perjantai 22. tammikuuta 2016

Ihonhoitorutiinien päivitystä

 
 
Viime aikoina on tullut laiminlyötyä ihonhoitoa niin, että ihan hävettää. Putsannut ja kosteuttanut kyllä olen, mutta skipannut usein tiettyjä vaiheita. Kuten kasvoveden, seerumit ja silmänympärysvoiteen. Naamiot ja kuorinta ovat olleet myös aikalailla unohdettujen rutiinien kärkikastia. Puolikunnossa, nuhaisena ja nenä punaisena ihonhoito tuntui niin turhalta, mutta nyt uudet tuulet saavat puhaltaa!  Laveran maahantuoja nimittäin ilahdutti uudistuneilla ihonhoitotuotteillaan, jonka myötä rutiinit ja ihonhoito ovat taas alkaneet maistumaan -onneksi!
 
 
Laveran Gentle Cleansing Milk -puhdistusmaito soveltuu nimensä mukaisesti herkälle ja kuivuuteen taipuvalle iholle. Tuote on hellävarainen, mutta poistaa kuitenkin meikin tehokkaasti. Luomumalvan ja luomumanteliöljyn ansiosta puhdistusmaito samalla hoitaa ja rauhoittaa ihoa. Herkällä ja pintakuivalla iholla ainakin toimiva tuote: puhdistaa meikin ilman ärsytystä ja on sopivan mieto.
 
laveran Gentle Facial Toner -Kasvovesi on suunniteltu normaalille ja kuivalle iholle, josta omani edustaa eritoten jälkimmäistä. Tämä misellaarivesi toimii ihonpuhdistuksen viimeistelijänä ja tasapainottaa ihoa, sekä valmistaa ihon kosteusvoiteelle. Yksi syy kasvoveden käytön vähentämiseen on ollut käyttämäni konjac-sieni, jolla ajattelin korvaavani kasvoveden.
 
Tekemäni testi kuitenkin osoitti, että kasvoveden käyttö kannattaa: puhdistusemulsion, huuhtelun ja konjacsienen käytön jälkeen kasvovedellä kostutettuun pumpuliin jäi vielä jäämiä meikistä. Mainittakon vielä yksi tärkeä seikka, minkäolen viime aikoina ihonhoidosta oppinut: kasvovesi toimii ihonkosteuttajana puhdistamisen lisäksi. Misellaarivesi onkin nyt vakiotuote aamu- ja iltarutiineissani, ja käytön jälkeen iho tuntuu puhtaalta ja raikkaalta, mutta ei kiristä. Kasvovedessä on mieto ja raikas tuoksu, samoin kuin puhdistusmaidossa.
 
 
Vaikka ihoni onkin herkkä ja kuivuuteen taipuva, kerää se silti epäpuhtauksia. Osan  näppylöistä, uskon olevan hormonaalisia. Kosteuttavien ja ravitsevien kasvonaamioiden lisäksi olen silloin tällöin käyttänyt jotain puhdistavaa naamiota raikastaakseni ihoa. Laveran monitoimi puhdistusaineella onkin monta eri käyttötapaa: puhdistusvoiteena, kuorintana ja naamiona.
 
 
Tuotteen kerrotaan syväpuhdistavan, taistelevan epäpuhtauksia vastaan, tasapainottavan ihon talituotantoa ja vähentävän ihon rasvaisuutta. Omassa käytössä naamio toimii puhtaasti naamion lailla: taputtelen sitä kostelle ja puhdistetulle iholle, annan vaikuttaa ja huuhtelen pois. Naamio on koostumukseltaan hyvä levittää: sen saa tasaisesti iholle ilman hankaamista ja pysyy kostean tuntuisena koko vaikutusajan. Jollain naamioilla on nimittäin ikävä ominaisuus kuivua iholle, joka saa aikaan kiristävän tunteen.  
 
