perjantai 10. lokakuuta 2014

Kahviaddikti (Ja ihana mokkapalojen ohje)

Olen kahvi-ihminen. Aamut tarvitsevat käyntiin lähteäkseen aamukahvin. Päivän mittaan juon kahvia yleensä kolme kuppia, toisinaan neljännenkin. Joskus iltakahvin sijaan nautin iltateen. Välillä olen ollut enemmänkin tee-ihminen, tai ainakin yrittänyt opetella sellaiseksi, mutta nyt taas kahvi maistuu enemmän.
Kahvini nautin maidon kera ja yleensä kahvihetki kaipaa jotain pientä purtavaa, kuten keksin. Maanantaiaamut aloitan nauttimalla jonkin erikoisemman kahvin. Tämän tradition kehitin siksi, etteivät maanantait tuntuisi aina niin... no, maanantailta.


Kahvista tulikin mieleen, että voisin viikonlopun aikana leipoa mokkapaloja. Ainakin mulle mokkapalat maistuu aina. Koristeiden kanssa on myös kiva leikitellä. Leikkaan mokkapalat aina valmiiksi annospaloiksi, vähän kuin vaatimattomat leivokset. ;) Juhlia valmistellessa pohjan voi tehdä etukäteen pakastimeen ja kuorrutuksen sitten juhlapäivänä. Mokkapaloja meillä tarjoiltiin viimeksi tyttären 1-vuotispäivillä.


Tässä on minun suosikkiresepti mokkapaloihin:

Mokkapalat

5 dl leivinjauhetta
4 kanan munaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
200 g voisulaa
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 vanilliinisokeria

Sulata rasva. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Mittaa kuivat aineet ja yhdistä keskenään. Lisää kylmä maito voisulaan. Sekoita muna-sokerivaahtoon voi-maitoseos. Lisää vielä kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi.
Kaada leivinpaperille uunipellille. Kypsennä 15 minuuttia 200 asteessa. Jäähdytä ennen kuorruttamista.

Kuorrute
1 pkt tomusokeria
50 g voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Sulata voi kattilassa. Lisää sekaan kahvi. Siivilöi muut aineet seokseen. Sekoita, kunnes kuorrute on tasaista. Levitä pohjan päälle ja koristele.


Kahvista vielä sellaista, että käytetyt purut voi käyttää kuorinta-aineena. Koko vartalolle, ja kasvoille vaikka hunajan kanssa, jotta koostumus pehmenee. Kuorinnan jälkeen iho on ihan samettisen pehmeä ja kirkas. 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!