keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Liebster Award vol. 3


Sain mukavan haasteen Voikulta Rapatessa roiskuu -blogista: Liebster Award! Osallistun haasteeseen kolmannen kerran, ja ihan yhtä mielelläni kuin aiemminkin. Kiitos vielä Voikulle kunniasta tulla haastetuksi! Pari Liebster Awardia on luonnoksissa työn alla, joten jatkoa piisaa. ;)

Mistä tässä on oikein kysymys? Liebster Award -haasteessahan on kysymys siitä, että haasteessa on 11 kysymystä, joihin vastataan ja sitten keksitään uudet 11 kysymystä ja haastetaan taas mukaan 11 bloggaajaa. Tässä vielä helpot ohjeet haasteeseen.
  1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
  2. Vastaa sinulle annettuihin 11:sta kysymykseen.
  3. Nimeä ja linkitä seuraavat 11 Liebster Award -tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
  4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.


Tässä Voikulta saamani kysymykset ja vastaukset niihin:

1. Miten päädyit pitämään käsityöblogia?
Kuiskauksia-blogihan on alkujaan diy-blogi: halusin talteen kuvia ja ohjeita itse tekemistä töistäni. Vähän niin kuin muistikirjana itselle. Sittemmin aihepiiri on laajentunut ja monta muuta juttua käsitöiden lisäksi tullut mukaan.

2. Mikä blogissasi on parasta?
Lukijat, kommentit ja blogikaverit ovat ehdottomasti tämän harrastuksen parasta antia! <3

3. Mainitse kolme kaikkien aikojen suosikkiblogiasi.
Nyt on vaikea, ei millään voi valita vain! Blogilistaltani löytyy niin monta upeaa blogia, jotka kaikki ovat mainitsemisen arvoisia.

4. Mikä saa sinut liittymään blogin lukijaksi?
Ensimmäisenä kiinnitän huomion blogin aihepiiriin. Osaa blogeista seurailen taidokkaan tekstin tai koskettavien aihealueiden vuoksi, osaa taas lueskelen inspiroivien ja kauniiden kuvien takia. Luen myös blogeja, joista koen saavani jonkinlaista hyötyä: vinkkejä hyvinvointiin, uusia reseptejä tai käsityöohjeita. Kokonaisuus ratkaisee aina.

5. Mitä käsityöt merkitsevät sinulle?
Käsityöt ovat tärkeä harrastus, johon ei tällä hetkellä ikävä kyllä löydy niin paljon aikaa, kuin haluaisin. Käsitöiden tekeminen on myös terapeuttista puuhaa: keskittyessä aika ja paikka unohtuvat täysin. Valmiit työt tuottavat mielihyvää. On käsitöillä myös tärkeä osa kulttuurissa ja historiassa.

6. Mikä oli ensimmäinen käsityö, jonka teit?
Opin aika pienenä virkkaamaan, ja ketjusilmukkaa syntyi ripeään tahtiin. Tein myös pienille nukeille vaatteita liimaamalla tekstiilit saumoista yhteen, kun ompelukoneen käyttö ei vielä luonnistunut. :)

7. Miten valitset aloitettavan käsityön? Mitkä asiat silloin painavat eniten?
Tällä hetkellä vaikuttaa työn helppousaste, en voisi kuvitella aloittavani mitään kovin haasteellista tai monimutkaista työtä. Osansa on myös sillä, löytyykö tarvittavat tarvikkeet valmiiksi kotoa, vai onko tiedossa kauppareissu.

8. Käsityösi, joka ei mennyt niin kuin Strömsössä?
Näitähän riittää, vaikka näyttelyksi asti. :D Ainakin lapaset, mihin unohdin tehdä peukalon ovat aikamoinen taidonnäyte. (Olisiko kannattanut keskittyä enemmän neulomiseen, kuin Wallanderiin...)

9. Mikä on isoin projekti, jonka olet tehnyt?
Olen pienten väkerrysten ystävä, mutta muutamat haasteellisesta langasta ja mallista neulotut suuret huivit ovat olivat aika isotöisiä.

10. Mikä on sellainen käsityö, jonka aloittamisesta olet haaveillut pitkään?
Jo pitkään olen haaveillut pyöreästä, virkatusta matosta keinutuolin alle. Tämän aloittamisessa on kyse vain omasta saamattomuudesta.

11. Minkä taidon käsitöissä haluaisit vielä oppia ja miksi?
Haluaisin oppia ompelemaan! Perusasiat sen suhteen ovat kyllä tiedossa, mutta haluaisin oppia ompelemaan vaikka yksinkertaisia lastenvaatteita.



Sitten päästäänkin minun laatimiini kysymyksiin:

1. Mainitse kolme positiivista asiaa tästä päivästä.
2. Mikä on lempiruokasi?
3. Oletko innokas kokki, vai aiheuttaako ruoanlaitto harmaita hiuksia?
4. Kuinka paljon aikaa käytät blogin parissa?
5. Mikä sai sinut bloggaamaan?
6. Mukavinta syksyssä?
7. Kumpi on tärkeämpää seuraamissasi blogeissa: hyvät kuvat vai laadukas teksti? Jos saisi valita vain toisen. :)
8. Mikä on tärkein vinkkisi aloittelevalle bloggaajalle?
9. Aloititko tänä syksynä uutta harrastusta, tai tartuitko johonkin muuhun uuteen haasteeseen?
10. Onko sinulla bloggaamisen suhteen tavoitteita, vai haluatko pitää sen kepeänä harrastuksena?
11. Koska tavoitteita ja unelmia pitää aina olla, kerro niistä yksi jo toteutunut.



Haastan mukaan seuraavat mielenkiintoiset blogit:
Napsahduksia
Kädenjälkiä sydämessä
Poikasten kanssa
Weekend chic
Ave Katriina
Ruusumäki
Punatukka ja kaksi karhua

Olen osallistunut samaiseen haasteeseen niin monesti, että aika moni seuraamani blogikin on jo haastettu mukaan. Tällä kertaa haaste lähtee siis seitsemälle bloggaajalle. :)




 

10 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta <3 Minäkin oon tämän jo pari kertaa tehnyt mutta sullä oli niin kivoja kysymyksiä että lupaan toteuttaa jossain vaiheessa :D

    VastaaPoista
  2. Oi miten jännää, tämä on mun eka liebster-haaste! Kiitos haastamisesta! :) Lupaan vastata kysymyksiin vielä tämän viikon aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun lähdit mukaan Ave! Ja mukavaa, kun sain olla ensimmäinen haastaja! Jään odottelemaan postaustasi. :)

      Poista
  3. Mukava haaste joka tupsahtelee blogeissa vähän väliä ❤️ Mukavia vastauksia sinulla :) Leppoisaa loppuviikkoa ❤️

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Vastailen kivoihin kysymyksiisi ennättäessäni ❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!