maanantai 10. lokakuuta 2016

Syksyni mun





Ihan meidän nurkilla, lyhyen kävelymatkan päässä, on pikkuinen metsikkö, minne silloin tällöin teemme retkiä. Mukaan tarvitaan vain eväät ja kamera. Kamera, koska luonto pullistelee niitä ihania värejä. On mahdottomuus malttaa olla kuvaamatta.




Joskus mukaan otetaan myös pieni kori. Kori on paikka aarteille, joita myös tarttuu mukaan: kivan näköisiä käpyjä, syksyn lehtiä tai vaikka jännän muotoisia kiviä. Nyt korissa matkusti retkelle mukaan päässyt nalle. Aika kätevää.


Ja ne eväät. Ne ovat tärkeät. Jotain mystistä niille eväille muuten matkan varrella tapahtuu: samat voileivät eivät hetkeä aiemmin maistu kotona keittiön pöydän äärellä, mutta kun päästään luontoon, niiden perään kysellään. ;)






Puista on pudonnut hurjasti lehtiä. Ne rahisevat kivasti jalan alla. Onton kannon sisään on luonto rakentanut kauniin taideteoksen. Pidämme ruokatauon kaatuneen puun päällä istuen.




Syysaurinko saa luonnon hehkumaan kultaisena. Ajatuksissani matkaan tulevaan talveen ja ikävöin tätä syksyä valmiiksi.



13 kommenttia:

  1. Meidän lähellä on myös puistoa,mutta harvoin tulee siellä käytyä lenkillä.Talvella siinä on sit ladut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, haaveilen nimittäin siitä, että tässä meidän kulmilla olisi kunnon ladut. <3 Taitaa jäädä haaveeksi se, mutta onneksi on edes metsikköä. :)

      Poista
  2. Meidän lähellä on myös puistoa,mutta harvoin tulee siellä käytyä lenkillä.Talvella siinä on sit ladut.

    VastaaPoista
  3. Ruoka vaan on parempaa ulkona :). Luonto on nyt kyllä ihan parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. :) Luonto on niin kaunis nyt. Usein iltaisinkin lähdetään vielä ulos, vaikka hämärtää. Kirpeä syysilma on niin ihana. <3

      Poista
  4. Miten ihanan näköistä, kun maa on keltaisena lehdistä ♡ Tänä syksynä on kyl ollut upea ruska ja musta tuntuu, ettei lehdet ole ikinä olleet näin keltaisia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että nyt on jotenkin poikkeuksellisen voimakas ruska, kun värejä on kaikkialla. <3 Värien ansiosta ulkonakin viihtyy paremmin. :)

      Poista
  5. Miten ihanan näköistä, kun maa on keltaisena lehdistä ♡ Tänä syksynä on kyl ollut upea ruska ja musta tuntuu, ettei lehdet ole ikinä olleet näin keltaisia =)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Nyt on kyllä todella kaunista metsässä!

    VastaaPoista
  7. Se on jännä juttu kuinka paljon paremmalta ruoka maistuu ulkona. Ihan mälsää, että grillauskelit ovat taas muutamaksi kuukaudeksi mennyttä. Mutta siellä jossain se kesän eka grillipihvi odottaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla retkellä juuri pohdinkin, että mitä ihmettä me tehdään ja miten syödään, kun talvi taas tulee. :D Pitänee totutella sisätiloihin ja antaa ajatusten kiitää siihen kevään ekaan grillaukseen. :D

      Poista
  8. It must be cold if mittens were involved. Happy Fall!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!