keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Detox-päivä nro 1

Eilen jo kirjoittelin ryhtyväni detox-kuurille. Haaveena päästä ylimääräisistä kuona-aineista eroon. Tänään sitten aloittelin kevyesti, ilman suurta radikaalia harppausta.
 
Aamu alkoi tuttuun tapaan puolella litralla vettä. Toisen puoli litraa hörpin aamutoimia tehdessä ennen aamiaista. Aamukahvin nautin, ja jopa päiväkahvinkin. Seuraavat kaksi kupillista korvasin puhdistavalla yrttiteellä, joka pitkästä aikaa maistukin hyvälle.


Vaikka en olekaan mikään aamulenkkeilijä (aamu-ulkoilija ja -puistoilija sen sijaan olen), ikkunasta pilkistävä auringon paiste ja raikkaat titityy-sirkutukset saivat kiskaisemaan lenkkarit jalkaan jo melkein aamiaispöydässä. Pakkasin tyttären rattaisiin ja into, sekä trikoot, pinkeänä läksimme matkaan.
 
Tarkoitus oli hölkkäillä puolisen tuntia ennen lounasta. Ja mitä vielä... Kadut olivat ihan peilijäässä! Eikä hiekoitusta mailla halmeilla! Lenkkeily menikin niin jännittäväksi, että jo parin korttelin jälkeen palasimme takaisin. Tosin siihen pariin kortteliin saimme käytettyä aikaa 25 minuuttia. Happihyppely tuli siis tehtyä, ja pisteet kovasta yrityksestä -eikös vaan? :)



Lounaan nautin tavallista runsaamman salaatin kera (josta tytär selkäni kääntäessäni napsi kaikki paprikat) ja päiväkahvilla rouskutin keksin sijaan porkkanan. Kasviksia olen siis lisännyt jokaiselle viidelle aterialle.
 
Vettä olen juonut päivän mittaan nelisen litraa. Yrttiteetä join yhteensä puoli litraa. Pienin askelin edetään, lisäten jotain juttuja joka päivään. Huomenna meillä suristellaan blenderillä ja aloitetaan viikonloppu terveellisellä smoothiella.


 

6 kommenttia:

  1. kuulosta oikein hyvältä! Mitä yrttiteettä käyttät ja mistä sen ostat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on muutama ulkomailta ostettu detox-tee sekä vihreää teetä. Detox-teetä on ainakin luontaistuotekaupoissa ja Ekolossa. :)

      Poista
  2. Mä vetäsin viime kesänä Detox-kuurin ja se todellakin auttoi, tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Mukava kuulla positiivisia kokemuksia! Se tsemppaa itseäkin jatkamaan. :)

      Poista
  3. Tätä täytyy itsekin kyllä testata :) Tuntuu mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mukava juttu ja aika nopeasti huomaa, että olo on parempi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!