Luomupiparminttu tuntuu iholla raikkaalta, kivan kirpeältä ja puhdistavalta. Piparminttu-uutteella on myös antibakteerinen vaikutus: puhdistaa, kirkastaa ja ehkäisee epäpuhtauksien syntymistä. Käytön jälkeen iho on kirkkaampi ja puhtaamman tuntuinen. Naamion täydentää vielä viimeistely kasvovedellä, seerumilla ja kosteusvoiteella. Aamulla iho on mukavan pehmeä.
 
Onko teillä kokemusta kyseisistä tuotteista? Laveran kosmetiikkaa myy ainakin luonnonkosmetiikan verkkokauppa Biodelly.
 
 
 
 
 

Tuotteet on saatu Laveran maahantuojalta. Postaus sisältää affiliate-linkkejä.




 

10 kommenttia:

  1. Vitsit, mun on jo pitkään ollut tarkoituksena kokeilla Laveran tuotteita mutta jotenkin se aina unohtuu kun on kiireessä ostamassa niitä vanhoja tuttuja tuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella Laveraa. :) Itse aloitin luonnonkosmetiikkaan tutustumiseni tämän tuotemerkin kautta, ja sille tielle jäin. Nykyään sitä on myös helposti saatavilla. Taitaa löytyä ihan Prismastakin. :)

      Poista
  2. Lavera on ihana, erityisesti kroppavoiteet. Täällä menisi luomet ihan haavoille, jos en käyttäyisi silmänympärysvoidetta, atooppisen ihon kiroja. Kivaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös tykkään! Kasvojenhoitotuotteiden lisäksi käsivoiteet ja suihkusaippuat on ollut kovassa käytössä. Atooppinen iho on tympeä, kun se reagoi pieneenkin kelin vaihteluun. :/ Mukavaa viikonloppua Tiia!

      Poista
  3. Onko tuo Laveran kasvovesi nyt kasvovesi miselliveden ominaisuuksilla vai toimittaako se miselliveden virkaa? :D Mulla on ollut tuo vanhempi versio puhdistusmaidosta ja tykkäsin siitä -alkoholi tosin haisi vähän turhan voimakkaasti. Tosin minusta puhdistutuotteissa pumppupullo olisi kätevämpi käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole testannut tuota aiempaa versiota puhdistusmaidosta, mutta tämä nyt käytössä oleva tuoksuu miedolle ja miellyttävälle. Itsekään en en oikein välitä, jos joku tietty ainesosa tuoksuu liian pistävästi.
      Tuo laveran misellaarivesi on mielestäni lähinnä kasvovesi, jossa on hieman voimakkaammin puhdistavia ainesosia. :) Laitan vielä linkin tähän laveran tuoteselostukseen, siellä asia tulee ehkä ilmi selkeämmin. :)

      http://lavera.fi/product/lavera-gentle-facial-tonic-kasvovesi-normaalille-ja-kuivalle-iholle

      Poista
  4. Mäkin vähän ihmettelen tuota kasvovettä, koska en ole tajunnut että onko se sittenkin misellivesi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvovetenä se minulla ainakin on toiminut. Ja tuotteesta tosiaan käytetään kumpaakin nimitystä. :)

      http://lavera.fi/product/lavera-gentle-facial-tonic-kasvovesi-normaalille-ja-kuivalle-iholle

      Poista
  5. Tää sun postaus tuli kuin tilauskesta! Just kärvistelin kasvojen ihon kanssa, kun oma kasvojenpesuaine on tällä hetkellä aivan liian vahvaa ja taas meillä oleva kuorinta-aine aivan liian rasvainen! Tuo 3in1 tulee testiin heti kunhan vain saan sen käsiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postauksesta oli hyötyä! Hyvinvoinnin Tavaratalossa näytti muuten olevan laveran tuotteita hyvässä tarjouksessa -ainakin myös osa näistä. Liian vahvat puhdistusaineet jättää ihon yleensä kireän tuntuiseksi, ja liian miedot taas ei puhdista. Sopivan tuotteen löytyminen on joskus aika haasteellista... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!