sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kaunis rusketus luonnollisella ja turvallisella tavalla (+arvonnan voittaja)



Kuulutko sinäkin ihmisryhmään, joka ei ole auringon palvoja ja suojautuu hyvin auringolta, mutta pitää pienestä, luonnollisesta päivetyksestä?

Omalla kohdallani olen joinain vuosina jo hieman ennen kesää turvautunut itseruskettaviin voiteisiin. Aiemmat kokemukseni itseruskettavista voiteista perustuvat monta vuotta sitten käyttämääni Doven kevyen sävyn antaneeseen voiteeseen, sekä kahteen ulkomailta ostamaani luonnonkosmetiikan tuotteeseen (joilla en ikävä kyllä saanut tarpeeksi tasaista tulosta). Voiteen levittäminen tasaisen tuloksen saamiseksi tuntuikin olevan millintarkkaa työtä.

Kesäkuun alussa sain blogin kautta testattavaksi Eco By Sonyan Invisible Tan itseruskettavan voiteen, jota lähdin kokeilemaan vartalolle ja kasvoille suurella innolla. Aiemmasta viisastuneena tein tällä kertaa tasaista rusketusta pohjustavat työt kunnolla:

  • Hellävarainen kuorinta

  • Kosteutus

  • Kosteusvoiteen imeytyminen

Eco by Sonya on valmistettu 100% luonnollisista ainesosista. Voide koostuu mm. kamomillan kukkauutteesta, aloe verasta, ruusupelargoniöljystä ja greipistä. Itseruskettavan voiteen tuoksu on melko mieto, mutta miellyttävä. Koostumuksensa puolesta voide on helppo levittää. Erityistä huolellisuutta noudatin hiusrajoilla ja jalkapöydässä, koska näihin kohtiin aiempien kokemusteni mukaan jää helposti tummat rajat.

Levitin voiteen illalla ja aamulla ilokseni huomasin päivettyneen  ja tasaisen sävyn. Jo yhden käyttökerran jälkeen ihon sävy oli kaunis ja luonnollinen, ei liian tumma, eikä keltaisuuteen taipuva (tällä viittaan aikaisempiin käyttökokemuksiin.) Eikä myöskään voiteesta tahraantuneita vaatteita. Ablodit myös sille!


Tällä hetkellä käytän voidetta pari kertaa viikossa ja olen ollut tyytyväinen ennen kaikkea luonnolliseen tulokseen ja helppokäyttöisyyteen. Myös arkimeikki hoituu aamulla nopeammin:  kasvojen iho on valmiiksi tasaisen ja päivettyneen sävyinen.

Eco By Sonyan Invisible Tan -Itseruskettava Kasvo- ja Vartalovoide löytyy ainakin Biodellyn valikoimasta TÄÄLTÄ sekä Joliesta TÄÄLTÄ. Tuotehinta näytti tällä hetkellä olevan täysin sama, mutta jälkimmäinen tarjoaa ilmaisen toimituksen 10.07.2016 saakka.



Kirja-arvonnan voittajakin on nyt arvottu. Kiitos kaikille, osallistumisia ja ihania kommentteja tuli paljon! Teidän kokemuksia ja ajatuksia itse tehdystä luonnonkosmetiikasta oli hieno lukea. Vuorovaikutus on ehdottomasti bloggaamisen parasta antia. <3

Arvonnan voittaja on Nenna, paljon onnea! <3 Laitan sinulle vielä sähköpostia tänään.

Tuote saatu maahantuojalta. Sisältää mainoslinkkejä.


1 kommentti:

  1. Tämähän vaikuttaa hyvältä! Joskus olen sarjan nimeen tainnut jossain törmätä, mutta mitään kokemusta ei tuotteista ole. Mutta tätä voisin kokeillakin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!