maanantai 4. heinäkuuta 2016

Keskikesän juhlaa Särkänniemessä




Viikko sitten tässä postauksessa kerroin jo, että vietimme juhannusta perheen kesken Tampereella. Suurin ja painavin tekijä Tampereen valikoitumisesta paikaksi, jossa viettäisimme perheystävällistä keskikesän juhlaa, oli Särkänniemi ja etenkin Koiramäen juhannus.

Saavuimme Särkänniemeen kävellen hotellilta jo hyvissä ajoin paikan avauduttua. Edellisen kerran valitsimme bussin, mutta paikkahan onkin ihan näppärän kävelymatkan päässä keskustasta. Pääsisäänkäynnillä jonot näyttivät mahdottomilta, mutta tosiasiassa ne etenivät hyvin rivakasti ja nopeasti olimmekin jo huvipuiston puolella. Tästä siirryimme suoraan Koiramäen puolelle, jossa väki toivotti meidät ovella iloisesti tervetulleeksi. Koska olimme (kerrankin) ajoissa liikkeellä, Käpälämäen kaduilla oli vielä rauhallista.




Jo etukäteen olin tutkiskellut alueen ja Koiramäen juhannustarjontaa. Ajatuksena oli alun perin viettää koko päivä Koiramäessä ja mahdollisesti ennen lähtöä käydä huvipuiston puolella parissa pienille soveltuvissa laitteissa.

Edellisenä iltana 2-vuotiaalle oli kuitenkin jollain mystisellä tavalla selvinnyt, että paikassa olisi myös laitteita. Kaikenlaiset laitteet ovat tulleet tutuiksi kevään ja kesän aikana erilaisilta tivoli- ja tapahtumaretkiltä, joten tiedossa oli mitä tuleman piti.

Ensi alkuun Koiramäessä kiertelimme paikat, tutustuimme maatilan eläimiin, puutarhan eri lajikkeisiin ja kurkittiin, millaista ohjelmaa rakennuksissa oli tarjolla. Kaarnalaivojen uittamisen, vaahtokarkkien grillauksen, kukkaseppeleiden teon ja juustonvalmistuksen seuraamisen lomassa me aikuisetkin pääsimme mukavasti kiinni leppoisaan vanhan ajan tunnelmaan. Itse olisin viihtynyt tällä alueella vielä pidempäänkin ja syönyt myös lounaan, mutta ne laitteet.













Lähtiessä ylitimme pienen puron vetolossin avulla, ja se se vasta hauskaa olikin! Itseäni jäi kaihertamaan lohikeitto, jota olin suunnitellut nauttivani Kahvilan von Guggelböössä. Onneksi purtavaa oli kuitenkin tarjolla pitkin aluetta, joten nälissään ei tarvinnut olla.

Olikohan juhannuksen, loistavan kelin vai kummankin ansiota, mutta tunnelma oli mielestäni erityisen kepeä. Huvipuiston puolella hurahti nopeasti loppupäivä. Tutuksi tuli kaikki, mikä vain oli 2-vuotiaalle alle metrin mittaisella soveltuvaa. Ja sitä olikin tarjolla paljon! Osaan laitteista tarvittiin isä tai äiti mukaan, joten kieputukset ja tuntemukset mahanpohjassa tulivat tutuksi itse kullekin.





Erityisen hauskaa oli Angry Birds Landissa tuttujen hahmojen parissa. Crazy Bus, Angry Birds Ride ja Pikkuhinaaja jäivät hyvin pienimmän mieleen, sekä tietenkin klassinen possujuna. Omat suosikkini olivat rauhallisempaa menoa tarjonneet Kantti X Kantti -autot, Taikajoki ja Huvimaja -karuselli. Tuttuja jo omasta lapsuudesta.





Monen monituisen hurvittelutunnin jälkeen väsynyt revohka käveli ruokaravintolan kautta hotellille ja uimaan -päästiin siis vielä juhannussaunaankin! Lajissaan meidän perheen ensimmäinen huvipuistojuhannus, ja vielä todella onnistunut sellainen!

Yhteistyössä Särkänniemen kanssa.

8 kommenttia:

  1. Särkänniemi on aina kiva paikka käydä.Viime vuonna ei ehditty Koiramäkeen,kun kävimme Titi-nallen talossa.Josko tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkänniemessä viihtyy hyvin kaiken ikäiset. :) Titi-nallen talokin on aivan ihana, me käytiin siellä toukokuussa ja toivottavasti taas pian!

      Poista
  2. Särkänniemi on aina kiva paikka käydä.Viime vuonna ei ehditty Koiramäkeen,kun kävimme Titi-nallen talossa.Josko tänä kesänä.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Sulla on muutenkin aina kivat kuvat, ootko käynyt jonkin kurssin vai hallitsetko muuten vaan kuvaamisen? :)

    Tuo Koiramäki vaikuttaa tosi kivalta ja voi olla, että ensi kesänä sinne mennään, koska muksu saa sitten vähän enemmän irti possujunasta ym. kuin nyt :) Huvipuistojuhannus kuulostaa niin kivalta, että jos ensi vuonna juhannus näyttää yhtä mälsältä kuin tänä vuonna, niin menkin suuntaamme Tampereelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen huvipuistojuhannusta, ainakin meille tämä oli juuri sopiva. :)Viime vuoden Ähtäri-juhannuskin oli tosi kiva ja uskon, että ensi vuonna on luvassa jotain näiden kahden juhannuksen tapaista.

      Kiitos kommentistasi kuvista, se lämmitti ihan hirmuisesti! <3 Olen ihan liian saamaton opettelemaan valokuvausta sen enempää, vaikka olen sen ties kuinka monta kertaa aloittanut... Käytän kamerasta ihan perussäätöjä, jotka olen itse opetellut ja myöhemmin esim. lisään valoisuutta. Teknisien juttujen opettelu tuntuu liian työläältä, sen sijaan tykkään enemmän miettiä sommittelua ja erilaisia kuvakulmia. :)

      Poista
  4. Me oltiin kesäkuun alussa Särkänniemessä ja lapset tykkäsi kovasti! Laitteet oli meidän lapsille Särkänniemessä ne suosikit, vaikka Koiramäkikin oli kiva.
    http://elinamaista.blogspot.fi/2016/06/sarkanniemi-ja-pikku-kakkosen-puisto.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en arvannut, että laitteet olisi ollut niin kiinnostavia! Olin ladannut kaikki paukut Koiramäkeen, mutta toisin kävi. :D

      Poista
  5. Viime vuonna olimme Särkkiksessä ja mieli polttelisi kyllä mennä taasen ja tämä postaus vaan lisäsi intoa.

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!