuluneet herkkuvalikoimaamme jo pidemmän aikaan. Helpoimmillaan jäätelönä menee vaikka jäädytetty tuoremehu, mutta viime aikoina olen innostunut kokeilemaan muunlaisiakin juttuja. Tällä viikolla pakastimesta on löytynyt jugurttipohjaisia jäätelöitä, jotka saivat raikkaita aromeja mm. puolukoista ja hunajasta. Osan jugurttiseoksesta laitoin sydämen muotoisiin jääpalamuotteihin: sydämenmuotoiset herkkupalat iltapuuron päällä tekevät ruokailusta astetta mielenkiintoisempaa.




Tarkkoja mittoja en tullut ottaneeksi ylös, mutta tässä ainekin ainesosat maukkaisiin jugurttijäätelöihin:

Vaniljajugurttia
Maitoa
Pakastettuja banaaniviipaleita
Puolukoita
Hunajaa

Kaikki ainesosat blenderillä/sauvasekoittimilla tasaiseksi seokseksi, jonka jälkeen se annostellaan muotteihin. Seoksen jäätyminen vie nelisen tuntia.



16 kommenttia:

  1. Ihana ohje ja varmastikin normi jätskiä hieman terveellisempi. Itse tehtiin viime kesänä paljonkin itse jätskiä mutta siinä oli kalorit pahasti kohillaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tosiaan saa aikaan halutessaan ties millaisia terveyspommeja, menee ihan välipalastakin. :) Pitäähän kesällä kaloreitakin tankata. :D

      Poista
  2. Ehdottomasti pakko tehdä tyttöjen kanssa, tykkäävät säätää kaikenlaista tälläistä. :) Hih kuopus juuri teki "limaa", ei syötävää tällä kertaa, meikinpuhdistusaineesta, liimasta ja sampoosta ja kai siihen jotain muutakin tuli, hih. Aikamoinen sotku.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä onkin kivoja, kun saa itse valita mieleiset raaka-aineet. :) Olen nähnyt blogeissa ja muualla somessa tuota itse tehtyä limaa. Näytti melkoisen hurjalta, mutta lapsista ihan varmasti hauskaa. :D

      Poista
  3. Kesän herkkuja!
    Minä olen innosttunut hedelmäjäistä!
    Vain hedelmiä muottiin ja pakkaseen! (Blogissa viikon varrella yksi postaus niistä.)

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo hedelmäjäätkin on todella hyviä ja niistä saa niin kauniitakin hedelmäpalojen ansiosta. <3 Pitääkin käydä lukemassa tuo sinun postaus. :)

      Poista
  4. Tosi kiva vinkki! Me ollaan kans vasta ostettu nuo mehujäämuotit! Täytyisi kehitellä molemmille tytöille sopiva maidoton versio. Ihastelin niin sun otsikkokuvaa, aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa! Nuo terveellisemmät mehujäät on niin käteviä, kun menevät välipalanakin. :) Joskus olen käyttänyt kookosmaitoakin tai hedelmäsosetta, niin saa helposti maidotonta.

      Poista
  5. Ihana ohje, tää menee testiin joku hellepäivä, jos sellaisia saataisiin tännekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä hellepäiviä odotellaan taas täälläkin, nyt näyttää ihan joltain muulta! :D

      Poista
  6. Joo nämä! Vastaavia joskus väkerrellyt ja on hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niin ihania! Kummasti hupenee meilläkin marjat pakkasesta. :)

      Poista
  7. Meillä myös kuluu paljon jäätelöä kesällä :) Vasta ihan viime aikoina olen löytänyt jäätelön itsetekemisen ilon :) Kiitti kivasta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Näitä on tosi hauska tehdä ja uusien makuyhdistelmien testailu on suorastaan hauskaa. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!