sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ystävämyynti: Muotia edullisesti!



Lasten vaatteiden maailmasta on ihan kiva välillä kurkata, miltä se aikuisten muoti näyttikään. Vaikka oma vaatteiden tarve ei aina ole ihan niin akuutti kuin kasvavalla lapsella, on itseäkin ihan kiva muistaa välillä.  House of Brandonilla on juuri alkamassa Ystävämyynti, jonka valikoimaa olen itsekin suunnitellut hyödyntäväni.

Ystävämyynnissä on satoja tuotteita alennetuin hinnoin, mukaan lukien tämän syksyn uutuuksia. Kävin jo alkuviikosta läpi koko House of Brandonin valikoimaa, poimien sieltä oman maun mukaisia tuotteita. Ystävämyynti on käynnissä 4.9.-11.9.2016.


Talvitakkitilanteeni on aika kehno. Villakangastakkia ja untavatakkia löytyy, mutta se talvisin eniten käytetty, eli kunnollinen toppatakki uupuu. Ihastuin heti Vero Modan kullankeltaiseen parkaan , joka olisi ihana piristys muuten niin tummanpuhuvien talvivaatteideni joukossa.




Vaikka sitä villakangastakki en nyt ihan välttämättä uutta tarvitsekaan, on alla olevassa Vero Modan takissa aivan ihana leikkaus ja huppu! Huppu on minulle takeissa se jokin juttu.




Nyt alkusyksystä on kiva pukeutua suuriin huiveihin ja viittoihin, kun keli viilenee, mutta paksumpi takki ei vielä ole välttämätön.  Mitä pidätte tästä musta-harmaasta ponhosta tai Vilan vaaleanharmaasta huivista? Vero Modan mallistosta löytyy myös kiva viitamainen neuletakki.






Syksyyn kuulee ehdottomasti myös neuleet, kuten Desigualin perhosneule, postauksen alun kullankeltaiseen takkiin mätsäävä Vilan keltainen neule ja Espritin raitaneule.









House of Brandonilla on muuten todella nopea toimitus. Omat tilaukseni ovat saapuneet aina lähimpään noutopisteeseen parin päivän sisällä tilauksesta.

Syksy on ihanaa aikaa ja murretut sekä tummemmat sävyt alkavat taas kesän jälkeen kiehtoa ihan erilailla. Vaikka rakastan kesää ja kaikkia muitakin vuodenaikoja, on syksyssä aina jokin uuden alun tunne. Itsellenikin tämä syksy on aivan erityinen, koska suuret muutoksen tuulet puhaltavat ja ollaan oltu kysymysten äärellä.

Tämän postauksen julkaisuhetkellä vietän muuten minilomaa kahden timanttisen ystäväni kanssa. Tätä reissua on niin odotettu, suunniteltu ja mutkien kautta päästy jopa toteuttamaan, että kerron siitä ehdottomasti blogissanikin lisää. Mukavaa sunnuntaita. <3

Sisältää mainoslinkkejä

2 kommenttia:

  1. Tuo Vilan vaaleanharmaa huivi on ihana! Kivoja vinkkejä olet tähän koonnut muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huivi on kyllä niiiin pehmeän ja lämpöisen näköinen! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!