sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sadonkorjuuta: Basilikapasta


Älypuutarhani kasvatuksessa ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että on ollut ensimmäisen sadonkorjuun aika. Kun oli aika siirtää valohattua ylemmäs, korkeimpaan kohtaan, pisimmät basilikat tuntuivat kasvavan melkeinpä silmissä. Tämä vaihe saavutettiin aikalailla kuukauden päästä siitä, kun asensin Plantuin ja kapselit kasvamaan. Kasvuvauhdin kiihtyessä yrtit tarvitsivat myös lisää vettä, ja älypuutarha ilmoitti itse vedentarpeestaan.
Sitten oli aika latvoa yrttejä näiden ohjeiden mukaisesti. Latvomisen merkitys yrttien kasvatuksesta helposti unohtuu, vaikka ilman latvomista kasvatus epäonnistuu ja sadon saanti tyrehtyy.

 
Ensimmäisessä saaliissa olikin ihan reippaasti kaikkea neljää basilikalajiketta. Aluksi pidin pienen basilika tasting -tyyppisen hetken itseni seurassa. Oli hauska makustella ja etsiä yrteistä eri vivahteita.
 

 
Tuoreen basilikan, tomaatin ja juuston combo on omille makuhermoilleni suurta nautintoa ja ajattelin testata pestotyylistä pastakastiketta itse valmistettuna. Ohje saattaa näyttää työläältä, mutta todellisuudessa kastike valmistuu sillä välin, kun spagetti kypsyy.
 
 
Tomaattinen basilikapasta
 
1 dl raastettua parmesaania
Minitomaatteja
 
1 dl oliiviöljyä
nippu basilikaa
2 rkl auringonkukan siemeniä
2 valkosipulin kynttä pilkottuna
ripaus suolaa
loraus sitruunamehua
 
2 rkl kiehuvaa vettä
2 rkl voita
 
Mittaa tehosekoittimeen oliiviöljy, basilika, auringonkukan siemenet, valkosipulin kynnet, suola ja sitruunamehu. Soseuta.
 
Sekoita keskenään kiehuva vesi ja voi. Lisää kastikkeeseen.
 
Lisää juustoraaste valutettuun pastaan ja sekoita varovasti. Lisää myös basilikakastike ja minitomaatit. Annoksen kruunaa tuore, puristettu sitruuna.
 


 

Plantuin omille sivuille pääset TÄSTÄ.

8 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä herkulliselta! Tuli ihan nälkä, kun kuvia katsoi ;D Pasta on yksi mun suosikkiruuista. Menee kyllä tämäkin resepti kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän postaus toimi juuri niin kuin pitikin! :D Minäkin rakastan pastaa ja onneksi erilaiset kastikkeet on myös helppo valmistaa. :)

      Poista
  2. Nam miten herkullisen näköistä pastaa :) Tuo tuore basilika maistuu ja tuoksuu todella ihanalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä nämä basilikat korvaa tällä hetkellä myös viherkasvit keittiössä. :)

      Poista
  3. No mutta suuri nami ja hyvin sulla nuo yrtit rönsyää. <3 Ihana näky <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä toden totta rönsyää! Ollaan päästy nauttimaan tuoretta basilikaa joka päivä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!