maanantai 25. tammikuuta 2016

Proteiinisämpylät soijajauhoista


Viime perjantaina oli vielä kunnon pakkaspäivä. Viikonlopun kunniaksi suuntasimme paikalliseen kylpylään jo aamupäivästä. Kuvittelin ajankohdan olevan rauhallinen, mutta osuimmekin paikalle kuumimpaan vesijumppa-aikaan.  Onni onnettomuudessa: suurin allas oli täynnä vesiliikunnan harrastajia, mutta lasten altaassa ja poreissa oli hyvin tilaa. Olin laatinut kunnianhimoisen suunnitelman uivani isossa altaassa ihan kuntoilumielessä, mutta tämän ajatuksen kariuduttua olin sisimmässäni salaa tyytyväinen: nyt joutui pulikoiman rennosti. Joten todellakin onni onnettomuudessa. :D

Nämä uintireissut ovat muutenkin sellaisia, mistä nyt vasta olen alkanut/ opetellut pitämään. Osaan tietenkin uida ja pidän uimataitoa erittäin tärkeänä. Kouluajalta muistan vain sen, kuinka hytisin altaassa kylmästä ja päällimmäinen ajatus oli päästä saunaan lämmittelemään. Aikuisiällä olen harrastanut uimista jonkin verran, koska onhan se hyvää liikuntaa koko keholle.
 
Missään vauvauinnissa emme käyneet, vaikka tuntuikin että ihan kaikkien pitää sitä harrastaa. Lapsella oli niin myöhäinen rytmi, ettemme viikonloppu-uinneista löytäneet sopivaa aikaa, enkä kyllä itsekään tuntenut mitään vetoa uimahommiin niin varhaisessa vaiheessa. Ja tuskinpa olisin ollut altaassa ihan terävimmilläni valvottuani pienen yökyöpelin kanssa pikkutunneille. Onneksi lapset luontaisesti nauttivat vedestä ja nyt oma 2-vuotias on uimareissuilla onnensa kukkuloilla.
 
Uintireissun jälkeen oli mielessä luonnollisesti ruoka. Halusin käyttää jo jonkin aikaa avattuna olleen soijajauhon. Googlettelemalla löytyi soijajauhosämpylät, joista muutamaa reseptiä muokkaamalla toteutin omani. Tai oikeammin ihan tavalliset sämpylät, joista korvasin osan vehnäjauhoja soijajauholla ja lese-siemensekoituksella. Soijajauhon ansiosta näistä sämpylöistä löytyy myös  proteiinia.
 
 
Koostumukseltaan sämpylät olivat hyvin pehmeitä. Maultaan myös erilaisia, kuin tavalliset vehnäsämpylät, koska soijan maku kuitenkin on jauhoksi aika voimakas. Makua taittamaan lisäsin taikinaan kuivattua rosmariiniä, ja onkin makukysymys, käyttääkö sitä vai ei.
 

Proteiinisämpylät

 
3 dl kädenlämpöistä että
4 dl vehnäjauhoja
2 dl soijajauhoja
1 dl leseitä/ siemeniä
1 pussi kuivahiiva
1 tl suolaa
3 rkl siirappia
1 rkl kuivattua rosmariinia
 
Sekoita kuivat aineet keskenään. Alusta mukaan vesi. Sen jälkeen siirappi. Kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa 20 minuuttia. Muotoile sämpylöiksi. (Itse leivon pötkön, josta leikkasin yhdeksän saman kokoista palaa.) Kohota vielä hetki leivinpaperin päällä. Paista 200 asteessa uunin keskitasossa noin 10 minuuttia.
 
 
Käytättekö yleensä soijajauhoa ruoanlaitossa tai leivonnassa? Soijajauho on siitä kätevä aine, että sillä voi mm. korvata kananmunan ja valmistaa "maidon", jos tavallinen päässyt loppumaan. Se sopii myös suurusteeksi keittoihin ja kastikkeisiin. Jauheesta tehtynä soijamaito on huomattavasti edullisempaa, kuin kaupan valmiit soijamaidot. Vuosia sitten viettäessäni vegaanimpaa elämää soijamaitoa löytyi aina jääkaapista kannussa.
 

P.S. Hyvinvoinnintavaratalosta löytyy nyt myös Vegepuoti!* Valikoimassa on Suomen suurin valikoima mm. ravintolisiä, idätystuotteita ja viherjauheita. Punajuurijauhe,* ohranorasjauhe* ja kikhernepasta* kuulostavat ainakin aika hyviltä, valikoiman monen muun tuotteen ohella. :)

*affiliatelinkki

 

4 kommenttia:

  1. Me käytiin esikoisen kanssa vauvauinnissa ja siitäkös se koliikki/korvakierre vauva sai vuosikausiksi vesikammon. Vasta nyt on alkanut tuo 12vee jollain asteella tykätä uimisesta. Toisen kanssa en halunnut samaa virhettä tehdä ja tyttö onkin erinomainen vesipeto.
    Itse en tykkää uimahallissa käydä, siellähän on aina niin törkeän kylmäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, noinkin voi siis käydä! Mutta kiva kuulla, että uiminen kuitenkin alkaa nyt maistumaan. <3
      Sama juttu, kammoan uimahalleja, koska niissä on niiiiin kylmä! Onneksi lasten altaassa on edes vähän lämpimämpää vettä, siellä sitä tulee kuitenkin enimmäkseen hengailtua nykyään. :D

      Poista
  2. Eksyin sivustolle kurkkimaan. Ihanan näköisiä herkkuja, pitääpä ruveta seurailemaan :) Tulee ihan nälkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun jäät seurailemaan! :) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!